Miten v*tussa saan tuon viisivuotiaan rauhoittumaan iltaisin ja nukahtamaan?
Anteeksi kielenkäyttöni, mutta multa on neuvot loppu ja seuraava osoite meidän perheelle on perheneuvola tämän asian vuoksi.
Eli lyhyesti:
- Lapsi 5 vuotta
- Aina ollut huono nukahtamaan; jo muutaman päivän iässä "hoksasi" valvomisen ja on siitä lähtien tehnyt parhaansa sinnitelläkseen viimeiseen saakka (vertailukohtana pienemmät sisarukset, jotka ovat aivan toista maata)
- On nukutettu; oltu nukuttamatta; laulettu; oltu laulamatta; hierottu ja silitelty; jätetty satu- tai unilaulu-cd soimaan huoneeseen; kokeiltu eri valaistuksia; vaihdettu sänkyä; pidetty samoista hemmetin rutiineista kiinni tämän viiden vuoden ajan (pl. nuo eri nukuttamis- tai nukuttamattajättämiskeinot iltasadun jälkeen); on pidetty Supernannyn ohjeilla unikoulua; on annettu selailla kirjoja itsekseen; on jopa päätetty kokeilla, kuinka pitkään lapsi valvoo nukuttamatta (lähemmäs puoltayötä). On kokeiltu magnesiumvoidetta, on kokeiltu ulkoilua iltaisin, liikuntaa, rauhoittumista, halittelua, hellittelyä. On oltu tiukkoja ja on oltu lempeitä.
- Mikään ei auta. Käytännössä lapsi aloittaa sägyssä hyörimisen ja pyörimisen jo siinä vaiheessa, kun iltasatu alkaa. Jos vanhempi on vieressä, lapsi ähisee ja puhisee ja on levoton; jos vanhemmat ovat hiljaa omissa puuhissaan, lapsi pomppii jatkuvasti milloin milläkin asialla. Hän ei vaan kerta kaikkiaan osaa rauhoittua nukkumaan, mutta sillä hetkellä kun lopulta asettuu aloilleen -> nukahtaa ja nukkuu koko yön.
Mitä me voidaan enää tehdä? Tästä viestistä saa ehkä sen kuvan, että oltaisiin kokeiltu eri keinoja joka ilta, mutta tosiaan olemme antaneet erilaiselle "nukkumaanmenotyylille" mahdollisuuden viikkojen tai kuukausienkin ajan. Joskus joku juttu on toiminut jonkun aikaa, kunnes lapsi on ruvennutkin taas venkoilemaan nukkumista vastaan.
Hän ei vaan kerta kaikkiaan halua mennä nukkumaan ja on tehnyt sen meille selväksi. On vaikea kuvitella, että kyse olisi kurin tai rajojen puutteesta, kun muilla lapsilla ei ole näitä ongelmia, vaan ovat olleet jo vauvaiästä lähtien parempia nukkujia. Tämä viisivee ei halua edes yrittää rauhoittua sänkyyn eikä asetu sekunniksikaan paikalleen, ennen kuin on tarpeeksi pitkään hyörinyt ja taistellut.
Apua!
Kommentit (63)
Kokeilkaa osteopaattia! Lapsella voi olla sunnytyksessä tulleita lukkoja jotka vaikuttavat kroppaan.
Missäpäin asutte? Täällä pääkaupunkiseudulla on monta lapsia hoitavaa osteopaattia!
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:50"]Lapsi tarvitsee melatoniinia.
[/quote]
Ei kaikki, mutta meidän adhd:lle on se määrätty lääkärin puolesta.
Mun eka poika ei meinannut just viisivuotiaana nukkua millään. Annoin luvan valvoa, kunhan pää on tyynyssä. Sitä juttua riitti, mekein sammuin aina siihen viereen. Pikkuhiljaa ne luomet alkoi lupsua, mutta ihan väkisin vielä lauloi, keksi runoja, stooreja, hirvee höpöttäjä.
