Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Uusperhemurhetta

Vierailija
27.09.2015 |

Tiedän, mitäs läksit jne.
11 vuotta on uusperhettä eletty, kaksi yhteistä lasta ja yksi miehen edellisestä liitosta. Miehen lasta olen hoitanut kuin omaani, rakastanutkin, viettänyt aikaa jne.
Nyt tuntuu, etten enää jaksa.

Teini-ikäisellä on yhtä sun toista ikään liittyvää. Isänsä ja äitinsä ovat väsyneitä, eivät jaksa kasvattaa. Teini pomppii kodista toiseen ilmoittelematta, saattaa ilmestyä tänne ja ihmetellä, miksei hänelle ole tehty ruokaa. Suuttuu, jos olemme jotain suunnitelleet ja esim. hänelle ei ole ostettu lippuja leffaan. Tai jos olemme menossa, kiukuttelee, kun juuri silloin haluaisi vaikka että joku auttaisi matikassa. Tai ylipäätään älytöntä huomion hakua. Mies ei koskaan voi sanoa, että sovituissa tulo- ja menoajoissa pitää pysyä, tai ainakin ilmoitella etukäteen, jos haluaa niistä poiketa. Minua ei kuuntele, vaikka olen pari kertaa pyytänytkin että ilmoittelisi. Hän saa kotiinsa tulla, eikä tarvitse kysellä.

Lähtisin, ellei olisi noita yhteisiä lapsia. Ei lohduta, vaikka nyt voikin olettaa, että parin vuoden päästä viimeistään rauhoittuu.

Kommentit (56)

Vierailija
1/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko ajatellut, että teinit on tuollaisia, oli niillä koteja yksi tai yhdeksän. Odotahan, kun omasi saavuttavat murrosiän etkä voi syyttää muita väsymyksestä vaan pitää vilkuilla peiliin.

Vierailija
2/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:43"]Oletko ajatellut, että teinit on tuollaisia, oli niillä koteja yksi tai yhdeksän. Odotahan, kun omasi saavuttavat murrosiän etkä voi syyttää muita väsymyksestä vaan pitää vilkuilla peiliin.
[/quote]

Ei lohduta.
Vanhempi yhteinen lapsemmekin on teini, mutta kyllä hän suuttuneenakin kuuntelee ja kunnioittaa. Tai pyytää anteeksi jälkeenpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitäs otit jämämiehen? Avioerolapsi jota heittopussina pidetään, tuntee ettei kotia ole missään eikä ole minnekään tervetullut. Omilla äpärilläsi ei tätä ongelmaa ole (vielä).

Vierailija
4/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko miehesi exänsä kanssa hyvissä väleissä? Heidän pitäisi sopia johdonmukaiset rajat teinille, epävarmuutta teinille tuo sekin, ettei hänellä ole rajoja.
Selkeät säännöt, että kumpaankin kotiin on tervetullut, mutta tosiaan ilmoittaa pitää eikä saa suuttua, jos tuloon ei ole varauduttu.

Vierailija
5/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olette 11 vuotta eläneet uusperhe-elämää, niin ei vanhin yhteinen lapsi voi mitenkään olla teini. Vai jäikö minulla jotain ymmärtämättä?

Vierailija
6/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen.
Ja unohdat koko jutun

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:50"]Mitäs otit jämämiehen? Avioerolapsi jota heittopussina pidetään, tuntee ettei kotia ole missään eikä ole minnekään tervetullut. Omilla äpärilläsi ei tätä ongelmaa ole (vielä).
[/quote]

Niin, mitäs otin. Oma vika, tiedetään. Jotain empatiaa sitä kuitenkin kai saa toivoa. :(

Vierailija
8/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Jos olette 11 vuotta eläneet uusperhe-elämää, niin ei vanhin yhteinen lapsi voi mitenkään olla teini. Vai jäikö minulla jotain ymmärtämättä?
[/quote]

Näppäilyvirhe aloituksessa, pahoitteluni. 14 vuotta piti kirjoittaa. Miehen lapsi on 16, oma vanhin 13.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:50"]Onko miehesi exänsä kanssa hyvissä väleissä? Heidän pitäisi sopia johdonmukaiset rajat teinille, epävarmuutta teinille tuo sekin, ettei hänellä ole rajoja.
Selkeät säännöt, että kumpaankin kotiin on tervetullut, mutta tosiaan ilmoittaa pitää eikä saa suuttua, jos tuloon ei ole varauduttu.
[/quote]

Ihan ok väleissä, mutta kumpikaan ei jaksa ylipäätään juuri missään pistää teinin tahtoa vastaan. Kotiintuloajat jne saa kaikki kiukuttelemalla periksi.

