Yksinäisyys

Mä en edes pidä itseäni mitenkään kauhean yksinäisenä, mulla on kuitenkin mies ja lapset, lapsuudenperhe ja kavereitakin, joiden kanssa tulee kyllä nykyään pääasiassa soiteltua. Mutta nyt taas jotenkin se iski tajuntaan, kuinka yksinäinen sitä onkaan. Muille järjestetään yllärivauvakutsuja-mulle ei ole koskaan järkätty mitään yllätysjuhlia, moni kaverini valitti kesällä kun kaikki viikonloput menee kavereiden häissä, mut on kerran kolme vuotta sitten kutsuttu häihin (okei, kukaan mun kavereista ei ole naimisissa, mutta se myös kertoo kuinka pieni mun kaveripiiri on). Kaikilla on niin ihanaa, on lapsia ja mies ja ihanan rakkaat ystävät. Musta taas tuntuu, että mä olen nykyään vaan taakka mun kavereille.

Nyt vielä luin fb:stä jonkun NRJ:n otsikon, missä luki että ryhmäteksitiviestit råjähtää käsiin, saattaa tulla parisataa viestiä päivässä. Mä en edes ole missään ryhmäviesteissä! Mua ei ole kukaan liittänyt mihinkään! Mua ei pyydetä mihinkään! Mikä ahdistus! Mä olin siis nuorena menevä, mulla oli paljon kavereita ja olin todella sosiaalinen. Ehkä siks tää tuntuu nyt pahalta.