Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuustaustasta kertominen vauvapiireissä
Vierailija
24.09.2015 |
Olisiko täällä paikalla muita, jotka pidemmän lapsettomuustaustan jälkeen ovat viimein päässeet vauva-arkeen? Olen itse vuosia ollut tahtomattani lapseton ja viimein keväällä minusta tuli äiti. Vaikka lapsi on jo useamman kuukauden ikäinen niin vieläkin mietin välillä perhekerhossa epäuskoisena ja kiitollisena, että voinko minä oikeasti olla täällä. Mietin välillä mielessäni, että ehkä täällä isossa äiti-lapsi -joukossa on joku muukin lapsettomuustaustainen. Toisaalta olisi kiva puhua siitä, mutta toisaalta ymmärrän sen, että ne ajat haluaa myös jättää taakseen eikä halua erottua muista tuossa tilanteessa. Koen, että toisen lapsettomuustaustaisen äidin kanssa voisi olla silti samantyyppisiä ajatuksia esimerkiksi siitä haikeudesta, kun vauva kasvaa nopeasti ja mahdollisuudet toiseen lapseen käytännössä ovat olemattomat. Ehkä pitäisi kirjoittaa tämä pohdinta tuonne lapsettomuus-osioon, mutten oikein sinnekään halua mennä sohimaan tätä aihetta, kun tiedän kokonaan lapsettomina olevien kamppailun..
Kommentit (26)
Ymmärrän pointin. Elämässä eteenpäin olisi hyvä mennä. Vaikeaa vain välillä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen on lapsettomuustaustainen ennen lapsen saantia.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 07:16"]Jokainen on lapsettomuustaustainen ennen lapsen saantia.
[/quote]
No ei ole! Lapseton kyllä, mutta ei ole lapsettomuutta taustalla ollut. Typerää tahallaan väärin ymmärtämistä! Se haikea tunne, että vauva kasvaa liian nopeasti on kyllä meillä muillakin äideillä!
Minä en ole lapsettomuustaustainen, mutta kerron että moni on sitten pienemmässä seurassa kun on edes vähän tutustuttu, kertonut että lapsi on saanut alkunsa hoidoilla. En ole tätä paheksunut, enkä ole kysellyt sen emempää jos on yhtään tuntunut että aihe on arka. Ajan kanssa sitten aihetta on sivuttu joskus enemmän.
Teitä on paljon, ap, joten rohkeasti vain sellaisiin paikkoihin joihin vauvan kanssa itse haluat mennä. Vähän kepillä jäätä kokeilemalla voi helpostikin selvitä toisen äidin taustaa (itse en osaa tähän sanoa mitään, mutta sinä varmasti tunnistat jostain sanamuodosta yms että toinen on kärsinyt lapsettomuudesta myös). Kerhoissa puhutaan joskus todella avoimesti kaikesta!
Ja jos joukossa on joku joka paheksuu, niin he yleensä kyllä osaavat olla silloin ihan hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä oon kertonu. En kaikkia käänteitä, mutta kun joku tuttu ihastelee vauvaa niin saatan todeta et kyllä häntä tehtiinkin x vuotta. Monesti siinä kohti lapsettomuustaustaiset jatkaa juttua ja kertoo omista kokemuksistaan.
Kerro vain, sillä näin se on, että kun eka rohkea aukaisee suunsa, niin usein löytyy muitakin saman kokemuksen jakavia! Keskenmenon saaneena tuntuu, että ei kukaan muu, mutta kun kerrot vähänkään isommassa kaveriporukassa, niin aina on joukossa muitakin! Nämä kokemukset kuitenkin vaikuttavat elämäämme voimakkaasti! Itsellänikin sama tilanne, sain lapsen vasta yli nelikymppisenä, eikä se, etten niitä aiemmin saanut, ollut oma toive. keskenmenoja takana. Olen useissa tilanteissa sanonut, että aina ei tule mitä tilataan tai ei toimiteta ehjänä perille ja todella usein paikalla on ollut muitakin saman kokeneita! Ystäväni, joka on adoptoinut lapsia, toimii edelleenkin jossakin määrin lapsettomien yhdistystoiminnassa mukana. Kyllä se lapsettoman identiteetti voi seurata mukana pitkään! Jotkut tuntee asioita vahvemmin, jotkut ei ja molemmat tavat ovat ok!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomisessa on se riski, että kun muut tietävät lapsettomuustaustasi, et saa ymmärrystä jos valitat joskus väsymystäsi, uhmaikäisen kanssa hermojenmenettämistä ym.
Koska olet kärsinyt lapsettomuudesta, tulee sinun nyt kiitollisena ottaa vastaan kaikki (sontakin) mitä lapsi tuo tullessaan. Tämä voi siis olla useiden asenne.