Vierailija
10/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teinille voi jos puhua järkevästi, sanoa että ne sovitut ajat on sen takia että kaikki voi suunnitella asioita. Jos tulee ilmoittamatta, ei ehkä olla kotona, tai ei ehkä ole ruokaa, tai ehkä ollaan jonnekin menossa minne ei yhtäkkiä vaan voi ottaa yhtä ylimääräistä. Tekstarit nyt ole liikaa vaadittu.

Entisenä äitipuolena tunnen sympatiaa koska et sinä tuolle oikein voi mitään, vanhempien ne rajat pitää asettaa. Ja vanhempien sitä huomiotakin pitäisi antaa.

Entä jos isänsä viettäisi teinin kanssa vaikka kokonaisen viikonlopun, tekevät pienen matkan/risteilyn, tai mökkeilevät tms. Teini kokisi että hetken vain hän saa vanhemman huomion. Pätee muihinkin kuin eroteineihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen.
Ja unohdat koko jutun
[/quote]

Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka.

Ap

Vierailija
12/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen. Ja unohdat koko jutun [/quote] Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka. Ap

[/quote]

Miksi teini ei saisi mököttää? Vai ajatteletko niin, että koska isä aikanaan jätti äidin ja lapsen, niin sen lapsen täytyy olla hurjan kiitollinen siitä, että sallitte hänen nähdä elämäänne, vaikka sinä et lasta perheeseen ole koskaan hyväksynyt? Kamala ajatella, että teini ei saa ilmaista tunteitaan millään tavalla, ei huutamalla, ei mököttämällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:56"]Teinille voi jos puhua järkevästi, sanoa että ne sovitut ajat on sen takia että kaikki voi suunnitella asioita. Jos tulee ilmoittamatta, ei ehkä olla kotona, tai ei ehkä ole ruokaa, tai ehkä ollaan jonnekin menossa minne ei yhtäkkiä vaan voi ottaa yhtä ylimääräistä. Tekstarit nyt ole liikaa vaadittu.

Entisenä äitipuolena tunnen sympatiaa koska et sinä tuolle oikein voi mitään, vanhempien ne rajat pitää asettaa. Ja vanhempien sitä huomiotakin pitäisi antaa.

Entä jos isänsä viettäisi teinin kanssa vaikka kokonaisen viikonlopun, tekevät pienen matkan/risteilyn, tai mökkeilevät tms. Teini kokisi että hetken vain hän saa vanhemman huomion. Pätee muihinkin kuin eroteineihin.
[/quote]

Näin minäkin ajattelen. Mies saisi enemmän viettää aikaa teinin kanssa ja toisaalta johdonmukaisesti rakastaa ja laittaa rajat. Olen mieheenkin pettynyt, kun hänestä kasvattajana paljastuu tällainen puoli. Ymmärrän teinin tietyn tunteen, että on ehkä hieman tuuliajolla. Mutta en jaksaisi enää olla tässä kuviossa, kun keskustelusta huolimatta mies ei ymmärrä ja minua teini ei riittävästi kunnioita, kun omat vanhemmat kumoavat kaiken. Olen ihan muukalainen kodissani tavallaan.