Nyt se ei muuta kun nukkuisi, mutta teinithän nukkuukin puoli päivää.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:52"]
Kokeilkaa osteopaattia! Lapsella voi olla sunnytyksessä tulleita lukkoja jotka vaikuttavat kroppaan. Missäpäin asutte? Täällä pääkaupunkiseudulla on monta lapsia hoitavaa osteopaattia!
[/quote]Hei nyt tulikin toinen ehdotus melatoniinin lisäksi, eli osteopatiaa, vyöhyketerapiaa tai homeopatiaa ei vielä olla kokeiltu. Ehkä joku päivä? Jos nimittäin vielä kouluiässäkin täytyy vääntää tästä aiheesta... - ap
Mene viereen nukkumaan leikisti ja laita valot pois. Kyllä tyttö siitä rauhoittuu, kun et reagoi häneen mitenkään eikä hän uskalla pimeän takia noustakaan sängystä pois.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:45"]tsemppiä. 5-v osaa jo pikkuisen kertoa miksi vaikeaa rauhoittua. Onko esikoinen? Hymy, jos on. Se pieni epävarmuus teissä nyt toisella kierroksella. Anna jumppa ohje illaksi, oikeasti. Liian hankala että keskittyy. Naamio iso-poju jumppa tms. Väsähtää ja keskittyy ruumiiseen.
[/quote]
Mä en ihan tajunnu tätä, mutta kokeilisin jotain joogatyyppistä liikuntaa vielä illalle. Ja ehkä vyöhykyterapia vois auttaa. Tuo melatoniini kuulostaa hyvältä idealta, tosin lääkärin arvion kautta, ei ihan vaan omin päin annettuna. Rauhallinen unimusiikki, jokumissä on theta- tai delta- tai beta-aaltoja, tai jopa sitä naksuttelua, josta jotkut saa orgasmin. Tai sitten iltasaduksi joku tylsä elokuva, nukahtaa sen ääreen (vaikki sininen valo, jota näyttöruuduissa on, ei edistä nukahtamista).
Meillä on samanlaista ja välillä hyviä kausia ja sitten taas huonoja. Muutokset saavat levottomaksi ja se näkyy myös päivisin. Neuvolassa kaikki ok, ei keskittymishäiriötä. Liikaa tapahtumaa päivällä saa lapsen levottomaksi tai riittää ihan vaan erikoinen päivä esim. Jouluaatto, synttärit jne. Eli lasta ei missään nimessä voi väsyttää liikaa.
Se millä me ollaan saatu aina huono kausi loppumaan on positiivinen asrnne ja lapsen toiveiden kuuntelu. Eli päiväsaikaan mahdollisimman rajatonta (ei tietysti mitään kiellettyä) vaan niin ettei lapsi koe kaiken olevan kiellettyä. Meillä lapsi kaipaa jatkuvaa ulkoilua. Olisi ulkona joka hetki. Metsäretket, jne. Näitä ei tarvi aina, kunhan lapsi saa sen nukkumisputken aloitettua. Eli meillä voi olla kuukausikin taistelua, mutta kunhan ei itse hermostu, lähde uhkailemaan tai poikkea rutiineista, onnistuu.
Sänkyyn en myöskään laita ilman tekemistä. Meillä on toiminu: tablettiin netflix tosi hiljaiselle, "päiväkirja" sänkyyn johon "kirjoittaa" tai piirtää päivän tapahtumat. Valitkaa yhdessä kaupasta. Tämä tpimii myös sen yhden netflix jakson jälkeen mikä meillä ainakin rauhoittaa lasta mutta lapsi ei malttaisi lopettaa katsomista. Eli sovitasn yksi jakso ja päiväkirjaa tai pelkkä päiväkirja.
Rauhoittava musiikki "relaxing for kids" youtubesta soimaan ja sen jälkeen tehdään lapsesta "voileipä" sänkyyn. Älä anna " pudottaa juustoa päältä". Sen jälkeen silitys ja lapsen korvien viereen hierot omia sormiasi yhteen niin että tulee sellainen kevyt sipsip ääni. Se on unihiekkaa. Pyysät lasta sulkemaan silmät, älä pakota.
