Millaiset polttarit 60 euron budjetilla?
Olen kaaso ja suunnittelen polttareita. Morsiamella on vain yksi toive ja se on, että kaikki 6 henkilöä (minä itse mukaanluettuna) pääsevät osallistumaan. Ongelma on se, että näistä yksi on ilmoittanut, että maksimibudjetti on 10 euroa per henkilö, koska hänellä ei ole varaa suurempaan. Lisäksi hän vaatii, että kukaan muukaan ei saa maksaa enempää, vaan kulujen on oltava jaettuna tasaisesti.
Ongelma on siinä, että mitä tuolla summalla tehdään? Polttarit ovat helmikuulla, joten ulos ei voi mennä piknikille ja ei oikein huvittaisi vain istua iltaa jonkun luona, koska se on vähän turhan tavallista. Minulla olisi talviasuttava kesämökki, mutta matkaa sinne on yli 300 kilometriä, joten matkustamiseen kuluisi ihan liikaa aikaa, koska aikataulusyistä ei olla yötä, joten olisi älytöntä ajaa yhtenä päivänä yli 600 kilometriä.
Kommentit (70)
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 16:51"]
Uskomattoman itsekäs ystävä. Ymmärrän sen, että ei halua enempää maksaa kuin 10€, tosin sekin on naurettavan pieni summa, jos tarkotuksena kuitenkin ottaa osaa kokopäivän kestäviin polttareihin. Enemmänkin ihmettelen sitä miksi hänelle niin kamalaa, jos muut haluavat kustantaa enemmän. Onkohan hän sanonut morsiamelle häälahjoistakin, että kukaan ei saa maksa yli 10€ lahjasta, koska hänelle ei ole enempään varaa. Muuten hän ei tule häihin ollenkaan, ihme uhkailua. Jos tarkoituksena kuitenkin järjestää polttarit, jotain vähän enemmän kuin perus illanistujaiset niin fakta on se, että tuolla rahalla ei saa oikein mitään, vaikka käyttäisi kuinka paljon mielikuvitusta. Eikö hän ymmärrä, että polttareissa on kyse ensijaisesti morsiamesta, ei hänestä. Itse varmaan järjestäisin morsiamen tyyppistä ohjelmaa, joka varmasti tuli maksamaan enemmän kuin 10€/naama. Pihi kaveri saisi sitten osallistua ohjelmaan sen 10€:n verran, eli vaikka alkujuomien ajaksi.
[/quote]
Minä ymmärrän kyllä näitä pihistelijöitäkin. Osalla kommentoijista näyttää kokonaan jäävän ymmärtämättä, että toisilla voi olla tiukempaa rahasta ja polttarien lisäksihän on tulossa maksettavaksi häälahja ja mahdolliset muut häihin osallistumisesta koituvat kustannukset (asu, matkakulut...) Joten voi tulla vastareaktio jos kaasot ovat suunnitelleet ties mitä tanssituntia ja kosmetologikäyntiä. Olen itse osallistunut ja järjestänyt elämässäni yhdet polttarit, kuluja oli parikymppiä per nenä + yksi oma ravintola-ateria, ja todella hauskat, morsiamen näköiset koko päivän polttarit oli, käytettiin mielikuvitusta eikä niinkään rahaa!
Pihistelijä liittyy joukkoon vasta ohjelmallisten polttareiden jälkeen.
Käytte tankotanssimassa ja vaikka kauneushoidossa ja syömässä. Sitten jonkun kotiin iltaa viettämään ja tämä kympin tyyppi voi tuoda vaikka viinipullon mukanaan.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:07"]
Pihistelijä liittyy joukkoon vasta ohjelmallisten polttareiden jälkeen. Käytte tankotanssimassa ja vaikka kauneushoidossa ja syömässä. Sitten jonkun kotiin iltaa viettämään ja tämä kympin tyyppi voi tuoda vaikka viinipullon mukanaan.
