Nyt se on ohi, heitin varatun miehen pihalle!
7v!! jaksoin, mutta päädyin siihen, että hoitakoot vaimonsa loput. Kyllä on helpottunut olo vaikka tietysti haikea, rakkaus tuskin mihinkään häviää, mutta loppuelämän riesaksi en miestä halua.
Kommentit (52)
Juuri näin, olen itsekin ollut avioliitossa (yli 20v) ja tiedän mitä se on, vaikka ex-miestä edelleenkin arvostan ja olemme hyvissä väleissä. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja minulle sopii, että ei koko aika joku pyöri siinä "jaloissa". Joku muu saa pestä ne paskaset kalsarit, minä nautin hellyydestä, laitoin miehelle mielelläni hyvää ruokaa kotona saatavan makaronilaatikon ja kalapuikkojen sijaan, matkustelimme paljon niin Euroopassa kuin Amerikassakin ( pari-kolme kertaa vuodessa ja ennen kuin lyttäätte ihan täysin niin vaikka mies olisi halunnut aina maksaa matkani, pidin huolen siitä että vähintään puolet maksoin aina itse!) ja olihan se ihailu mukavaa, mutta en vain jaksanut noita kaikkia huonoja puolia ja ennenkaikkea lähesiriippuvaista vaimoa (molemmat ovat läheisriippuvaisia ihan terapeutinkin mukaan, ennen kuin joku alkaa nimitellä keittiöpsykologiksi) joka jatkuvasti vinkui ja soitteli miehensä perään.
ap
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:31"][quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:21"]
Yritetäänpä olla vähän kiltimpiä toisillemme. Elämä on sontaläjä jo muutenkin.
[/quote]
Ei nää seksittömät mammat osaa. Ne TIETÄÄ, etteivät riitä miehilleen, tai että ne on valinneet potentiaalisen petturisian, siksi itkut. Mua ei ainakaan haittaa ap:n valinnat pätkääkään, koska en joudu pelkäämään, että mieheni pettäisi.
[/quote]
En minäkään joudu pelkäämään, että oma mieheni pettäisi. Mutta olen nähnyt isäni tekevän tuon äidilleni, joten aihe tulee aika iholle. Isä on aina ollut paska jätkä ja pettämisen merkit olivat koko ajan ilmeiset, mutta äiti ei halunnut uskoa sitä silti todeksi ennen kuin oli pakko. Äiti saa siis syyttää huonosta valinnastaan ja sinisilmäisyydestään itseään, mutta ei se tee isäni teoista yhtään vähemmän ällöttäviä.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:29"]
Voi ei, mitä vaimojen itkentää! Aloittajaahan ei haitannut tippaaakaan olla toinen nainen. Ei kaikki hei halua kiehnätä toisen kyljessä koko ajan ja keräillä sen likaisia sukkia.
[/quote]
No, hei! Ei kaikki parisuhteessa olevatkaan kiehnää toisen kyljessä koko ajan tai keräile likaisia sukkia. Minulle on ihan sama runkkaako mies vessapaperiin tai johonkin naiseen. Saman arvoisia ne on minulle.
Nämä vässykät pettää vaimojaan just niin kauna kun voivat. Jos kukaan ei ylennä miestä suostumalla seksileluksi varatulle, muuttuu meininki.
Usein mies ei tarvitse edes seksiä vaan jonkun nuijan muijan joka kohottaa sen itsetuntoa kuuntelemalla näitä idioottijuttuja ja kehumalla, kun vaimonsa on jo korvia myöten täynnä.
Toinen nainen usein on se miehenpalvoja. Mä en tykkää miehenpalvojista, ne on just niitä naisia joiden ääni ja jutut muuttuu heti kun huoneeseen astuu mies.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:37"]Juuri näin, olen itsekin ollut avioliitossa (yli 20v) ja tiedän mitä se on, vaikka ex-miestä edelleenkin arvostan ja olemme hyvissä väleissä. Tarvitsen paljon omaa aikaa ja minulle sopii, että ei koko aika joku pyöri siinä "jaloissa". Joku muu saa pestä ne paskaset kalsarit, minä nautin hellyydestä, laitoin miehelle mielelläni hyvää ruokaa kotona saatavan makaronilaatikon ja kalapuikkojen sijaan, matkustelimme paljon niin Euroopassa kuin Amerikassakin ( pari-kolme kertaa vuodessa ja ennen kuin lyttäätte ihan täysin niin vaikka mies olisi halunnut aina maksaa matkani, pidin huolen siitä että vähintään puolet maksoin aina itse!) ja olihan se ihailu mukavaa, mutta en vain jaksanut noita kaikkia huonoja puolia ja ennenkaikkea lähesiriippuvaista vaimoa (molemmat ovat läheisriippuvaisia ihan terapeutinkin mukaan, ennen kuin joku alkaa nimitellä keittiöpsykologiksi) joka jatkuvasti vinkui ja soitteli miehensä perään.
