Olen totaalisen kyrpiintynyt elämäntilanteeseeni

Opiskelen kauppakorkeassa ja jo nyt vituttaa oma alavalinta. Valitsin alan puhtaasti sen vuoksi ettei minulla ole mitään erikoisia ambitioita, ja ainoat syyt miksi voisin kuvitella työskenteleväni alalla on täysin statusliitännäisiä. Siltikin, koen jo nyt alan arvomaailman ja asenteet kuluttaviksi.

En ole erityisen älykäs, en ole kaunis, mietin vain että mitä minä teen täällä. Tunnen olevani kautta jokaisen osa-alueen huono tai jotenkin vajavainen ihminen. Olen isossa kaupungissa ja kauppiksessa niin kyrpiintynyt ja onneton, tuntuu etten halua opiskella tätä alaa enkä edes asua täällä. Mutta ei ole mitää kakkosvaihtoehtoakaan mielessä. Ei mitään tavoitteita, ei oikein mitään mikä motivoisi.

Selailen tälläkin hetkellä äitini keski-ikäisten kavereiden facebook-tilejä kateellisena heidän tasaiselle ja vakiintuneelle elämäntilanteelleen. On aikuistuvat lapset, koti, työ, puoliso. Oma elämä on pelkkää epävarmuutta ja vastoinkäymisestä toiseen rämpimistä. Haluaisin vain jo sen oman perheen ja asua jossain pikkukaupungissa, ja tämä pakollinen elämän välivaihe ei anna minulle yhtään mitään enkä nauti elämästä tippaakaan. Mikään ei motivoi aamulla nousemaan sängystä ja saamaan aikaiseksi asioita.