[/quote]
Jos minulla ei olisi varaa laittaa enemmän ja sanottaisiin, että me järkätään kalliit polttarit, saat armollisesti tulla jatkoille, niin jättäisin kyllä välistä.
Sano pihille, että jos ja kun aika koittaa, niin hän itse saa kuudenkympin polttarit, mutta näiden polttareiden suhteen kulut sovitaan demokraattisesti.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:03"]
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 16:51"]
Uskomattoman itsekäs ystävä. Ymmärrän sen, että ei halua enempää maksaa kuin 10€, tosin sekin on naurettavan pieni summa, jos tarkotuksena kuitenkin ottaa osaa kokopäivän kestäviin polttareihin. Enemmänkin ihmettelen sitä miksi hänelle niin kamalaa, jos muut haluavat kustantaa enemmän. Onkohan hän sanonut morsiamelle häälahjoistakin, että kukaan ei saa maksa yli 10€ lahjasta, koska hänelle ei ole enempään varaa. Muuten hän ei tule häihin ollenkaan, ihme uhkailua. Jos tarkoituksena kuitenkin järjestää polttarit, jotain vähän enemmän kuin perus illanistujaiset niin fakta on se, että tuolla rahalla ei saa oikein mitään, vaikka käyttäisi kuinka paljon mielikuvitusta. Eikö hän ymmärrä, että polttareissa on kyse ensijaisesti morsiamesta, ei hänestä. Itse varmaan järjestäisin morsiamen tyyppistä ohjelmaa, joka varmasti tuli maksamaan enemmän kuin 10€/naama. Pihi kaveri saisi sitten osallistua ohjelmaan sen 10€:n verran, eli vaikka alkujuomien ajaksi.
[/quote]
Minä ymmärrän kyllä näitä pihistelijöitäkin. Osalla kommentoijista näyttää kokonaan jäävän ymmärtämättä, että toisilla voi olla tiukempaa rahasta ja polttarien lisäksihän on tulossa maksettavaksi häälahja ja mahdolliset muut häihin osallistumisesta koituvat kustannukset (asu, matkakulut...) Joten voi tulla vastareaktio jos kaasot ovat suunnitelleet ties mitä tanssituntia ja kosmetologikäyntiä. Olen itse osallistunut ja järjestänyt elämässäni yhdet polttarit, kuluja oli parikymppiä per nenä + yksi oma ravintola-ateria, ja todella hauskat, morsiamen näköiset koko päivän polttarit oli, käytettiin mielikuvitusta eikä niinkään rahaa!
[/quote]
Juu ei jää ymmmärtämättä, se sen sijaan jää että pitäisi vain sen yhden pihimmän budjetin mukaan mennä koko ohjelma vaikka muut pystyisi ja haluisi enempään...
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:23"]

Henkilöä voi nolottaa oma taloudellinen tilanteensa ja varsinkin jos muilla ei näytä olevan yhtään ymmärrystä tilanteesta voi alkaa ärsyttää ja reaktio voi olla aika jyrkkäkin. Hienotunteisuutta, empatiaa!
Mä en lähtis morsianta vaivaamaan asialla. Sanoisin pihille, että kukin maksakoot omantunnon mukaan, jos ei käy, niin soronoo. Ehkä jälkeenpäin vois mirsiolle kertoa, että aika kurja tapaus tämä Pirkko. Tosin tässähän on aikaa, että Pikekin kerkis säästää. Pullojen keruuta! Se voi olla polttaritouhukin.
Ymmärrän kyllä että ei ole rahaa, ja häät voivat olla vähävaraiselle kallis juttu. Mielummin kuitenkin menisin vanhassa mekossa, itsetehdyn lahjan kanssa häihin, kuin alkaisin sanelemaan ehtoja muiden polttarien viettoon. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole tarkoitus järjestää viikonloppumatkaa Pariisiin, vaan ihan kohtuukuluiset polttarit.