ap
[/quote]
Sun touhusi on ihan yhtä moraalitonta riippumatta siitä, kuka maksoi mitäkin reissuistanne. Ja jos ei arki saman katon alla pyykinpesuineen päuvineen napaa, niin ainahan sitä voi seukkailla vapaan miehen kanssa niin, että asutte omissa kodeissanne. Varsinkin kun ilmeisesti olet jo vanha, eikä mitään perheenperustamistarpeita ole. Selitä mitä haluat, mutta tekojanne ei oikeuta mikään.
27. tässä tapauksessa minä olin se joka määräsin kaapin paikan, mies taas määräsi kotona. Siellä oli nainen joka jumaloi miestään yli kaiken, mutta oli itsestään niin epävarma jo avioliiton alkuaikoina, että meni panettamaan itseään vähän siellä sun täällä ja niinpä keskimmäinen lapsista onkin eteläntuliaisen värinen. Että on tuossa vaimossakin ollut aikalailla syytä ja tietää että kun on itse sikaillut niin nyt on otettava vastaan se mitä mies tarjoaa, sillä omalla palkallaan hän ei vastaavaa elintasoa saa ja raha näyttää merkkaavan vaimolle enemmän kuin itsekunnioitus tai onnellisuus. Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
ap
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:29"]
Voi ei, mitä vaimojen itkentää! Aloittajaahan ei haitannut tippaaakaan olla toinen nainen. Ei kaikki hei halua kiehnätä toisen kyljessä koko ajan ja keräillä sen likaisia sukkia.
[/quote]
No, hei! Ei kaikki parisuhteessa olevatkaan kiehnää toisen kyljessä koko ajan tai keräile likaisia sukkia. Minulle on ihan sama runkkaako mies vessapaperiin tai johonkin naiseen. Saman arvoisia ne on minulle.
[/quote]
Kyllä minä enemmän sitä vessapaperia arvostan. :D Kyllä nämä miehen naiset soittelee minullekin, että tiedänkö mitä mieheni touhuaa. Mitaliko heille pitäisi tästä lähettää?! Touhukoon mitä touhuaa minulla on oma vapauteni keskittyä itseäni kehittäviin asioihin. Ei avioliitossakaan tarvitse käsikädessä kulkea. Sukat pesee sitten siivooja, jonka mies maksaa.
28. en minä mitään oikeutusta ole ollut hakemassakaan, mutta turha vapaata naista on tulla syyttämään, kyllä se on mies joka ihan itse luokseni on tullut ja olisi tulossa vieläkin ellen olisi 1,5kk sitten laittanut suhteen poikki. Toki edelleen kirjoittelemme päivttäin ja tapaamme miehen työasioihin liittyen n. kerran-pari kuussa.
ap
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:43"]Nämä vässykät pettää vaimojaan just niin kauna kun voivat. Jos kukaan ei ylennä miestä suostumalla seksileluksi varatulle, muuttuu meininki.
Usein mies ei tarvitse edes seksiä vaan jonkun nuijan muijan joka kohottaa sen itsetuntoa kuuntelemalla näitä idioottijuttuja ja kehumalla, kun vaimonsa on jo korvia myöten täynnä.
Toinen nainen usein on se miehenpalvoja. Mä en tykkää miehenpalvojista, ne on just niitä naisia joiden ääni ja jutut muuttuu heti kun huoneeseen astuu mies.