Viimenen vaihtoehto...anna lapsen piirtää sängyssä tai lukea yksin kirjoja ihan niin kauan että nukahtaa. Sano että nukkuu kun nukuttaa. Tämä toimii aina. Edes uutena vuotena lapsi ei jaksanut valvoa kovin myöhään. Sai olla alakerrassa niin kauan, että itse ilmoitti menevänsä nukkumaan. Hämärää meillä oli ja samoin lapsen huoneeseen himmeä valo.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:54"]
Mun eka poika ei meinannut just viisivuotiaana nukkua millään. Annoin luvan valvoa, kunhan pää on tyynyssä. Sitä juttua riitti, mekein sammuin aina siihen viereen. Pikkuhiljaa ne luomet alkoi lupsua, mutta ihan väkisin vielä lauloi, keksi runoja, stooreja, hirvee höpöttäjä.
Nyt se ei muuta kun nukkuisi, mutta teinithän nukkuukin puoli päivää.
[/quote]Höpöttäjä ja hilluja on tämäkin lapsi, on siis kovin aktiivinen mutta asiantuntijat ovat aina olleet sitä mieltä, että ei tarvitse edes epäillä esim. ADHD:ta. Kyseessä tosin on tyttö, ja olin itsekin samanlainen lapsena; nukahtamisongelmat eivät muuten helpottaneet teininäkään ja kaiken lisäksi tykkäsin herätä aikaisin. - ap
Onko loma-aikoina samanlaista kuin päiväkotipäivinä?
Joskus päiväkodissa käy niin, että me unohdetaan herättää tai annetaan nukkua... Kannattaa kertoa päikkyynkin rehellisesti tästä ongelmasta.
On se uskomatonta miten kurittomia nykyajan kakarat ovat.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:55"]
Mene viereen nukkumaan leikisti ja laita valot pois. Kyllä tyttö siitä rauhoittuu, kun et reagoi häneen mitenkään eikä hän uskalla pimeän takia noustakaan sängystä pois.
[/quote]Joskus tämäkin toimii, mutta yleensä hän ei anna periksi silloinkaan - ollaan miehen kanssa nukahdettu kumpikin lapsen viereen aika monta kertaa ja pahimmillaan tosiaan lapsi on tullut sitten "viihdyttämään" toista aikuista, joka on vielä valveilla. Kiitos kuitenkin tosi paljon siitä, että kaikilla on niin paljon ihan oikeita, konkreettisia neuvoja! - ap
Miksi laitat sänkyyn 20.3o, jos nukahtaa vasta 21.30??!!
Oletko kokeillut laittaa sänkyyn 21.30? Toi on tosi turhauttavaa minustakin, jos pyörisin sängyssä tunnin!
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:29"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:28"]
Juu, semmosta se on. Meillä sama. Täällä istutaan joka ilta viereisessä huoneessa ja annetaan tytön pulista ja höpöttää sängyssä oman aikansa, kunhan pysyy sängyssä. Pamautellaan heti kun nousee sängystä pois. Joka ilta istutaan vahdissa noin puolesta tunnista tuntiin, täällä nytkin surffailen.
[/quote]Voi ei, anteeksi mutta en voi lopettaa nauramista (ja kohta meidän ei-nukkuja huutaa tuolta että mille mä nauran), kauhea kirjoitusvirhe sulla tuossa! - ap
[/quote]
Luulisi pysyvän tuolla taktiikalla sängyssä :D
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:58"]
On se uskomatonta miten kurittomia nykyajan kakarat ovat.
[/quote]No siis eikö olekin? Viisi vuotta on koetettu saada kuriin ja nuhteeseen, mutta ei Herran pelkokaan saa tuota lasta nukahtamaan! - ap
Täällä taistellaan ihan saman ongelman kanssa myös.. tyttö 5v on ollut aina tuollainen iltavirkku. Kokeiltu on kaikenlaista mutta ajoissa ei nukahda!
