"Kissoja pitää olla kaksi" on myytti.

Sen minäki oon lukenu, että kissa ei tarvi toista kissaa kaveriks, mutta ennen luulin toisin, eli otettiin toinenki kissa, sen takia että olis toisista seuraa, no eihän ne sit tullu yhtään toimeen keskenään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu hyvin paljon kissasta. Olin joskus löytöeläintalolla töissä, suurin osa kissoista asui yhteishuoneissa muiden kanssa ja selkeästi tykkäsivät kavereista. Sitten oli pari, jotka olivat yksinään omissa huoneissaan kun eivät ollenkaan tykänneet muista, ja pari joilla oli yhteinen huone jossa tulivat toimeen vaikka eivät niin erityisesti kavereistaan välittäneet.

Ei oo mun vika että esim ell kulut on nii kovat ettei oo varaa pitää kahta. Ja ei mun kissa kuitenkaan tiedä paremmasta kun on yksin kissana.

Joo no en minä ketään syyttänytkään, itsellänikin on vain yksi kissa.

Anteeksi.

Millainen sun kissa on? Mulla on venäjänsininen.

Maatiainen "vaan". Kokomusta kisu, tuli meille vajaa neljävuotiaana reilu vuosi sitten. Kohta on 5v synttärit :) Onko sun kissa minkä ikäinen?

Täytti 1 vuotta helmikuussa. Kummallakin meillä on siis pikkupantteri kotona. :)

Noi venäjänsiniset on kyllä kauniita :) vähän houkuttelisi joskus itsekin hommata ihan pentukissa, tää nykyinen aikuinen kun oli ensimmäinen kissa jonka omistan. Mutta sitten taas toisaalta vähän pelottaa jos tulisi kauhea riiviö :D vaikka osaa tää aikuinenkin olla aika riiviö välillä, superaktiivinen kisu on.

Vierailija kirjoitti:

Me otimme 2 kissaa melkein yhtä aikaa eli ne olivat pennusta asti yhdessä. Yhteiselo meni ihan ok. Ei ne mitään ylimpiä ystäviä olleet, mutta esim. söivät yhtä aikaa ruokakupilla sovussa. Toinen kissa kuoli hiljattain 8 vuotiaana. Jäljelle jäänyt kisu etsi yhden illan kaveriaan. Sen jälkeen se on silmin nähden nauttinut olostaan täysin siemauksin. Se on rento, hyväntuulinen ja iloinen pikku kissa. Arvelisin, että uuden kissan ottaminen nyt ei olisi hälle mikään ilouutinen.

Näin kävi meilläkin. Yksin jäänyt kissa on nyt paljon seurallisempi ja tyytyväisempi. Kolliveljensä tuppasi tylyttämään aina välillä.

muistan nähneeni tiededokumentin, jossa tutkijat tuhosivat myytin kissojen yksinelosta.

He tutkivat eräällä suurfarmilla elävän puolivillin kissapopulaation elämää.

Kissalauman johtajia olivat vanhemmat naaraat, jotka olivat kaikki toistensa sukulaisia: siskoja ja serkkuja.

Kissanaaraat tulivat tiineeksi samoihin aikoihin ja vahtivat, hoitivat ja imettivät toistensa pentuja vuorotellen sillä aikaa kun niiden emot kävivät metsästämässä ym.

kissoilla oli hyvin lämpöiset ja läheiset välit toisiinsa.

Vieras kissa ajettiin reviiriltä, "ennen kuin kissa ehti sanoa".

Tutkijoiden mielestä tämä viittasi siihen, että kun adoptoi kissanpennun ja erotat hänet perheestään, voit hyvinkin tuomita hänet ikuiseen yksinäisyyteen. Ei auta, vaikka ottaisit sille vieraan kissan kaveriksi.

kissat ovat hyvin suku-ja perhekeskeisiä eläimiä, jotka eivät välttämättä hyväksy ystäväkseen vieraan suvun kissaa. He ovat onnellisimpia saadessaan elää elämänsä oman emonsa ja sisaruksiensa parissa.

Tutkijat myös tutkivat perhekissojen elämää.

Omistajat uskoivat, että kissat viihtyivät toistensa seurassa, mutta tutkijat huomasivat toista: kissat olivat olosuhteiden pakosta, laatineet hienovaraisen merkinanto- ja reviirijärjestelmän pärjätäkseen kotona esim. ne käyttivät eri huoneita ja eri huonekaluja. Yksi kissa oli enimmäkseen pöydällä, yksi pöydänalla ym. Niiden järjestelmää saattoi verrata ihmisten työpaikoilla esiintyviin reviireihin ja hierarkioihin. Ei esim. kissapopulaation spontaanisuuteen.

Tutkijat myös totesivat, että ihmiset ei oikein mitenkään pysty tyydyttämään kissan valtaisaa "halipusuttelu-kiehnäys"- tarvetta, mitä kissalaumassa spontaanisti toteutettiin.