[/quote]
Et olis enempää voinut osua naulsn kantaan. Lisättäköön vielä, että nämä toiset naiset yleensä vielä kuvittelevat olevansa jotenkin muita naisia parempia, kun ovat onnistuneet varastamaan toisen naisen miehen. Niin säälittävää.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:47"]
27. tässä tapauksessa minä olin se joka määräsin kaapin paikan, mies taas määräsi kotona. Siellä oli nainen joka jumaloi miestään yli kaiken, mutta oli itsestään niin epävarma jo avioliiton alkuaikoina, että meni panettamaan itseään vähän siellä sun täällä ja niinpä keskimmäinen lapsista onkin eteläntuliaisen värinen. Että on tuossa vaimossakin ollut aikalailla syytä ja tietää että kun on itse sikaillut niin nyt on otettava vastaan se mitä mies tarjoaa, sillä omalla palkallaan hän ei vastaavaa elintasoa saa ja raha näyttää merkkaavan vaimolle enemmän kuin itsekunnioitus tai onnellisuus. Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
ap
[/quote]
Sä kuulostat koko ajan vaan urpommalta....
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:47"]27. tässä tapauksessa minä olin se joka määräsin kaapin paikan, mies taas määräsi kotona. Siellä oli nainen joka jumaloi miestään yli kaiken, mutta oli itsestään niin epävarma jo avioliiton alkuaikoina, että meni panettamaan itseään vähän siellä sun täällä ja niinpä keskimmäinen lapsista onkin eteläntuliaisen värinen. Että on tuossa vaimossakin ollut aikalailla syytä ja tietää että kun on itse sikaillut niin nyt on otettava vastaan se mitä mies tarjoaa, sillä omalla palkallaan hän ei vastaavaa elintasoa saa ja raha näyttää merkkaavan vaimolle enemmän kuin itsekunnioitus tai onnellisuus. Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
ap
[/quote]
Ei tämä yhtään vähennä sinun säälittävyyttä.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:47"]
27. tässä tapauksessa minä olin se joka määräsin kaapin paikan, mies taas määräsi kotona. Siellä oli nainen joka jumaloi miestään yli kaiken, mutta oli itsestään niin epävarma jo avioliiton alkuaikoina, että meni panettamaan itseään vähän siellä sun täällä ja niinpä keskimmäinen lapsista onkin eteläntuliaisen värinen. Että on tuossa vaimossakin ollut aikalailla syytä ja tietää että kun on itse sikaillut niin nyt on otettava vastaan se mitä mies tarjoaa, sillä omalla palkallaan hän ei vastaavaa elintasoa saa ja raha näyttää merkkaavan vaimolle enemmän kuin itsekunnioitus tai onnellisuus. Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
ap
[/quote]
Oli niin epävarma, että meni panettamaan itseään muilla? Kuka tässä se teistä se tyhmä on?!
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:49"]

Ja tuo mies kuulostaa just siltä, että ap ja miehen suhteesta kannattaa oikein kadehtua. :D Urpo <3 tosi urpo
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:48"]28. en minä mitään oikeutusta ole ollut hakemassakaan, mutta turha vapaata naista on tulla syyttämään, kyllä se on mies joka ihan itse luokseni on tullut ja olisi tulossa vieläkin ellen olisi 1,5kk sitten laittanut suhteen poikki. Toki edelleen kirjoittelemme päivttäin ja tapaamme miehen työasioihin liittyen n. kerran-pari kuussa.
ap
[/quote]
Kyllä sua voi ihan hyvällä syyllä moraalittomuudesta syyttää, kun varattuun mieheen tieten tahtoen sekaannuit. On mullekin sinnikkäästi tässä elämän varrella soitelleet ja tekstailleet vaikka mitkä miehet, mutta eihän se nyt jumankauta sitä tarkoita, että jokaisen soittelihan kanssa on ryhdyttävä suhteeseen!? Ei vaan pysty tajuumaan joidenkin ajatuksenjuoksua...
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:55"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:47"]
27. tässä tapauksessa minä olin se joka määräsin kaapin paikan, mies taas määräsi kotona. Siellä oli nainen joka jumaloi miestään yli kaiken, mutta oli itsestään niin epävarma jo avioliiton alkuaikoina, että meni panettamaan itseään vähän siellä sun täällä ja niinpä keskimmäinen lapsista onkin eteläntuliaisen värinen. Että on tuossa vaimossakin ollut aikalailla syytä ja tietää että kun on itse sikaillut niin nyt on otettava vastaan se mitä mies tarjoaa, sillä omalla palkallaan hän ei vastaavaa elintasoa saa ja raha näyttää merkkaavan vaimolle enemmän kuin itsekunnioitus tai onnellisuus. Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
ap
[/quote]
Oli niin epävarma, että meni panettamaan itseään muilla? Kuka tässä se teistä se tyhmä on?!