Jos siis yksi ei ole valmis laittamaan enempää kuin 10e pottiin, niin mitäs hän on ehdottanut että te teette?
Ihan siis uteliaisuudesta kysyn?
Meinaan jos jokainen maksaa itse ruokansa/juomansa, ja potissa on tuo 60e morsiammelle niin pääseehän sillä jo ihan kivasti ravintolaan syömään ja sitten vaikka muut maksais juomia morsiammelle?
Kyllä varmasti itseäkin nolottaisi, jos ei olisi varaa laittaa enempää kuin 10€ mutta, jos on heikommassa taloudellisessa tilanteessa niin se on vain fakta, jonka kanssa hänen on elättävä.
Ei maailma pyöri hänen mukaansa, ei hänellä ole oikeutta määrätä polttaribudgettia omien tulojensa mukaan. Ei kai se ole oikein, että hän kieltää muiltakin 'hauskanpidon' koska hänellä ei ole varaa. Voisihan hän sitten vastaavasti joskus jos paremmassa taloudellisessa tilanteessa niin maksella takaisin tai vastaavasti maksaa enemmän jossakin toisessa yhteydessä. Olen itsekin köyhä opiskelija mutta en ikinä kehtaisi ehdottaa mitään tollasta, että juhlitaan 60€ budgetilla, kun itsellä ei ole varaa.
Ymmärrän ettei kaikilla ole varaa maksaa suuria summia polttareihin, mutta se, että pakottaa muutkin käyttämään vähän rahaa on kyllä aivan persiistä. :D
Viettäkää hauska, ikimuistoinen (ja "kalliimpi" päivä 5+morsian porukalla ja ottakaa se pihistelijä mukaan kööriin loppuillasta, kun teette jotain "kymmenen euron arvoista".
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:36"]
Ymmärrän kyllä että ei ole rahaa, ja häät voivat olla vähävaraiselle kallis juttu. Mielummin kuitenkin menisin vanhassa mekossa, itsetehdyn lahjan kanssa häihin, kuin alkaisin sanelemaan ehtoja muiden polttarien viettoon. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole tarkoitus järjestää viikonloppumatkaa Pariisiin, vaan ihan kohtuukuluiset polttarit.
[/quote]
Entäpä jos ei ole vanhaa mekkoa, jossa kehtaisi mennä? Tai jos omat kädentaidot eivät riitä omatekoiseen lahjaan? Sitä paitsi omatekoiseenkin pitää ostaa ne tarvikkeet, eikä ne voi olla mitä tahansa kuraa.
Lisäksi pitäisi itsestäänselvyytenä, että polttarien suunnittelu aloitetaan kartoittamalla hienovaraisesti summat, joilla kukin katsoo voivansa osallistua, ja miettimällä ohjelmaa sitten sen pohjalta. Mitään luovuutta tai panostusta (paitsi rahallista) ei tietysti vaadi palvelujen varaaminen firmoilta.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 16:49"]Mitä vikaa hengailuillassa, jos edes jollain on riittävän tilava asunto? Lätkitte jotain naamioita naamaan, laitatte kynnet ja käytte saunassa ja teette jotain hedelmällisyystaikoja. Syötte jotain halpaa mutta hyvää ja vähän viiniä päälle. Eikö yhdessäolo hyvässä seurassa riitä, tarvitaanko jotain ihme sirkustemppuja?
[/quote]
10 eurolla per nenä ei paljon ostella naamioita, kynsijuttuka, illallistarpeita ja viinejä. Yleensä polttareissa kuitenkin tehdään jotain muutakin kuin vain vietetään normi-ilta jonkun kotona makaronilaatikkoa syöden.
En ymmärrä miksi kaikkien pitäisi kärsiä, koska yhdellä ei ole varaa? Eihän siinä nyt ole mitään järkeä. Ja sitten se yksi onneton vielä yrittää kiristää muita, että kantelee morsiammelle, jos pidätte kalliimmat juhlat. Voi huoh.
