Hintansa väärti paistinpannu?
Sanokaapa hyvä ja hintansa väärti paistinpannu. Saa olla kallis tai halpa, kunhan hyvä! Kalliista paistinpannusta on pinnoite pilalla, vaikka aika vähän käytetty, käsin tiskattu eikä naarmutettu. Mutta kaikki paistettaessa tuntuu tietyistä kohdin tarraavan kiinni ja palavan, luiston tuntu on kadonnut osista kohdin.
Kommentit (17)
Ikean Trovärdig. Ollut kovassa käytössä ja vasta ihan pientä jälkeä pohjassa.
Ja osa syy on kun joskus käynyt veitsi pannulla.
Mutta mikään ei tartu ainakaan vielä kiinni. Ostin kaks kun luulin että se ei kestäisi mutta loistopannu ollut.
Mulla on Tefalit hajonneet aika äkkiä.
Valurautapannu löytyy, mutta mä saan kaikki jäämään siihen pohjaan kiinni ja on suht pieni 5 henkiselle perheelle.
Mä olen kokeillut kaikkea Kovanaamaasta Jamie Oliveriin eikä yksikään ole kestänyt vuottakaan, vaikka kohtelen pannuja hyvin. Joku hajonnut jopa parissa kuukaudessa. Teen siis usein ruokaa. =)
Seuraavaksi ajattelin kokeilla sellaista titaanipannua. Maksavat vain älyttömästi, mutta sellaisia kaikki kehuvat.
X-tra. Maksoi alle kympin ja on kestänyt tuplasti sen mitä lähes satasen Hackmann kesti. Samalla tavalla ja samalla liedellä olen käyttänyt kumpaakin. Hackmann kesti reilun vuoden ja X-tra kaksi vuotta ja vieläkin käytössä.
Hackmanin/fiskrsin kovanaama, voi käyttää metallisiakin välineitä ja voi paistaa mitä vain myös ilman rasvaa. Ainoa huono puoli on paino, ainakin 28 senttinen on sen verran painava että yhdellä kädellä ei jaksa täytenä nostaa..
Ikea 365 oli ihan jees noin vuoden mutta yhtäkkiä kaikki alkoi tarttua kiinni.. Kovanaamat ollut käytössä nyt nelisen vuotta ja edelleen kuin uudet.
De Buyer hiiliteräspannut on hyviä ja kestäviä. Itselleni ostin sellaisen tutun kokin suosituksesta, ja on kyllä kestänyt kovaa käyttöä. Ne täytyy vain polttaa hyvin ennen käyttöönottoa, ohjeet tulevat mukana jos et ole ennen polttanut pannuja.
Lidlissä on joskus paistinpannuja ja ovat parhaita. Hintakaan ei päätä huimaa
Edullinen ja hyvä hiiliteräspannu: https://www.verkkokauppa.com/fi/product/22284/dkghb/Lacor-hiiliteraspannu-28-cm
Heirol (joku Henri Alen- malli), jossa keraaminen pinnoite.
Ei maksanut älyttömyyksiä ja pinnoite on kestänyt. Ei mitään muoviosia, vaan kahvakin on teräksinen, joten pannun voi laittaa uuniinkin.
Mulla on kaasuliesi, joten kaikki pannujen maalatut ulkopinnat ja muovikahvat yms. ei oikein toimisi, mut siis tuo Heirol on ihan täydellinen.
Valurautapannuilijatko täällä alapeukuttaa kaikki muut? Eivätkä ole tietysti suurinta osaa vaihtoehdoista edes kokeilleet :D
Itse olen käyttänyt 1,5 vuotta tarjoustalon halpispannua , maksoi 14.95.
Kestänyt paremmin kovassa käytössämme kuin yksikään Tefal, Hackman tai muut "merkkipannut".
Ihan sattumankauppaa se pannunostaminen on hinnasta riippumatta.
Ja se oma käyttöhän sen pannun pilaa, ei mikään muu =)
Scanpan Impact teräspannu. Jos haluaa laatupannun kannattaa katsoa mitä ammattilaiset käyttävät (niitä omalla naamalla esiteltyjä mainoksia ei kannata uskoa, jos joku niin on jostain syystä kuvitellut...) ja teräksisethän heillä on. Valurauta olisi toinen hyvä vaihtoehto.
Mökille mentäessä muistin että siellä ei ole kelvollista paistinpannua. Tienvarren Tokmannista siis mukaan joku halpa, ei väliä mikä, kyllä se siellä yhden kesäloman kestää. Olikin todella hyväntuntuinen keraaminen pannu, maksoi kympin kun oli puoleen hintaan. Normaalihinta kaksikymppiä. Saima design. Ehdottomasti hintansa arvoinen. Kestää varmaan vuosikausia kun ei yhden kesän käytöllä jäänyt mitään naarmuja.
Kotona vuosikymmeniä vanhoja valurautapannuja, totta kai hyviä, mutta kun niitä pitää käyttää säännöllisesti että pysyvät kunnossa, mökkipannuksi tuollainen kympin pannu oli ihan paikallaan.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2015 klo 18:06"]
Mökille mentäessä muistin että siellä ei ole kelvollista paistinpannua. Tienvarren Tokmannista siis mukaan joku halpa, ei väliä mikä, kyllä se siellä yhden kesäloman kestää. Olikin todella hyväntuntuinen keraaminen pannu, maksoi kympin kun oli puoleen hintaan. Normaalihinta kaksikymppiä. Saima design. Ehdottomasti hintansa arvoinen. Kestää varmaan vuosikausia kun ei yhden kesän käytöllä jäänyt mitään naarmuja.
Kotona vuosikymmeniä vanhoja valurautapannuja, totta kai hyviä, mutta kun niitä pitää käyttää säännöllisesti että pysyvät kunnossa, mökkipannuksi tuollainen kympin pannu oli ihan paikallaan.
[/quote]
Taitaa olla sama pannu kuin mulla. Numero 15 kirjoittaja ;)
Oikeastaan mikä pannu vaan, kunhan se on valurautaa. Kestää käytännössä ikuisesti. Muistaakseni verkkokauppa.com:ssa olen nähnyt oikein säädyllisen hintaisia, kahvakin valurautaa joten pannun voi kaiken lisäksi laittaa uuniinkiin hyvillä mielin.