Kiva, päiväkoti onkin sitten kiinni ensi viikolla
Oli tullut ilmoitus päiväkodista, että päiväkoti on kiinni, koska viime viikolla siellä on ollut koronaisia lapsia hoidossa ja nyt koko sen paikan henkilökunta ja jopa siellä olleet sijaiset on koronassa. Koska koko henkilökunta on sairastunut suht samaan aikaan ihan noin vuorokauden tarkkuudella, ei levittäjistä ole epäilystäkään. Ilmeisesti jokunen lapsikin on sairastunut. Että kiitos vaan te vanhemmat, jotka raahasitte hoitoon koronalapsenne. Että sieppaa senkaltaiset lyhytnäköiset ihmiset, ketkä ei yhtään ajattele tekemisiensä seurauksia tai ajattele ketään muita ihmisiä.
Kommentit (23)
Keharivanhemmat ei ajattele muuta kuin subjektiivista päivähoito-oikeutta. Kyllähän se lapsi pitää saada tungettua tarhaan oli koronaa tai ei, kun häiritsee nettishoppailua.
Jo ennen koronaa moni vanhempi toi sairaan lapsen hoitoon, tunki vaan suolen suppoja täyteen ensin, että kuume laskisi. Ilmeisesti kaikkien ajattelu ei riitä niin pitkälle, että sitten kun sairas lapsi sairastuttaa hoitokaverit ja hoitohenkilökunnan, koskee se heitä itseään myös. Muiden turhaan sairastuttamisesta lieneen turha toivoa mitään empatiaa tai sitä, että nämä eivät niin tekisi.
Paitsi että voi tartuttaa 2 pv ennen oireiden alkua, joten ennustaja pitäisi olla jotta tämän voisi välttää...
Vierailija kirjoitti:

Näiden lasten perheessä oli muilla sisaruksilla ja vanhemmilla ollut koronaa, silti oli tuotu päiväkotiin.
Kai sä tiesit että päiväkotiin ja kouluun voi lapset normaalisti mennä vaikka perheenjäsen kotona koronassa. Me oltais pidetty eskarilainen kotona kun mies oli koronassa, mutta sanoivat että normaalisti voi tulla, pari päivää olikin sitten pidempää päivää kun mies ei sitten päässyt hakemaan ja mentiin mun työvuorojen mukaan. Itsehän hoidin vanhuksia tuonkin ajan. Syytä hallitusta, jos jotain haluat syyttää. Tämähän on niiden tahtotila. P.s. eikös ne rokotteet oo sitä varten että yhteiskunta pyörii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että voi tartuttaa 2 pv ennen oireiden alkua, joten ennustaja pitäisi olla jotta tämän voisi välttää...
Näiden lasten perheessä oli muilla sisaruksilla ja vanhemmilla ollut koronaa, silti oli tuotu päiväkotiin.
Kunnan ohjeissa sanotaan, että oireeton lapsi voi mennä päiväkotiin, jos perheessä koronaa.

Sen lisäksi voi kai ajatella itsekin?
Jos viemärin huolto-ohjeissa sanotaan, että viemäri on hyvä puhdistaa kerran vuodessa, putsaako joku sen silti vain kerran vuodesssa, vaikka miten tulvisi?
Vierailija kirjoitti:
Keharivanhemmat ei ajattele muuta kuin subjektiivista päivähoito-oikeutta. Kyllähän se lapsi pitää saada tungettua tarhaan oli koronaa tai ei, kun häiritsee nettishoppailua.
Mikä on keharivanhempi?
Ei meillä makseta palkkaa, jos on terveen lapsen kanssa kotona ja päiväkoti on olemassa siksi, että siellä hoidetaan lapsia. Aika outoa, jos teillä ei ole kahden koronavuoden aikana ollut koronaa, kutakuinkin kaikkihan sen on sairastaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että voi tartuttaa 2 pv ennen oireiden alkua, joten ennustaja pitäisi olla jotta tämän voisi välttää...
Näiden lasten perheessä oli muilla sisaruksilla ja vanhemmilla ollut koronaa, silti oli tuotu päiväkotiin.
Kunnan ohjeissa sanotaan, että oireeton lapsi voi mennä päiväkotiin, jos perheessä koronaa.
Ei kyllä tulisi mieleenkään viedä lapsia päiväkotiin, jos samassa perheessä koronaa. Lapset kun ei varsinkaan osaa varoa virusten leviämistä, vaan touhuavat ihan kuten ennenkin. Jos perheessä vaikka vanhemmalla tai sisaruksella on korona, on se todennäköisesti lapsellakin, elleivät nyt ihan jonkun kaksikerroksisen lukaalin eri kulmissa ole asustelleet koko aikaa.
Ohjeen mukaan oireettoman lapsen saa viedä päivähoitoon, oireeton koronaa sairastava saa hoitaa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä makseta palkkaa, jos on terveen lapsen kanssa kotona ja päiväkoti on olemassa siksi, että siellä hoidetaan lapsia. Aika outoa, jos teillä ei ole kahden koronavuoden aikana ollut koronaa, kutakuinkin kaikkihan sen on sairastaneet.
Koronaa päiväkotiin levittävä lapsi ei ole terve, niistä aloituksessa oli kyse. Toki oireet voi alkaa vaikka kesken hoitopäivän, mutta sitäkin voi ehkäistä tekemällä lapselle koronatestin ennen hoitoonviemistä, ja kaikki fiksut niin tekeekin, jos samassa perheessä on jo koronaa. Toki fiksuimmat pitää varmuuden vuoksi kotona.
