Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

HPV-rokotteesta huolimatta paha HPV-tartunta?

22.09.2015 |

Onko kukaan kuullut, että kenellekään olisi näin käynyt? Toki rokote on tullut rokotusohjelmaan vasta hiljattain, mutta testiryhmillehän rokote on jaettu jo 8-9 vuotta sitten, ja yhtä kauan rokote on ollut saatavissa ihan vaan apteekista itse ostamalla.

Allekirjoittanut on saanut Gardasil-rokotteen joskus vuoden 2007 tienoilla, 13-14-vuotiaana. 19-vuotiaana otettiin ensimmäinen papa-koe, jossa luokka 2. Vuoden päästä seuraava papa ja edelleen 2, jonka jälkeen hpv-testi, jossa todettiin ärhäkkä syöpää aiheuttava hpv-virus. Sen jälkeen kolme kolposkopiaa puolen vuoden välein ja ainakin yksi vielä edessä, papa-luokka onneksi tippunut jo yhteen ja muutosalueet vähentynyt kerta kerralta, tällä hetkellä enää yksi kohta kaipaa tarkkailua.

Lääkärille en koskaan ole muistanut sanoa siitä, että olen HPV-rokotteen saanut eikä se missään terveyskeskuksien tms. tiedoissa näy enkä ole kuulunut mihinkään testi- tai seurantaryhmään, mutta monesti on tullut mietittyä että olisiko asiasta pitänyt mainita tai että kannattaisiko asiasta muutenkin ilmoittaa eteenpäin johonkin suuntaan, etenkin kun rokotteet on vielä vähän "testivaiheessa" eikä niiden tehosta voi tietenkään olla sataprosenttista varmuutta.

En ole koskaan kuullut että kenellekään muulle näin olisi käynyt, eikä googlettelunkaan seurauksena löytynyt vastaavia keskusteluja, artikkeleita tms.

Mitään muita oireita rokotteesta ei ole koskaan tullut vaikka niillä jatkuvasti pelotellaankin, mutta toisaalta tuntuu vähän turhalta että vanhemmat ovat aikanaan maksaneet n. 500e ihan turhaan, koska kohdunkaulansyövän riski on minulla joka tapauksessa suuri.

Kommentit (26)

Vierailija
1/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 09:03"]

Olen saanut oman rokotteeni muistaakseni 12 vuotta sitten. HPV-tartunta tullut siitä huolimatta.

[/quote]

Minut on rokotettu jo ensimmäisen kerran 70-luvulla. Hpv-rokotetta ei silloin tai edes 2003 ollut. 

Joku kysyi linkkiä tutkimuksiin, jossa kerrotaan tehosta. Tuossa on hyvin tuore:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4470159/

Vierailija
2/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistattehan keskustelua lukiessanne, että rokote.info - sivuston puolelta tullaan näihin keskusteluihin mielellään kertomaan rokottamisen haitoista. Näin on täällä av:n puolella ollut aina ennenkin. Esitetyt väitteet kannattaa siis lukea sillä ajatuksella, että ainakin osa keskustelijoista on mukana tavoitteenaan lukijoiden pelottelu oman ideologiansa vuoksi.

Kun esitätte lääketieteeseen liittyviä väitteitä niin laittakaa väitteisiinne näkyviin tieto väitteen alkuperästä eli lähdeviite. Jos lähde on netissä niin laittakaa linkki näkyviin. Näin lukijat voivat itse arvoida väitteiden luotettavuutta. Pelkkä anonyymin kirjoitus on vain ja ainoastaan mielipide.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/26 |
23.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 07:08"]Oletko varma että sait HPV-rokotteen (vuosiluvuista päätellen tutkimusryhmässä myös?)? Muistaakseni 9/10 rokotettavaa sai HPV-rokotteen, 1/10 rokotettavaa jonkun hepatiittirokotteen. Tutkimus oli tietääkseni kaksoissokkotutkimus, jossa lääkärikään/hoitaja ei tiennyt kumpaa rokotetta antaa.
[/quote]

En kuulunut mihinkään tutkimusryhmään, luulin että se kävi ilmi jo aloitusviestistä.

