mä en enää jaksa jatkuvaa kyselyä!
mun vajaa 3v poika saa mut hiiltymään jatkuvalla kyselyllä! tähän saakka olen vastaillut ja vastaillut mutta nyt se vaan yltyy mitä enemmän mä vastaan ja sitten poika ei anna aikuisten jutella vaan alkaa aivan älyttömän kyselemisen ja häiriköinnin. me ollaan sanottu että pitää odottaa kun me jutellaan ensin ja sitten on sinun vuoro... mutta ei oikein mene perille. ehkä olen antanut pojalle liikaa huomiota kun se juttelee vaikka joku olisikin meillä kylässä tms. mutta olen pitänyt tärkeänä sitä että lasta kuunnellaan mutta nyt on tainnut mennä vähän överiksi.
eli neuvoja kuika saada lapsi hillittyä näissä kysely/ päälle höpöttämis tilanteissa.
Kommentit (8)
Eli toki on tärkeää että lapsi tulee kuulluksi. Mutta on myöskin tärkeää opettaa, että jokaisella on oikeus tulla kuulluksi.
Eli kerro lapselle, että nyt esim. äiti kertoo tämän asian isälle ja sitten on sinun vuorosi. Jos lapsi ei malta odottaa niin toista uudelleen ja jatka asiaa isän kanssa. Alkuun voi vaatia aika monta toistoa, mutta pikku hiljaa se varmaan menee perille asti.
Sitten kun olet puhunut asiasi loppuun, niin keskity sitten lapseen ja kerro että nyt on hänen vuoronsa ja kuuntele sitten keskittyneenä vain hänen asiaansa.
Meillä muksu osaa jo korjata jos emme huomaa kuunnella loppuun asti hänen tarinaansa. Sieltä tulee tiukka kommentti, että nyt on minun vuoroni puhua (ikää 4v). Yleensä toki koetamme antaa vuoron ja kuunnella asian, mutta joskus se unohtuu itseltäkin.
Lapset ovat huomionkipeitä varsinkin silloin kun on vieraita käymässä tai muuta erityistä. Tietysti opetaan, että kukin puhuu vuorollaan ja että lapsien pitää antaa aikuisten puhua rauhassa. Mutta kun ei ne ohjeet aina mene niin helposti perille, että kannattaa esim. käyttää monessa tilanteessa hyvää keinoa eli huomion siirtämistä muualle. Vierailujen ajaksi lapselle uusi lelu tai kirja,tai ei sen lelun aina uusikaan tarvi olla,vaan vaikka vähän aikaa piilossa kaapissa ollut vanha lelu voi viedä lapsen huomion ja aikuiset saavat jutella rauhassa.....
Et ole ainoa, jolla alkaa pinna loppua kyselytulvan kanssa. Meillä on pikkasen yli kolmevuotias poika, joka myös kyselee koko ajan ihan kaikkea ja kaiken lisäksi aika kovalla äänellä. Joskus tulee tunne, että tekis mieli maan alle vajota, kun kauppareissullakin kyselee kaiken maailman kysymyksiä muista ihmisistä, kuten miksi tuolla tädillä on tuollainen takki, miksi tuo tyttö itkee, miksi tuo setä on vihainen....
Hankalin tilanne on hoidosta kotiin hakeminen. Tietenkin poju kaipaa huomiota, kun on koko pitkän päivän ollut erossa äidistään. Vaan kun minä en oikein osaa/jaksa keskittyä keskikaupungin ruuhkassa ajamiseen samaan aikaan kun takapenkiltä tulee revolveritoimittajatyyliin kysymyksiä. Ja jos en vastaa, alkaa karjuminen ja huuto.
Poika on erittäin vilkas ja ainakin hoitotädin ja neuvolan sanojen mukaan myös puheenkehityksessä ainakin vuoden ikäistään edellä. Kaikki kirjaimet tulevat täydellisesti ja kielioppi on hanskassa jopa paremmin kuin äidillä. Korjaa nimittäin, jos taivutan sanan väärin. Ehkäpä sitä vain poju alkaa olla mestari puhumisessa, kun on saanut tarpeeksi harjoitusta.