Meillä lapsi sairasti koronan, kotitestit oli koko ajan negaa ja ainoa oire oli lievä äänen käheys. Viralliseen testiin ei päässyt ja lapsi oli tietenkin päiväkodissa. Samanlaisia oireita oli monella. Vasta kun päiväkodissa aikuiset sairastui, alkoi lasten testit olla positiivisia.
En minä osannut olla viemättä tervettä lasta hoitoon, anteeksi ja kiitos.
Hah, ei mikään ihme, että korona leviää. Tämä keskustelu on siitä hyvä esimerkki, miten se tapahtuu.
Kurjaa, kun jotkut eivät osaa ajatella muita. Samat ihmiset usein nostaa kyllä äläkän siitä, kun se pk tosiaan menee kiinni sitten, kun korona on ryöpsähtänyt siellä. Kyllä sitten taas huudetaan oikeutta ja palvelua. Mutta eihän näille tule mieleen, miten oma toimintansa johti tilanteensa. Minäminäminä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä makseta palkkaa, jos on terveen lapsen kanssa kotona ja päiväkoti on olemassa siksi, että siellä hoidetaan lapsia. Aika outoa, jos teillä ei ole kahden koronavuoden aikana ollut koronaa, kutakuinkin kaikkihan sen on sairastaneet.
Koronaa päiväkotiin levittävä lapsi ei ole terve, niistä aloituksessa oli kyse. Toki oireet voi alkaa vaikka kesken hoitopäivän, mutta sitäkin voi ehkäistä tekemällä lapselle koronatestin ennen hoitoonviemistä, ja kaikki fiksut niin tekeekin, jos samassa perheessä on jo koronaa. Toki fiksuimmat pitää varmuuden vuoksi kotona.
Meillä ei saa palkkaa, jos on terveen lapsen kanssa kotona ja päivähoitomaksu pitää maksaa, jos terve lapsi on kotona. Ihanan kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei meillä makseta palkkaa, jos on terveen lapsen kanssa kotona ja päiväkoti on olemassa siksi, että siellä hoidetaan lapsia. Aika outoa, jos teillä ei ole kahden koronavuoden aikana ollut koronaa, kutakuinkin kaikkihan sen on sairastaneet.
Koronaa päiväkotiin levittävä lapsi ei ole terve, niistä aloituksessa oli kyse. Toki oireet voi alkaa vaikka kesken hoitopäivän, mutta sitäkin voi ehkäistä tekemällä lapselle koronatestin ennen hoitoonviemistä, ja kaikki fiksut niin tekeekin, jos samassa perheessä on jo koronaa. Toki fiksuimmat pitää varmuuden vuoksi kotona.
Korona tarttuu jo pari päivää ennen oireita.
Vierailija kirjoitti:
Hah, ei mikään ihme, että korona leviää. Tämä keskustelu on siitä hyvä esimerkki, miten se tapahtuu.
Kurjaa, kun jotkut eivät osaa ajatella muita. Samat ihmiset usein nostaa kyllä äläkän siitä, kun se pk tosiaan menee kiinni sitten, kun korona on ryöpsähtänyt siellä. Kyllä sitten taas huudetaan oikeutta ja palvelua. Mutta eihän näille tule mieleen, miten oma toimintansa johti tilanteensa. Minäminäminä.
Kunnallisessa päiväkodissa on varahoitojärjestelmä, lapset pääsevät sinne tai sitten kunta järjestää hoidon muulla tavoin. Työnantaja voi tietenkin ilmoittaa, että kunta on velvollinen korvaamaan palkanmenetyksen, jos työntekijä ei pääse töihin siksi, että kunta ei täytä velvollisuuksiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paitsi että voi tartuttaa 2 pv ennen oireiden alkua, joten ennustaja pitäisi olla jotta tämän voisi välttää...
Näiden lasten perheessä oli muilla sisaruksilla ja vanhemmilla ollut koronaa, silti oli tuotu päiväkotiin.
Kunnan ohjeissa sanotaan, että oireeton lapsi voi mennä päiväkotiin, jos perheessä koronaa.
Ei kyllä tulisi mieleenkään viedä lapsia päiväkotiin, jos samassa perheessä koronaa. Lapset kun ei varsinkaan osaa varoa virusten leviämistä, vaan touhuavat ihan kuten ennenkin. Jos perheessä vaikka vanhemmalla tai sisaruksella on korona, on se todennäköisesti lapsellakin, elleivät nyt ihan jonkun kaksikerroksisen lukaalin eri kulmissa ole asustelleet koko aikaa.
Mites jos jollain on vähän pää kipeä ja kotitesti negatiivinen, jääkö teidän koko perhe oireettomana varmuuden vuoksi kotiin?
Omikron on monelle tuttavapiirissä näkynyt positiivisena kotitestissä joku 5 ov oireiden alusta, jos silloinkaan. Ja monilla on ollut hyvinkin pienet oireet.
Joka tapauksessa apn(kin) päiväkodissa se olisi tullut kiertämään, joten turha harmitella.
Onpa tarttuva korona. Meillä on päiväkodissa 88 lasta ja koronaa sairastettu nyt vuoden verran satunnaisesti, mutta ei se kertaakaan ole tarttunut kaikkiin kerralla. Aikuiset on rokotettuja, oireettomina ovat töissä, tästä on ihan THL-tasoinen linjaus.
Ei voi vaatia kauhalla kun on annettu pipetillä.