Tuleeko minulle hankaluuksia... (ov)
Lapsen isyyttä ei ole tunnustettu, eikä isä sitä halua tehdäkään. Isä maksaa minulle tilille alle 100¿/kk lapsesta ilman tunnustusta sekä parella tehtyä sopimusta. Ei ole ihmeemmin lapsen elämässä, jatkossa ei ehkä ollenkaan.
Jos tunnustan isyyden tai isä sen haluaa myöhemmin tunnustaa, tuleeko minulle ongelmia näistä joka kuukausittain saaduista rahoista?
Kommentit (13)
mutta lapsella on oikeus periä isänsä ja tekemällä näin eväät sen
Kun olen sanonut tunnustavani isyyden, hän on uhannut tehdä elämästäni helvettiä. Tarpeeksi helvettiä se on ollut jo muutenkin hänen ansiostaan joten en ole halunnut hänen kanssaan yhtään enempää ongelmia.
Olemme siis eronneet vuosi takaperin.
Vaikea tilanne... josta olen aivan pihalla :(
Ap
Elatustuki tulee ja se on hyvä.
Mutta jos sossulta jotakin pummaat, niin muista että olet velvollinen antamaan tilitietosi. Siellä jos on ylim. rahaa, niin ei tukia tipu
meneekö yli summan jonka saa lahjottaa verottomana
Sen verran on alle 100¿ kuitenkin.
Ap
Ei näytä kivalta, kun esim. virkatodistuksessa on isän kohdalla viiva. Paska juttu myös perintöasioiden kannalta.
Jota siis ilman isyydentunnustamista ei ole.
Sen verra köyhä sen puolen suku on. Mieskin niin tuhlaavaa sorttia, että tuskin koskaan saa penniäkään säästöön.
Onko lapselle sitten yhtään sen parempi vaihtoehto, että isän nimi lukee esim. virkatodistuksessa, mutta isää ei kuitenkaan kiinnosta tavata lastaan? Helpottaako se nimi jotenkin lapsen mieltä, kun isä on jokatapauksessa hänet hylännyt?
Kyllä olen lapselleni isän valinnut... jestas sentään.
Ap
Kyllä esim. uuteen työpaikkaan mennessä on mukavampi lähettää virkatodistus, jossa on kaikki tiedot kohdallaan. Mieheni ainakin on inhonnut selitellä puuttuvia tietoja jollekin uudelle työnantajalle tms.
Ei oikein tiedä mikä tässä olis oikein ja mikä järkevää, mikä vaikuttaa mihin ja niin edelleen...
Pää sekaisin koko asian miettimisestä jälleen kerran.
Ap
edes saman verran kuin elatustuki on. Mikset hae elatustukea?