-ap

Vierailija
4/26 |
23.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 08:51"]Mistä tuon viruksen oikein saa jos ei paneskelusta ympäriinsä? Miksi ette osannut käyttää kumia jos jokainen vastaantuleva kelpasi sänkykaveriksi?
[/quote]
Voi sen saada ihan suutelustakin. Eikä tuo tarkoita, että jokaisen vastaantulijan kanssa sänkyyn hyppäisi. Riittää, että vakituisella kumppanilla on se. Se kun ei näy sukupuolitautitesteissä.

Vierailija
5/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, eikö se ollut niin, että rokote tehoaa noin 3-4 virukseen, ja niitä viruksia on satakunta. Että silleen. Itse en antanut tytön ottaa rokotetta. Tätäkään...

Vierailija
6/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi mahdollisuus on että sait viruksen ennen rokotusta. Se valitettavasti tarttuu myös muusta kosketuksesta kuin seksistä.
Toinen juttu on se että mikään rokotus ei ole satavarma. Jos suoja on 99% niin se torjuu "vain" 99 tartuntaa sadasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko varma että sait HPV-rokotteen (vuosiluvuista päätellen tutkimusryhmässä myös?)? Muistaakseni 9/10 rokotettavaa sai HPV-rokotteen, 1/10 rokotettavaa jonkun hepatiittirokotteen. Tutkimus oli tietääkseni kaksoissokkotutkimus, jossa lääkärikään/hoitaja ei tiennyt kumpaa rokotetta antaa.

Vierailija
8/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rokotteella (kuten monella muullakaan rokotteella) ei saa 100% suojaa. HPV - rokote suojaa 65% varmuudella pahimmilta syöpää aiheuttavilta virustyypeiltä. Rokottaminen kannattaa silti, kansallisella tasolla hyöty on mittava, vaikka se ei yksilötasolla siltä tunnukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Googlettamalla löytyy hyvää tietoa. En voi käsittää että joku uskaltaa omalle rakkaalle lapselle antaa tuon. Virustyyppejä 100 ja rokote tehoaa kahteen virustyyppiin joita euroopassa ei edes liiku.

Vierailija
10/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukekaa tuo Elina Hytösen kirjoitus haittavaikutuksista yms. Googlaa hpv rokotus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 07:12"]Rokotteella (kuten monella muullakaan rokotteella) ei saa 100% suojaa. HPV - rokote suojaa 65% varmuudella pahimmilta syöpää aiheuttavilta virustyypeiltä. Rokottaminen kannattaa silti, kansallisella tasolla hyöty on mittava, vaikka se ei yksilötasolla siltä tunnukaan.
[/quote]
Mitä järkeä ottaa, jos ei yksilö hyödy??

Vierailija
12/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

HPV paranee soodalla ja homeopaattisella nenäliinalla. Kannattaa kokeilla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

3, mikä on muu kosketus? Vessanistuinko?

Vierailija
14/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 07:36"]Googlettamalla löytyy hyvää tietoa. En voi käsittää että joku uskaltaa omalle rakkaalle lapselle antaa tuon. Virustyyppejä 100 ja rokote tehoaa kahteen virustyyppiin joita euroopassa ei edes liiku.
[/quote]Toinen rokote tehoaa hiemna paremmin mutta kyllä ihan lottovouton tasoa et sais juuri oikean viruksen jolta rokote suojaisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 07:12"]Rokotteella (kuten monella muullakaan rokotteella) ei saa 100% suojaa. HPV - rokote suojaa 65% varmuudella pahimmilta syöpää aiheuttavilta virustyypeiltä. Rokottaminen kannattaa silti, kansallisella tasolla hyöty on mittava, vaikka se ei yksilötasolla siltä tunnukaan.
[/quote]

Kansallisella tasolla hyöty ei ole mittava - siitä ei ole mitään todisteita. Jos on, olkaa hyvä ja linkatkaa tutkimukseen missä näin todetaan.