Ei myöskään nuku päiväunia. Päivisin on puuhaa,paljon ulkoilua,kavereita. Syö hyvin ja on yleensä iloinen.. nukuttamiseen saattoi mennä iltaisin neljä tuntia joten yksinkertaisesti luovutin asian kanssa... ei kuitenkaan edes kiukuttele iltaisin joten mikään väsymys ei näytä vaivaavan...
vinkkejä en osaa antaa mutta toivotaan että tämä joskus lakkaa.. ootan niitä iltoja kun on ees hetki sitä omaa aikaa...
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:55"]Se millä me ollaan saatu aina huono kausi loppumaan on positiivinen asrnne ja lapsen toiveiden kuuntelu. Eli päiväsaikaan mahdollisimman rajatonta (ei tietysti mitään kiellettyä) vaan niin ettei lapsi koe kaiken olevan kiellettyä. Meillä lapsi kaipaa jatkuvaa ulkoilua. Olisi ulkona joka hetki. Metsäretket, jne. Näitä ei tarvi aina, kunhan lapsi saa sen nukkumisputken aloitettua. Eli meillä voi olla kuukausikin taistelua, mutta kunhan ei itse hermostu, lähde uhkailemaan tai poikkea rutiineista, onnistuu. [/quote] Voi kiitos tästä viestistä, sain paljon ajateltavaa jatkoon! :) - ap
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:58"]
Onko loma-aikoina samanlaista kuin päiväkotipäivinä?
Joskus päiväkodissa käy niin, että me unohdetaan herättää tai annetaan nukkua... Kannattaa kertoa päikkyynkin rehellisesti tästä ongelmasta.
[/quote]Loma-aikoina on ihan samanlaista, valitettavasti - tai jopa pahempaa, kun elämä voi olla epäsäännöllisempää reissuineen ja tekemisineen. Mutta lapsen pk:ssa ollaan tosi ymmärtäväisiä, ja vaikka antavat tämän nukahtaa (jos nukahtaa), herättävät pienten nokosten jälkeen. Olen ymmärtänyt, ettei tämä ole automaattista kaikissa päiväkotiryhmissä ihan jo resurssien puutteen vuoksi. - ap
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:59"]
Miksi laitat sänkyyn 20.3o, jos nukahtaa vasta 21.30??!!
Oletko kokeillut laittaa sänkyyn 21.30? Toi on tosi turhauttavaa minustakin, jos pyörisin sängyssä tunnin!
[/quote]Nooh, käytännössä pienempien sisarusten vuoksi on iltatoimet siihen aikaan kuin on. Ei tuolla sänkyyn menemisen ajalla ole ollut oikeastaan mitään väliä, vaikka ollaan kokeiltu monenlaista - aina menee jokin tietty aika ja vaiva siihen, että lapsi lopulta nukahtaa. Toki olet siinä oikeassa, että pyöriminen on turhauttavaa, ja jos lasta ei väsytä yhtään niin olisi oikeasti parempi vaan touhuilla. - ap
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 21:45"]
tsemppiä. 5-v osaa jo pikkuisen kertoa miksi vaikeaa rauhoittua. Onko esikoinen? Hymy, jos on. Se pieni epävarmuus teissä nyt toisella kierroksella. Anna jumppa ohje illaksi, oikeasti. Liian hankala että keskittyy. Naamio iso-poju jumppa tms. Väsähtää ja keskittyy ruumiiseen.
[/quote]On kyllä esikoinen, ja hänestä huomaa että lapset on vähän kuin lättyjä, ensimmäinen menee aina pieleen... :D No ei nyt ihan, mutta tässä asiassa kyllä. Meille on aina neuvottu että kyllä se siitä, olette vaan tiukkoja mutta lempeitä, kyllä se oppii. Näen sieluni silmin itseni laulamassa unilauluja vielä teinillekin ja komentamassa sitä takaisin sänkyyn. - ap