Vierailija
14/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen. Ja unohdat koko jutun [/quote] Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka. Ap

[/quote]

Tuohan pätee keneen tahansa teiniin, oli sitten erottu eli ei. Valitettavasti, tuota se teini-ikä on :/

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:02"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen. Ja unohdat koko jutun [/quote] Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka. Ap

[/quote]

Miksi teini ei saisi mököttää? Vai ajatteletko niin, että koska isä aikanaan jätti äidin ja lapsen, niin sen lapsen täytyy olla hurjan kiitollinen siitä, että sallitte hänen nähdä elämäänne, vaikka sinä et lasta perheeseen ole koskaan hyväksynyt? Kamala ajatella, että teini ei saa ilmaista tunteitaan millään tavalla, ei huutamalla, ei mököttämällä.
[/quote]

Täh? Mistä sinä nyt tuon keksit? Teinin ei tarvitse olla erityisen kiitollinen, kunhan on asiallinen käytökseltään. Ei sisaruksille esimerkiksi saa aiheetta kiljua tai heitä haukkua. Tai jos niin tekee, pyytää sitten anteeksi jälkeenpäin.
Mutta miksi yksi perheenjäsen saa tehdä mitä huvittaa ja muut taas pelaavat perheen säännöillä?

Vierailija
16/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:05"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:02"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen. Ja unohdat koko jutun [/quote] Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka. Ap

[/quote]

Miksi teini ei saisi mököttää? Vai ajatteletko niin, että koska isä aikanaan jätti äidin ja lapsen, niin sen lapsen täytyy olla hurjan kiitollinen siitä, että sallitte hänen nähdä elämäänne, vaikka sinä et lasta perheeseen ole koskaan hyväksynyt? Kamala ajatella, että teini ei saa ilmaista tunteitaan millään tavalla, ei huutamalla, ei mököttämällä.
[/quote]

Täh? Mistä sinä nyt tuon keksit? Teinin ei tarvitse olla erityisen kiitollinen, kunhan on asiallinen käytökseltään. Ei sisaruksille esimerkiksi saa aiheetta kiljua tai heitä haukkua. Tai jos niin tekee, pyytää sitten anteeksi jälkeenpäin.
Mutta miksi yksi perheenjäsen saa tehdä mitä huvittaa ja muut taas pelaavat perheen säännöillä?
[/quote]

Moni vanhempi hyvittelee erolapsen surua siitä erosta juuri sillä, että saavat käyttäytyä ihan miten tahtovat. Paha karhunpalvelus aikuisuutta ajatellen.

Vierailija
17/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:05"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:02"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"] [quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen. Ja unohdat koko jutun [/quote] Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka. Ap [/quote] Miksi teini ei saisi mököttää? Vai ajatteletko niin, että koska isä aikanaan jätti äidin ja lapsen, niin sen lapsen täytyy olla hurjan kiitollinen siitä, että sallitte hänen nähdä elämäänne, vaikka sinä et lasta perheeseen ole koskaan hyväksynyt? Kamala ajatella, että teini ei saa ilmaista tunteitaan millään tavalla, ei huutamalla, ei mököttämällä. [/quote] Täh? Mistä sinä nyt tuon keksit? Teinin ei tarvitse olla erityisen kiitollinen, kunhan on asiallinen käytökseltään. Ei sisaruksille esimerkiksi saa aiheetta kiljua tai heitä haukkua. Tai jos niin tekee, pyytää sitten anteeksi jälkeenpäin. Mutta miksi yksi perheenjäsen saa tehdä mitä huvittaa ja muut taas pelaavat perheen säännöillä?

[/quote]

Ei tietenkään saisi kiljua ja olla ärsyttävä, mutta niin teinit vaan tekee. Ja pitäisi pyytää antseeksi ja kunnioittaa muita, mutta eihän ne sitäkään tee. Oletko ikinä kuullut ihmisten sanovan että teini-ikä on ihan helvettiä? Juuri tuosta syystä. Se ei kestä montaa vuotta, mutta sen kun se kestää niin on aikuinen kovilla.

Vierailija
18/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:10"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:05"]

En ole ap, mutta kyllä 16v jo yleensä käyttäytyy fiksummin kuin vaikka 14v. Tai pitäisi käyttäytyä.