Vierailija
16/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="harakanvarvas" time="22.09.2015 klo 02:18"]

Allekirjoittanut on saanut Gardasil-rokotteen joskus vuoden 2007 tienoilla, 13-14-vuotiaana. 19-vuotiaana otettiin ensimmäinen papa-koe, jossa luokka 2. Vuoden päästä seuraava papa ja edelleen 2, jonka jälkeen hpv-testi, jossa todettiin ärhäkkä syöpää aiheuttava hpv-virus. Sen jälkeen kolme kolposkopiaa puolen vuoden välein ja ainakin yksi vielä edessä, papa-luokka onneksi tippunut jo yhteen ja muutosalueet vähentynyt kerta kerralta, tällä hetkellä enää yksi kohta kaipaa tarkkailua.[/quote]

 

Sen verran pitää nyt korjata, että  normaalissa papassa ja kolpiskopiassahan käydessä ei kerrota, minkä tyypin HPV-viruksen olet saanut. Niissä näkyvät viruksesta johtuvan tulehduksen aiheuttamat aiheuttamat solumuutokset. Itselläni on todettu muutoksia kahdesti, eli siis testit ovat jo kerran olleet loophoidon jälkeen puhtaat, mutta sitten muutokset ovat uusineet. Tämä on todella harvinaista, Suomessa todetaan solumuutoksia noin 600-700 vuodessa, ja näistä alle kymmenen prosenttia, eli ehkä 50-60, on uusivia tapauksia.  Vaikka olen itse ollut sukuhistoriasta johtuen (äitini on kuollut kohdunkaulan syöpään, ja kyseessähän ei siis ole perinnöllinen sairaus) äärettömän aktiivinen potilas, mutta minulle ei ole koskaan kerrottu, mikä HPV-tyyppi muutokset on aiheuttanut. 

Rokotus tosiaan suojaa vain kahta HPV-virustyyppiä vastaan, mutta toisaalta nämä kaksi virustyyppiä aiheuttavat 90 prosenttia solumuutoksista. Eli kyseessä on vähän samanlainen asia kuin influenssassa: viruksia on kylmän aikaan liikkeellä useita, mutta suurimman osan sairastumisista aiheuttaa yksi virustyyppi.  On siis todellakin mahdollista, että sinulle on sattunut hiton huono tuuri, ja olet saanut yhden näistä virustyypeistä, joita vastaan rokote ei suojaa. Mutta silloin todellakin olet noin 50 "onnekkaan" joukossa Suomessa vuodessa, eikä mielestäni tässä tapauksessa kannata lähteä sitä rokotteen tehoa kyseenalaistamaan, koska jos koko ikäluokka rokotettaisiin, se olisi estänyt 550 tapausta. Lisäksi rokotuksilla pystyttäisiin estämään nyt kovasti nousussa olevat miesten suu- ja kurkkusyövät.

 

 

 

 

Vierailija
17/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se rokote auta kuin muutamaa virusmuotoa vastaan. Ihan turhaa semmoiseen paskaan tuhlaa rahaa. En ymmärrä tätä papillooma viruksen kauhistelua kun 8/10 saa sen tartunnan jossain vaiheessa, eikä se kestä kuin muutaman vuoden. Itse en rokotusta halunnut ja sain kondylooman, jolta rokotus ei olisi edes suojannutkaan. Ei se virus haittaa elämistä millään tavalla...

Vierailija
18/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 07:46"]

[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 07:36"]Googlettamalla löytyy hyvää tietoa. En voi käsittää että joku uskaltaa omalle rakkaalle lapselle antaa tuon. Virustyyppejä 100 ja rokote tehoaa kahteen virustyyppiin joita euroopassa ei edes liiku. [/quote]Toinen rokote tehoaa hiemna paremmin mutta kyllä ihan lottovouton tasoa et sais juuri oikean viruksen jolta rokote suojaisi.