Ja jonkin aikaa kysellyt paljon. VIELÄ kyselyt tuntuneet tosi herttaisilta.Esim. Nukkumaan mennes: " Miten karkkipussin saa auki (saksilla), voiko sen leikata kynsisaksilla, voiko isoilla saksilla leikata kynsiä,voiko mariannekarkkeja leikata saksilla????? Ihana nähdä lapsen kasvu isommaksi. (Helpotusta elämään??!) Tuli mieleen että miltä sinusta on tuntunut nuo kyselyt??? Ajattelin vain että jos tunnnet että ei jaksais vastailla niin lapsi VAISTOAA herkästi sen ja siksikin kyselyt voimistuvat (hakee huomion kaikin keinoin). En tiedä, mutta tällainen ajatus tuli mieleeni. Voin todella olla itsekkin väsynyt kunhan tätä kestänyt pitempään. Mutta nyt Yritän aktiivisesti ja AIDOSTI olla läsnä lapselleni ja rauhoittua oikeasti juttelemaan hänen kanssaan. Uskon (voin olla väärässä) että jos lapsi saa kokea että hänen kyselyistään ollaan aidon kiinnostuneita, lapsi rauhoittuu eikä jää " jankuttamaan" .
vastaus kuulostaa juuri siltä miten meillä meni asia perille.
Meillä täsmälleen samanikäisenä poika aina jaksoi puhua päälle ja kysymyksiä riitti, mutta tein juuri niin;
" Odota, ihan kohta kuuntelen sinua jooko, nyt puhun ensin isin kanssa. Kohta tulee sinun vuorosi"
Sitten rauhallisena poika odotti ja odotti, asia tuskin oli (vanhempien mielestä) niin kamalan tärkeä vaikka lapselle olikin, mutta hyvin tärkeää oli että kun isin kanssa juttelu loppiu, sanoin pojalle että " No nyt kuuntelen sinua, mitä sinulla olikaan asiaa?"
Sehän on sama asia kuin liukumäessä, kassajonossa... missä vaan. ei toisen päälle/eteen voi rynniä, vaan odotetaan omaa vuoroaan :)
kaikille vastanneille! pääsin taas pitkästä aikaa koneelle... poika on tosiaan saanut mut aivan hiileksi tällä kyselyrumballa ja tuntuu vaan siltä että olisin kyselyoravanpyörässä mutta olen ottanut jo käyttöön odotuttamisen ja huomion siirtämisen ja niistä on välillä kyllä apua ja tietysti keskustelenkin pojan kanssa aivan aidosti mutta välillä tietysti kuuntelen puolella korvalla ja sekös pikkumiestä sapettaa. olen myös kaupassa aina varuillani koska pojallani on KAIKILLE asiaa siis ihan kaikki joutuu pojan tulitukseen. olen yrittänyt selittää että ei mentäisi ihan vieraille juttelemaan ja nykimään hihasta koska se on epäkohteliasta mutta ei oikein tunnu menevän vielä perille. onneksi joskus on vielä mukaviakin ihmisiä jotka jäävät jututtamaan poikaa mutta yleensä ihmiset katsovat minua kiukkuisesti kun poikani höpöttää ja kävelee heidän perässään. (tietysti miunuakin ahdistaisi) nykyään yritän pitää pojan kädestä kiinni että pysyisi minun luona ja annan pojan auttaa mahdollisimman paljon ostosten kanssa ja jotenkin ollaan selvitty kaupassakin. tää kai menee onneksi ohi jossain vaiheessa =)
... miettikääpä tätä:
koko kaksi ensimmäistä vuotta aikuiset kysyvät lapsilta alvariinsa ja toistuvasti idioottimaisia kysymyksiä:
- " Kukas se sieltä tulee?" (" Etkö omaa lastasi tunnista?" )
- " Kukas siinä istuu?" (" Onko lähimuistissasi jotain vikaa?" )
- " Mikäs sinulla on kädessä?" (" Ööö, lusikka. Itse tungit sen käteeni" )
- " Missä on mummon kulta?" (" Sylissäsi, idiootti." )
- " Onko siinä nalle?" (" No eipä se mattopiiskaltakaan näytä." )
Ei siis ihme, että kun kyselykausi koittaa, vanhemmat ja muut lähiaikuiset saavat samalla mitalla takaisin :-)
Koettakaamme siis kestää.
Annivanni
mutta yritetään.
Meidän poika on vasta 1,5 -vuotias, mutta tuo toisten huomioon ottaminen on harjoittelussa (tosin ihan vahingossa se alkoi enkä heti edes tajunnut tätä huomioonottamispuolta ollenkaan).
Me istutaan välillä olohuoneessa nenätysten, toinen sohvalla ja toinen nojatuolissa ja " keskustellaan" . Minä kyselen, mitä kuuluu yms. ja hän " vastaa" (nyökkää tai sanoo joo). Erityisen hyviä ovat tilanteet, joissa on joku kolmas mukana ja voi välillä kysyä häneltä mitä kuuluu ja me mut sitten kuunnellaan.
Mutta en tiedä, miten kyselyikäisen kanssa tällainen toimisi. Toivottavasti saat kokeneemmilta hyviä vinkkejä.
Mupsi