Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Uusperhemurhetta

Vierailija
27.09.2015 |

Tiedän, mitäs läksit jne.
11 vuotta on uusperhettä eletty, kaksi yhteistä lasta ja yksi miehen edellisestä liitosta. Miehen lasta olen hoitanut kuin omaani, rakastanutkin, viettänyt aikaa jne.
Nyt tuntuu, etten enää jaksa.

Teini-ikäisellä on yhtä sun toista ikään liittyvää. Isänsä ja äitinsä ovat väsyneitä, eivät jaksa kasvattaa. Teini pomppii kodista toiseen ilmoittelematta, saattaa ilmestyä tänne ja ihmetellä, miksei hänelle ole tehty ruokaa. Suuttuu, jos olemme jotain suunnitelleet ja esim. hänelle ei ole ostettu lippuja leffaan. Tai jos olemme menossa, kiukuttelee, kun juuri silloin haluaisi vaikka että joku auttaisi matikassa. Tai ylipäätään älytöntä huomion hakua. Mies ei koskaan voi sanoa, että sovituissa tulo- ja menoajoissa pitää pysyä, tai ainakin ilmoitella etukäteen, jos haluaa niistä poiketa. Minua ei kuuntele, vaikka olen pari kertaa pyytänytkin että ilmoittelisi. Hän saa kotiinsa tulla, eikä tarvitse kysellä.

Lähtisin, ellei olisi noita yhteisiä lapsia. Ei lohduta, vaikka nyt voikin olettaa, että parin vuoden päästä viimeistään rauhoittuu.

Kommentit (56)

Vierailija
41/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen.
Ja unohdat koko jutun
[/quote]

Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka.

Ap
[/quote]

Eikö kukaan muu näe, miten kamalaa on hyvitellä teiniä hyvälle tuulelle vaikkapa antamalla rahaa? Etenkin, jos itse ei ole syyllinen suuttumukseen.
Hirviöitähän tuollaisista tulee aikuisina, tai ovat sitä jo teininä. Oppivat manipuloimaan ja saamaan tahtonsa läpi kiukuttelemalla.

Vierailija
42/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:38"]Varaa teinille aika nuoriso psyk polilta ihan vaan juttelemiseen. Saattaa toimia tai mennä metsään. Ehkä saisi purettua mieltään?
[/quote]

Lapsella ei kuulosta olevan mitään vikaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saavatko omat lapsenne käyttäytyä ihan miten haluavat vain, koska ovat teini-iässä?

Vierailija
44/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

On aika tyypillistä, että murrosikäisen annetaan lipsua ns omille teilleen, koska ei jakseta vääntää joka asiasta. Hyvä vanhempi kuitenkin sopii nuoren kanssa säännöt, joiden puitteissa toimitaan. Hyvä vanhempi on myös turvallinen ja johdonmukainen rajoissaan, kunnioittaa nuorta ja ottaa vastaan kiukuttelut, mutta myös vaatii itseään kohtaan kunnioituksen. Nuoruus ei ole syy käyttäytyä rumasti, vaikka hetkittäin menisikin överiksi.

Kuulostaa, ettei miehesi ja nuoren äiti oikein tätä sisäistä, ja sinä olet vaan joutunut sijaiskärsijäksi, koska välität.

Vierailija
45/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:50"]Mitäs otit jämämiehen? Avioerolapsi jota heittopussina pidetään, tuntee ettei kotia ole missään eikä ole minnekään tervetullut. Omilla äpärilläsi ei tätä ongelmaa ole (vielä).
[/quote]
Eiväthän ap:n lapset ole äpäriä vaan se ylimääräinen otus.

Vierailija
46/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:59"]Saavatko omat lapsenne käyttäytyä ihan miten haluavat vain, koska ovat teini-iässä?
[/quote]

Niin, ehkä näillä kriitikoilla tosiaan on tapana antaa omien lastensa tehdä mitä vaan, koska on niin hankala ikä... ei ihme, että kouluissa vaikkapa opettajat ovat helisemässä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 19:07"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:50"]Mitäs otit jämämiehen? Avioerolapsi jota heittopussina pidetään, tuntee ettei kotia ole missään eikä ole minnekään tervetullut. Omilla äpärilläsi ei tätä ongelmaa ole (vielä).
[/quote]
Eiväthän ap:n lapset ole äpäriä vaan se ylimääräinen otus.
[/quote]

Ei hän ole mikään otus :( tai ylimääräinen. Ap

Vierailija
48/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:51"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen.
Ja unohdat koko jutun
[/quote]

Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka.