[/quote]

Ei kyllä ole. Rokotteet suojaavat kahdelta eniten muutoksia aiheuttavalta virustyypiltä, ja nämä todellakin aiheuttavat jopa 90 prosenttia kaikista kohdunkaulan solumuutoksista. 

Itse solumuutoksista johtuvan, nyt 6 vuotta kestäneen papa / kolpiskopia / loophoito -rumban läpikäyneenä, ja siksi asiaan todella syvällisesti perehtyneenä voin sanoa, että googlettamalla ei saa tässä tapauksessa kovin hyvin  tietoa.  Ensimmäiset googlehakutulokset johtavat hienonkuuloisiin "tiedeblogeihin", joiden tausta ei sitten kestä  mitään päivänvaloa. Taustalla saattaa olla esim. sellaisten kylläkin ihan oikeiden lääkäreiden välittämää tietoa, joiden erilaisia "terveyshuijauksia" metsästävät tahot ovat todenneet  kuuluvan esiaviollista seksiä ja aborttia vastustaviin ryhmiin (kuuluisa esimerkki on se australialainen lääkäri, joka väitti potilaansa halvaantuneen Gardasil-rokotuksen jälkeen).

Jos haluaa tietoa tästä asiasta omaehtoisesti etsiä, kannattaa kuitenkin ennemmin luottaa sellaisiin lähteisiin, jotka on vertaisarvioitu, eli lähinnä tunnettuihin lääketieteellisiin julkaisuihin, ja tunnettujen yliopistojen sivuilta löytyvien, siellä tehtyjen  tutkimusten ns. abstrakteihin. 

Olen tästä asiasta aiemminkin tälle palstalle kirjoittanut, koska ihmiset, joilla ei ole mitään henkilökohtaista kosketuspintaa HPV-viruksen aiheuttamiin aivan konkreettisiin ongelmiin elämässä (olen esim. itse joutunut lykkäämään raskauden yrittämistä kolme vuotta tämän takia, ja siksi lapsiluku tullee nyt jäämään yhteen toivotun kahden-kolmen sijasta), tuntuvat jatkuvasti mitätöivät kokemuksia HPV-viruksesta. Koska eihän niitä solumuutoksia todeta kuin "vain" 600 naisella vuodessa, eikä kohdunkaulan syöpää saa kuin "vain" 150-160 naista vuodessa. Kuitenkin jopa 80 prosenttia aikuisväestöstä saa HPV-infektion elämässään. Sairastuvuus on samaa luokkaa kuin poliossa, jota vastaan rokottamista harvemmin kenenkään kuulen vastustavan. 

-13-

Vierailija
19/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä tuon viruksen oikein saa jos ei paneskelusta ympäriinsä? Miksi ette osannut käyttää kumia jos jokainen vastaantuleva kelpasi sänkykaveriksi?

Vierailija
20/26 |
22.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itseasiassa rokotteen tehottomuus on melko yleistä. Itse sain myös rokotteen 2007 tai 2008 ollessani 14-vuotias ja silti minulla on tuo HPV. Mainitsin rokotteesta lääkärille oirehdinnan yhteydessä ja tämä kerto, että on kuullut samaa monelta muultakin.

Koko HPV-rokote on minusta varsin hämärä, sillä tuolloin emme saaneet lähes lainkaan tietoa rokotteesta ja esimerkiksi siskolleni olikin laitettu lumerokote. Ja tämän hän sai siis tietää 5 vuotta myöhemmin. Koko hommasta jäi monelle paskanmaku suuhun.

Muualla maailmassa HPV-rokotteethan ovat halvaannuttaneet tyttöjä. Kaikki tämä kielii ettei rokote olisi todellakaan valmis yleiseen levitykseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä kahdeksan