Vierailija
19/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:12"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:10"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:05"] [quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:02"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"] [quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen. Ja unohdat koko jutun [/quote] Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka. Ap [/quote] Miksi teini ei saisi mököttää? Vai ajatteletko niin, että koska isä aikanaan jätti äidin ja lapsen, niin sen lapsen täytyy olla hurjan kiitollinen siitä, että sallitte hänen nähdä elämäänne, vaikka sinä et lasta perheeseen ole koskaan hyväksynyt? Kamala ajatella, että teini ei saa ilmaista tunteitaan millään tavalla, ei huutamalla, ei mököttämällä. [/quote] Täh? Mistä sinä nyt tuon keksit? Teinin ei tarvitse olla erityisen kiitollinen, kunhan on asiallinen käytökseltään. Ei sisaruksille esimerkiksi saa aiheetta kiljua tai heitä haukkua. Tai jos niin tekee, pyytää sitten anteeksi jälkeenpäin. Mutta miksi yksi perheenjäsen saa tehdä mitä huvittaa ja muut taas pelaavat perheen säännöillä? [/quote] Ei tietenkään saisi kiljua ja olla ärsyttävä, mutta niin teinit vaan tekee. Ja pitäisi pyytää antseeksi ja kunnioittaa muita, mutta eihän ne sitäkään tee. Oletko ikinä kuullut ihmisten sanovan että teini-ikä on ihan helvettiä? Juuri tuosta syystä. Se ei kestä montaa vuotta, mutta sen kun se kestää niin on aikuinen kovilla. [/quote] En ole ap, mutta kyllä 16v jo yleensä käyttäytyy fiksummin kuin vaikka 14v. Tai pitäisi käyttäytyä.

[/quote]

Siinä on eroa, jos toinen ollut heittopussi vuosia ja toinen oman perheensä parissa tukevasti. Kummalla mahtaa olla parempi perusturvallisuus? Tätähän nämä heittopussivanhemmat ei tietenkään millään haluaisi myöntää että tuli pilattua lapsen elämä oman onnen vuoksi.

Vierailija
20/56 |
27.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:10"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:05"]

[quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 18:02"][quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:57"] [quote author="Vierailija" time="27.09.2015 klo 17:51"]Mikä sua oikein harmittaa? Lapsi tulee, ei ole tuokaa? Ei ole ostettu elokuvalippua. Sitten sanot, että olisi voinut ilmottaa etukäteen. Ja unohdat koko jutun [/quote] Harmittaa, että talossa on sitten yksi mököttäjä, joka vaikuttaa muidenkin lasten mielialaan. Tiuskii sisaruksilleen, on ilkeä, huutaa isälleen jne. ja isä sitten keksii jotain lepyttelyksi, yleensä antaa rahaa, jotta saa teinin hyvälle tuulelle. Eli miehenkin käytös yksi ahdistava seikka. Ap [/quote] Miksi teini ei saisi mököttää? Vai ajatteletko niin, että koska isä aikanaan jätti äidin ja lapsen, niin sen lapsen täytyy olla hurjan kiitollinen siitä, että sallitte hänen nähdä elämäänne, vaikka sinä et lasta perheeseen ole koskaan hyväksynyt? Kamala ajatella, että teini ei saa ilmaista tunteitaan millään tavalla, ei huutamalla, ei mököttämällä. [/quote] Täh? Mistä sinä nyt tuon keksit? Teinin ei tarvitse olla erityisen kiitollinen, kunhan on asiallinen käytökseltään. Ei sisaruksille esimerkiksi saa aiheetta kiljua tai heitä haukkua. Tai jos niin tekee, pyytää sitten anteeksi jälkeenpäin. Mutta miksi yksi perheenjäsen saa tehdä mitä huvittaa ja muut taas pelaavat perheen säännöillä?

[/quote]

Ei tietenkään saisi kiljua ja olla ärsyttävä, mutta niin teinit vaan tekee. Ja pitäisi pyytää antseeksi ja kunnioittaa muita, mutta eihän ne sitäkään tee. Oletko ikinä kuullut ihmisten sanovan että teini-ikä on ihan helvettiä? Juuri tuosta syystä. Se ei kestä montaa vuotta, mutta sen kun se kestää niin on aikuinen kovilla.
[/quote]

Ainakin meidän 13-vuotias kyllä pyytää anteeksi nuoremmalta siskoltaan, jos on tälle sanonut pahasti. Ei välttämättä omasta aloitteestaan, mutta vahdin sitten, että hän selittää nuoremmalle käytöksensä ja opettelee sitä kunnioitusta. Sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Ei teini-ikä ole mikään syy, jolla kaiken saa anteeksi.

AP

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi kolme