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:10"][quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:07"]
Pihistelijä liittyy joukkoon vasta ohjelmallisten polttareiden jälkeen. Käytte tankotanssimassa ja vaikka kauneushoidossa ja syömässä. Sitten jonkun kotiin iltaa viettämään ja tämä kympin tyyppi voi tuoda vaikka viinipullon mukanaan.
[/quote]
Jos minulla ei olisi varaa laittaa enemmän ja sanottaisiin, että me järkätään kalliit polttarit, saat armollisesti tulla jatkoille, niin jättäisin kyllä välistä.
[/quote]
Ei sulle kerrotakaan mitään päivän ohjelmasta. Mitä se sulle kuuluu miten muut päivänsä viettää?
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:10"]
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:07"]
Pihistelijä liittyy joukkoon vasta ohjelmallisten polttareiden jälkeen. Käytte tankotanssimassa ja vaikka kauneushoidossa ja syömässä. Sitten jonkun kotiin iltaa viettämään ja tämä kympin tyyppi voi tuoda vaikka viinipullon mukanaan.
[/quote]
Jos minulla ei olisi varaa laittaa enemmän ja sanottaisiin, että me järkätään kalliit polttarit, saat armollisesti tulla jatkoille, niin jättäisin kyllä välistä.
[/quote]
Entä jos muut olisivat valmiit maksamaan enemmän ja olisit silti tervetullut mukaan koko päiväksi?
Järjestäkää kirpputori morsiamen polttareiden hyväksi.
Minäkin olen pihi mutta jätinkin osallistumatta koko polttareihin :)
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:44"]
[quote author="Vierailija" time="30.09.2015 klo 17:36"]
Ymmärrän kyllä että ei ole rahaa, ja häät voivat olla vähävaraiselle kallis juttu. Mielummin kuitenkin menisin vanhassa mekossa, itsetehdyn lahjan kanssa häihin, kuin alkaisin sanelemaan ehtoja muiden polttarien viettoon. Ilmeisesti ei kuitenkaan ole tarkoitus järjestää viikonloppumatkaa Pariisiin, vaan ihan kohtuukuluiset polttarit.
[/quote]
Entäpä jos ei ole vanhaa mekkoa, jossa kehtaisi mennä? Tai jos omat kädentaidot eivät riitä omatekoiseen lahjaan? Sitä paitsi omatekoiseenkin pitää ostaa ne tarvikkeet, eikä ne voi olla mitä tahansa kuraa.
Lisäksi pitäisi itsestäänselvyytenä, että polttarien suunnittelu aloitetaan kartoittamalla hienovaraisesti summat, joilla kukin katsoo voivansa osallistua, ja miettimällä ohjelmaa sitten sen pohjalta. Mitään luovuutta tai panostusta (paitsi rahallista) ei tietysti vaadi palvelujen varaaminen firmoilta.
[/quote]
Voihan sitä antaa vaikka lupauksen ikkunoiden pesusta tai 5 l sieniä, jos ei ole käsityöihminen. Vaatteet voi lainata tai ostaa kirpparilta. Joka tapauksessa omasta köyhyydestä kärsii vain itse, eikä se pilaa kenenkään muun juhlaa.
Mitä jos puhuisit morsiamelle itse, ja kertoisit tilanteen? Ehkä morsian sitten voisia puhua ystävälleen, että muut saavat käyttää polttareihin niin paljon rahaa kuin haluaa niinkuin hänkin saa sen hikisen 10e pistää. Miten tuollainen edes kehtaa käyttäytyä noin? Uhkailla tulematta, ja nimenomaan oli morsiamen tahto että kaikki osallistuisivat. Ei taida paljon välittää tästä morsianystävästään. Ärsyttävintä on just että kieltää muiltakin suuremman rahasumman käytön, aivan kuin olisi kyse vain hänestä ja hänen tunteistaan
Ja c'moon! Helmikuussa vasta polttarit. Ja nyt jo tuollainen kusipää asenne.