[/quote]
Niinpä, mieskö tämän näin "kauniisti" muotoili? Ja ap:lle uppoaa kuin väärä raha... ei helvetti... :-DDD
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:43"]
Nämä vässykät pettää vaimojaan just niin kauna kun voivat. Jos kukaan ei ylennä miestä suostumalla seksileluksi varatulle, muuttuu meininki.
Usein mies ei tarvitse edes seksiä vaan jonkun nuijan muijan joka kohottaa sen itsetuntoa kuuntelemalla näitä idioottijuttuja ja kehumalla, kun vaimonsa on jo korvia myöten täynnä.
Toinen nainen usein on se miehenpalvoja. Mä en tykkää miehenpalvojista, ne on just niitä naisia joiden ääni ja jutut muuttuu heti kun huoneeseen astuu mies.
[/quote]
Eli sä haluat alistaa miestäsi? Ihan sille kuulostaa. Hyi olkoon. Ja vielä naamioit sen niin, että en minä, mutta kun ne muut. ("Muut kehuu, vaikka sen pitäis tajuta olevansa viallinen roska"). Just just.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:47"]
27. tässä tapauksessa minä olin se joka määräsin kaapin paikan, mies taas määräsi kotona. Siellä oli nainen joka jumaloi miestään yli kaiken, mutta oli itsestään niin epävarma jo avioliiton alkuaikoina, että meni panettamaan itseään vähän siellä sun täällä ja niinpä keskimmäinen lapsista onkin eteläntuliaisen värinen. Että on tuossa vaimossakin ollut aikalailla syytä ja tietää että kun on itse sikaillut niin nyt on otettava vastaan se mitä mies tarjoaa, sillä omalla palkallaan hän ei vastaavaa elintasoa saa ja raha näyttää merkkaavan vaimolle enemmän kuin itsekunnioitus tai onnellisuus. Kaikki ei ole aina niin mustavalkoista.
ap
[/quote]
Hmmm. Nyt en ymmärrä. Haukut tässä vaimoa, vaikka heillä varmaan on keskinäinen sopimus, että vieraissa saa käydä. Jos mies ei jättänyt vaimoaan sinun takia, niin se on heidän asiansa, miksi ovat yhdessä. Vaikka se syy olisi raha.
Toisissa naisissa en ole ikinä ymmärtänyt sitä, miksi he syyttävät vaimoa, kun se ei heitä miestä mäkeen ja sitten mies tulisi lopullisesti heidän luo. Tätä sain kuulla itsekin nuoruuden avoliitossa. Avokkini "tyttis" kävi haukkumassa minut, kun en päästänyt miestä vapaaksi. Olin kyllä vähän ihmeissäni. Toki mies olisi saanut mennä, jos tyttiksen kanssa olisi halunnut olla yhdessä. En viitsinyt edes kertoa, miksi asuimme vielä yhdessä, vaikka avokillani oli tyttis ja minulla muita suhteita. Se järjestely oli meidän juttu ja mies kyllä osasi itse päättää, halusiko tyttiksen kanssa muuttaa yhteen. Minä en pidätellyt, vaan mies ei halunnut lähteä.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:47"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:40"]
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:29"]
Voi ei, mitä vaimojen itkentää! Aloittajaahan ei haitannut tippaaakaan olla toinen nainen. Ei kaikki hei halua kiehnätä toisen kyljessä koko ajan ja keräillä sen likaisia sukkia.
[/quote]
No, hei! Ei kaikki parisuhteessa olevatkaan kiehnää toisen kyljessä koko ajan tai keräile likaisia sukkia. Minulle on ihan sama runkkaako mies vessapaperiin tai johonkin naiseen. Saman arvoisia ne on minulle.
[/quote]
Kyllä minä enemmän sitä vessapaperia arvostan. :D Kyllä nämä miehen naiset soittelee minullekin, että tiedänkö mitä mieheni touhuaa. Mitaliko heille pitäisi tästä lähettää?! Touhukoon mitä touhuaa minulla on oma vapauteni keskittyä itseäni kehittäviin asioihin. Ei avioliitossakaan tarvitse käsikädessä kulkea. Sukat pesee sitten siivooja, jonka mies maksaa.
[/quote]
Huh, aika jäätävä olet.
Miksi sinä ap panetit itseäsi vuosikausia tyhmällä varatulla miehellä? Ja miksi käytät noin käsittämätöntä ilmaisua?
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 14:21"]