1 vuotiaani vielakin yolla imetyksella. Viime yona herasi 4 kertaa eika suostunut nukahtamaan ilman tissia. Oma on vikani, kun en vierottanut yosyotoista puolivuotiaana. Mitenkohan
tästä eteenpäin. Alan jo kaivata kokonaisia nukuttuja öitä. Meneeköhän itsestään ohitse, jos alan virottamaan päiväsyötöisstäkin kohta kunhan siirtyy lehmänmaitoon. Vai täytyykö vaan huudattaa yöllä ja kiusata naapureita...
Kommentit (4)
Meillä on kaksi lasta vieroittunut yösyötöistä puolitoistavuotiaana, kolmelle pidettiin kolmen yön unikoulu 1v 3 kk:n iässä.
Sitä ennen olin yrittänyt lukuisia kertoja, mutta se oli hänelle niin iso pala ja olin itse jotenkin niin väsynyt, etten jaksanut edes ajatella unettomia öitä pientä kanniskellen.
Nyt 1-vuotiaana sitten kanniskelin pari yötä ja siinä se. Hän oli nyt valmiimpi vierottumaan kuin aikaisemmin. Lopetin samalla pikkuhiljaa myös päiväimetykset.
En siis voi kertoa mitään ihmevinkkejä kuinka yösyötöt loppuisivat, mutta voin antaa vertaistukea :) Mulla 11k ikäinen poika ja nukkumaan mennä tissillä ja yöllä herätään vähintään kolme kertaa syömään. tai ei kait sillä nälkä ole, mutta kun ei mitenkään muutenkaan nukahda.
Olen kokeillut pienimuotoisesti tassutusta, mutta eipä ole auttanut, eikä mun pinna kestänyt. En vaan kykene huudattamaan lastani ja toivo vain että ihme tapahtuisi ja lapsi oppisi itse nukkumaan koko yön.....
Tsemppiä!
Ei ole perinteinen unikoulu vaan lempeä ilman huudatusta.