Valitsen aina miehen, jolla on komeat kasvot

Kun taas kroppa taas vähän huonompi esim. ei treenattu tai vähän ylimääräistä tms. Tai sitten miehen, jolla on hyvä kroppa mutta kasvot tavalliset. Itsevarmuus ei riitä muuhun ja tykkään olla se paremman näköinen. Nytkin suhteessa miehen kanssa, jolla aivan upeat kasvot. Mutta kroppa sellainen, ettei esim. rannalle kehtaa mennä. Edellisellä miehellä oli tosi hyvä kroppa mutta kasvoilta rumahko. Tässä on vain se huono puoli, että saattavat tuntea huonommuutta ja olla liian mustasukkaisia. Olen monta kertaa antanut pakit komeille hyväkroppaisille miehille. Luonne on tietenkin se tärkein juttu. Inhoan itseäni syystä, että joskus jopa nautin kun miehellä on piirteitä joita häpeää ja piilottelee. Joskus taas ihmettelen miestäni kun voi olla niin vapautuneesti alasti seurassani. Vaikka itse hänen tilassaan en voisi. Mulla on ihan hyvä kroppa, mutta en silti voi olla alasti täysin vapautuneesti. Mikä on ihmeellistä, koska mies kehuu paljon ja katselee niin lumoutuneena alastonta kroppaani. Pitäisi jossain vaiheessa tajuta, että kelpaan tälläisenä. Kun olin kesällä rannalla, mua tultiin jopa pyytämään treffeille. Ja muutenkin saan vähän liikaakin huomiota ihan arkisissakin tilanteissa. Joskus mietin, että mitä jos mieheni pettää juurikin sen takia, että on epävarma kelpaako muillekin. En voi valitettavasti kehua miehen vartaloa, koska en halua valehdella. Mielestäni hyvä kroppa on sporttinen ja jonkin verran lihaksikas. Hyvännäköiseksi, söpöksi ja komeaksi voin sanoa. Vaatteet päällä on kyllä ihan mukiinmenevä. Rakastan häntä hyvin paljon, mutta olen rikkinäinen ihminen. Se johtuu paskasta elämästäni. Mutta haluan tehdä mieheni onnelliseksi. Olen aloitteellinen seksissä ja muutenkin huomioin häntä. Vaikka välillä toivoisinkin että hänen ei tarvitsisi kärsiä vartalonsa huonoista puolista. Joskus taas ajattelen, jos hänellä olisikin täydellinen vartalo, hän ottaisi paremman naisen. Tiedän, että hän rakastaa minua, mutta kuinka kauan? Onneksi kukaan ei näe tulevaisuuteen. Välillä olen miettinyt pitäisikö mennä juttelemaan ongelmistani. Kaverini on sitä ehdottanutkin, vaikkei tiedä elämästäni kuin pintaraapaisun. Tunteistani en juurikaan puhu. Miettikää jos kertoisin kaikki nämä samat asiat ystävilleni? En tiedä ymmärtäisivätkö he minua. Tuskin tekään? En ole paha, vaikka niin kuitenkin ajattelette. Tarvitsen tukea. Eniten siihen, etten ajattelisi ulkonäköä ja muuta pinnallista paskaa näin paljon.