Kiitos aamuisille kirjoittelijoille! Ihan totta, että tausta vaikuttaa vielä, vaikka niistä menneistä karikoista on selvitty. Minäkin uskon, että lapsettomuustausta, keskenmenot ja lapsen menettäminen ovat aiheita, joista tulisi sopivassa tilanteessa keskustelua. Kaikki eri asioita, mutta yhteistä suru ja tietoisuus siitä, ettei mikään ole itsestään selvää. Huomasin muuten, että Helsingissä olisi keskusteluryhmäkin sekundäärisesti lapsettomille (nimeltään lapselliset lapsettomat).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan voi vaan sanoa että vauvan saaminen oli hankalaa/otti aikansa tms. Siitä muut saman kokeneet tai muuten kiinnostuneet jatkaa juttua. Minusta ihan ok ja luontevaa. Puhutaanhan esim synnytyksestäkin vaikka se on jo takana.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 10:32"]
Kertomisessa on se riski, että kun muut tietävät lapsettomuustaustasi, et saa ymmärrystä jos valitat joskus väsymystäsi, uhmaikäisen kanssa hermojenmenettämistä ym.
Koska olet kärsinyt lapsettomuudesta, tulee sinun nyt kiitollisena ottaa vastaan kaikki (sontakin) mitä lapsi tuo tullessaan. Tämä voi siis olla useiden asenne.
[/quote]
Joo, näin voi olla. Aika jännä juttu kyllä.. Vähän sama kuin jos pitkään työttömänä olleilla ei koskaan olisi oikeus tuntea väsymystä työhönsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 07:45"]
Vähän kepillä jäätä kokeilemalla voi helpostikin selvitä toisen äidin taustaa (itse en osaa tähän sanoa mitään, mutta sinä varmasti tunnistat jostain sanamuodosta yms että toinen on kärsinyt lapsettomuudesta myös).
[/quote]
Totta, sitä muuten usein puolikkaasta sanasta tunnistaa toisen, jolla saman tyyppisiä kokemuksia. Pätee muuhunkin kuin lapsettomuustaustaan..
Näinhän se käytännössä menee. Itse kerroin lapsettomuudesta, hoidoista ja muusta ihan avoimesti. Ei ollut hyvä ratkaisu. Röyhkeimmät sanoivat suoraan, että en ole ansainnut lapsiani ja luonnotonta se, että hoidoilla lapsia halusimme. Ja juuri tuo, jos oli väsynyt tai muuta. Niin ymmärrystä ei herunut samaan tapaan kuin heille, jotka punoivat lapsia vuosi vuoden jälkeen luonnollisilla tavoilla ja olivat useamman lapsen äitejä.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 10:32"]
Kertomisessa on se riski, että kun muut tietävät lapsettomuustaustasi, et saa ymmärrystä jos valitat joskus väsymystäsi, uhmaikäisen kanssa hermojenmenettämistä ym.
Koska olet kärsinyt lapsettomuudesta, tulee sinun nyt kiitollisena ottaa vastaan kaikki (sontakin) mitä lapsi tuo tullessaan. Tämä voi siis olla useiden asenne.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka asia ei ole sinulle kevyt, niin sen voi ottaa esille sillain kevyesti (kuten edellä on ehdotettu) ja katsoa sitten lähteekö juttu lentoon.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 10:41"]
Näinhän se käytännössä menee. Itse kerroin lapsettomuudesta, hoidoista ja muusta ihan avoimesti. Ei ollut hyvä ratkaisu. Röyhkeimmät sanoivat suoraan, että en ole ansainnut lapsiani ja luonnotonta se, että hoidoilla lapsia halusimme.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 10:32"]
Harmi kuulla näistä kokemuksistasi! Helppohan se on sanoa hoitoja luonnottomiksi, jos ei koskaan itse elämässä ole joutunut tilanteeseen, että olisi joutunut näitä asioita pohtimaan.
Itse en ymmärrä miksi hyvinkin intiimejä asioita pitää jakaa jossain äitipiireissä, tuntemattomien ihmisten kanssa. Mä olen lähinnä kiusaantunut, kun joudun kuuntelemaan monennellako kierrolla tärppäsi ja missä asennossa...
Eiköhän vauvojen kehityksessä ja niiden kanssa puuhastelussa ole tarpeeksi jutusteltavaa. Jos joku kokee suurta tarvetta keskustella omista intiimeistä asioista, voi sen tehdä sellaisessa seurassa, jossa muut ovat halukkaita tätä kuuntelemaan.
Mielestäni 9 kertoi hyvin. Jos jollain muulla samanlaista kokemusta itsellään niin varmaan tarttuu aiheeseen?
Itse en pysty kunnolla samaistumaan tuohon kun en ole samaa kokenut mutta aika yleistähän lapsettomuus (ja keskenmenot) on ja usein nähdään vain että jollakin on lapsi/lapsia.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2015 klo 00:21"]
Lapsettomuustaustainen?
Pitäiskö mun kertoa, että olen sinkkutaustainen? Olin pitkään sinkku ennen naimisiinmenoa. Olisko jossain jotain vertaistukea?
Mietihän vielä, jookos?
[/quote]
Niin, minä olen terveettömyystaustainen. Sairastin pitkään syöpää, mutta ilmeisesti en saisi puhua siitä enää nyt kun olen terve. Mikä sinä olet määrittämään miten paljon mikäkin rankka kokemus on yksilön mieltä painanut ja vaikuttanut psyykkeeseen. Ei kaikkien mieli toivu isoista koettelemuksista taikaiskusta.
Mietihän vielä, jookos?
Lapsettomuustaustainen?
Pitäiskö mun kertoa, että olen sinkkutaustainen? Olin pitkään sinkku ennen naimisiinmenoa. Olisko jossain jotain vertaistukea?
Mietihän vielä, jookos?