Ap
[/quote]

Eikö kukaan muu näe, miten kamalaa on hyvitellä teiniä hyvälle tuulelle vaikkapa antamalla rahaa? Etenkin, jos itse ei ole syyllinen suuttumukseen.
Hirviöitähän tuollaisista tulee aikuisina, tai ovat sitä jo teininä. Oppivat manipuloimaan ja saamaan tahtonsa läpi kiukuttelemalla.

[/quote]

Tätä olen itsekin miettinyt ja yrittänyt miehellekin selittää. Tunteet käydään läpi, eikä suuttumuksella saa tahtoaan läpi. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:38"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:26"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen.
Ja unohdat koko jutun
[/quote]

Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka.

Ap
[/quote]

Kai ihminen saa kotonaan mököttää. Teini ei kuulosta edes rasittavalta
[/quote]

Ja haukkua sisaruksiaan?
[/quote]

Sitäkin sattuu. Eikä ketään vahingoita

Vierailija
50/56 |

Mikä huuto täällä olisikaan, jos selviäisi, että "ydinperheen" lapset haukkuvat "uusperhesisarustaan". Toisin päin taas aivan normaalia, koska teini ja ero.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:59"]Saavatko omat lapsenne käyttäytyä ihan miten haluavat vain, koska ovat teini-iässä?
[/quote]

Aloituksen teini ei ole edes käyttäytynyt huonosti.

Vierailija
52/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 19:05"]On aika tyypillistä, että murrosikäisen annetaan lipsua ns omille teilleen, koska ei jakseta vääntää joka asiasta. Hyvä vanhempi kuitenkin sopii nuoren kanssa säännöt, joiden puitteissa toimitaan. Hyvä vanhempi on myös turvallinen ja johdonmukainen rajoissaan, kunnioittaa nuorta ja ottaa vastaan kiukuttelut, mutta myös vaatii itseään kohtaan kunnioituksen. Nuoruus ei ole syy käyttäytyä rumasti, vaikka hetkittäin menisikin överiksi.

Kuulostaa, ettei miehesi ja nuoren äiti oikein tätä sisäistä, ja sinä olet vaan joutunut sijaiskärsijäksi, koska välität.
[/quote]

Kiitos, puit aika hyvin omia ajatuksiani sanoiksi. Monella tavoin välitän varmaan liikaa ja haluan miehenkin lapsella olevan hyvä olo. Olisi helpompaa olla etäinen ja välittämättä. Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 19:15"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:59"]Saavatko omat lapsenne käyttäytyä ihan miten haluavat vain, koska ovat teini-iässä?
[/quote]

Aloituksen teini ei ole edes käyttäytynyt huonosti.
[/quote]

No ainakin hänen vanhempansa käyttäytyvät.
Tosin pidän kyllä sisarusten haukkumista huonona käytöksenä. Etkö sinä?

Vierailija
54/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 19:12"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:38"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:26"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen.
Ja unohdat koko jutun
[/quote]

Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka.

Ap
[/quote]

Kai ihminen saa kotonaan mököttää. Teini ei kuulosta edes rasittavalta
[/quote]

Ja haukkua sisaruksiaan?
[/quote]

Sitäkin sattuu. Eikä ketään vahingoita
[/quote]

Eikö? Olen ihan ydinperheestä ja kyllä isoveljen ilkeily tuntui aina todella pahalta. Edelleenkin välillä tulee kyyneleet silmiin, vaikka aikuisia olemme ja oikein hyvissä väleissä. Itselläni oli aika heikko itsetunto nuorena ja isoveli kun päälle nimitteli tyhmäksi ja rumaksi, oli mieli aika matalana. Vanhempien mielestä normaalia sisarusten nahinaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koita jaksaa ap! Kyllä varmasti parin vuoden sisään helpottaa. Yritä pitää parisuhde hengissä, myöhemmin kadut, jos tällaisen takia heität sen menemään.
Jos voisin, tulisin kyllä puhumaan järkeä miehellesi ja nuoren äidille. Ihan kamalaan asemaan ovat sinut laittaneet kun eivät omasta lapsestaan tarpeeksi huolehdi.

Vierailija
56/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiitos kaikki ystävällisesti neuvoneet ja tsempanneet.
Yritetään, päivä kerrallaan. Puhumista ja taas puhumista.
Poistun nyt linjoilta.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi viisi