HPV-rokotteesta huolimatta paha HPV-tartunta?
Onko kukaan kuullut, että kenellekään olisi näin käynyt? Toki rokote on tullut rokotusohjelmaan vasta hiljattain, mutta testiryhmillehän rokote on jaettu jo 8-9 vuotta sitten, ja yhtä kauan rokote on ollut saatavissa ihan vaan apteekista itse ostamalla.
Allekirjoittanut on saanut Gardasil-rokotteen joskus vuoden 2007 tienoilla, 13-14-vuotiaana. 19-vuotiaana otettiin ensimmäinen papa-koe, jossa luokka 2. Vuoden päästä seuraava papa ja edelleen 2, jonka jälkeen hpv-testi, jossa todettiin ärhäkkä syöpää aiheuttava hpv-virus. Sen jälkeen kolme kolposkopiaa puolen vuoden välein ja ainakin yksi vielä edessä, papa-luokka onneksi tippunut jo yhteen ja muutosalueet vähentynyt kerta kerralta, tällä hetkellä enää yksi kohta kaipaa tarkkailua.
Lääkärille en koskaan ole muistanut sanoa siitä, että olen HPV-rokotteen saanut eikä se missään terveyskeskuksien tms. tiedoissa näy enkä ole kuulunut mihinkään testi- tai seurantaryhmään, mutta monesti on tullut mietittyä että olisiko asiasta pitänyt mainita tai että kannattaisiko asiasta muutenkin ilmoittaa eteenpäin johonkin suuntaan, etenkin kun rokotteet on vielä vähän "testivaiheessa" eikä niiden tehosta voi tietenkään olla sataprosenttista varmuutta.
En ole koskaan kuullut että kenellekään muulle näin olisi käynyt, eikä googlettelunkaan seurauksena löytynyt vastaavia keskusteluja, artikkeleita tms.
Mitään muita oireita rokotteesta ei ole koskaan tullut vaikka niillä jatkuvasti pelotellaankin, mutta toisaalta tuntuu vähän turhalta että vanhemmat ovat aikanaan maksaneet n. 500e ihan turhaan, koska kohdunkaulansyövän riski on minulla joka tapauksessa suuri.
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="22.09.2015 klo 10:10"]
Mistä tietää että rokote ei aiheuta itse noita tartuntoja? Antaako rokote vääränlaiseen turvallisuudentunteen ja lisää aktiivisuutta ja samalla tartuntoja?
[/quote]
Rokote ei sisällä elävää virusta, joten se ei voi aiheuttaa tartuntaa. Kyllä jokaiselle rokotetulle on (tai ainakin pitäisi olla) korostettu turvaseksin ja säännöllisten papaseulontojen tärkeyttä.
Suomessa 80% väestöstä sairastaa kondylooman elämänsä aikana ja suurin osa tietämättään oireettomuuden vuoksi. HPV ei näy missään sukupuolitautitesteissä joten saatat saada sen partneriltasi vaikka kuinka olisit valikoiva ja testauttaisitte toisenne ennen kondomin poisjättöä.
Papaseulonnoissa solumuutoksia löytyy 600 vuodessa, kohdunkaulan syöväksi kehittyneiden tapauksia on n. 160. Vaikka jokainen näistä 600 joilta löydetään solumuutoksia olisi rokotettu, löytyisi solumuutoksia kuitenkin noin 200 ihmiseltä, joista suunnilleen 54 kehittyy kohdunkaulan syöpä rokotteesta huolimatta. (mikäli siis lasketaan, että rokote ehkäisisi 65% solumuutoksista). Näistä 600 rokotetusta 400 jotka ilman rokotetta olisivat saaneet solumuutoksia pitänevät rokotetta turhana, koska ajattelevat helpoksi "no en ois varmaan saanut HPV:tä vaikken ottanutkaan rokotetta" ja ne 200 solumuutoksia saaneista joista 54 etenee syöviksi pitänevät rokotetta turhana, koska rokote ei suojannut heitä.
Näin yksilö ei näe rokotteen hyötyä, mutta yhteiskunnallisesti sillä on suuri merkitys, löytyykö solumuutoksia 600 vai 200 ihmiseltä ja kehittyykö syöväksi 160 vai 54 tapausta.
Rokotteet ovat kaikki arveluttavia ja riskejä on paljon, koskaan ei kukaan myönnä, että haitat tulivat rokotuksista
Ei pitänyt tulla mitään tartuntoja. Näin väitti terkkari
Mistä tietää että rokote ei aiheuta itse noita tartuntoja? Antaako rokote vääränlaiseen turvallisuudentunteen ja lisää aktiivisuutta ja samalla tartuntoja?
Kuulemma noita viruksia ei euroopassa liiku joilta rokote suojaisi.
Olen saanut oman rokotteeni muistaakseni 12 vuotta sitten. HPV-tartunta tullut siitä huolimatta.