Ero ja lapset kiukkuaa kokoajan

Samaa tuskailen täällä omani 4-vuotiaan kanssa.. Tänään oli taas hirveän raskas päivä :/ erosta ei ole kovin kauaa. Lapsi on nyt usein kotona hyvin kiukkuinen ja vaikea :(( mies ei ole biologinen isä eivätkä tuu näkemäänkään enää koska mies on katkaissut yhteydenpidon kokonaan..

Mun lasten isä näkee lapsia kun jaksaa, silloin kun on selvinpäin. Sitten muut viikot dokailee ja lapsille kerran kuussa näyttäytyy virkeänä ja "terveenä". Sitten lapset menee ihan riehumis-sekaisin kun isä lähtee. Isälle ovat mielinkielin. Miten saisin lapsille perusturvallisuuden takaisin, että minä olen tässä vaikka isänsä on alkkis ja jättää lapset? Tsemppiä kakkonen ei se auta muu kuin jaksaa lasten kaa rauhallisena.

Eroperheen lapsena voin todeta vaan, että ero on lapsille todella rankkaa ja raskasta. Varsinkaan pienempi lapsi ei osaa välttämättä käsitellä niitä kaikkia tunteita muuten kuin kiukuttelemalla.
Ei kai siinä auta kuin aika ja pitkä pinna. Anna lapsillesi aikaa toipua, anna rakkautta, läheisyyttä ja ymmärrystä ehkä vielä hitusen normaalia enemmän. Yritä tehdä selväksi, että ero ei johtunut heistä, mutta älä hauku heidän isäänsäkään heille nyt tai koskaan myöhemminkään.
En tiedä, toipuuko lapsi erosta täysin koskaan. Omien vanhempieni erosta on aikaa hli kaksikymmentä vuotta ja minä olen nyt jo aikuinen, mutta en täysin toipunut siitä. Omilta vanhemmiltani olisin toivonut ymmärrystä sitä kohtaan, että olin eron sattuessa lapsi. En olisi halunnut kuulla heidän molempien suusta haukkuja sitä toista osapuolta kohtaan. En toimia kummankaan vanhempani terapeuttina, riitojen selvittäjänä tai viestinviejänä siinä vaiheessa kun eivät olleet puheväleissä. Olisin halunnut vain saada olla lapsi ja tehdä niitä juttuja, mitä lapset vanhempiensa kanssa tekee. En kuunnella purkautumisia eron vaikeudesta, yksinäisyydestä tai toisen osapuolen vioista.

Oletko ollut yhteydessä perheneuvolaan? Supsittelisin, saat vinkkejä miten toimia, joissain on myös eroryhmiä lapsille.

Kiitos nelonen arvostan sun kommenttaja, mun pitää vielä enemmän rakastaa lapsiani. Ero on heille tosi raskas kokemus. Nyt harmittaa että en saanut sovittua lasten kiukuttelua ja pidettyä karkki-iltaa, pienet kiukkuaa vaan ikäväänsä. Mun pitää nyt vaan jaksaa tää vaihe ja katsoa tulevaisuuteen. Kiitos nelonen muistutit törkeästi lasten tilanteesta eroperheessä. En ole isää haukkunut lapsille ja olen sanonut että isän ja äidin ero ei johdu lapsista. Isä syyllistää minua lapsille ja äykkäröi. Tallennan tän viestin ja luen aina kun iskee tiukka tilanne. Ap

Korjaan tärkeästi, anteeksi autokorjaus.

Meillä meni toisinpäin. Tulehtuneella ilmapiirillä ennen erikseen muuttoa meillä lapset taistelivat jatkuvasti ja kiukuttelevat kaikesta mahdollisesta. Muuton jälkeen kaikki se jäi pois. Ilmapiiri oli paljon parempi kun ei ollut enää mitään kitkaa ilmapiirissä. Stressaatko asiaa itse? Ilmapiiri on hyvin oleellinen asia lasten käytökseen. 

Oi, kiitos! Ihanaa, jos viestistäni oli hyötyä, apua tai jotain. Onien vanhempieni ero oni ehkä pahimmalla mahdollisella tavalla tehty kaikin puolin, mutta toivon, että muut perheet osaisivat tehdä sen fiksummin.

Erotilanteessa lapsella menee vähän koko maailma uusiksi ja luottamusta täytyy rakentaa vanhempiinkin uudelleen. Siksi se vanhempien huomio ja rakkaus nousee vielä tavallistakin tärkeämmäksi. Varsinkin vasta eron jälkeen tapahtuviin kiukutteluihin lienee syytä suhtautua ymmärryksellä, eikä menettää malttiaan, vaikka varmasti myös vanhemmilla on erotilanteessa vaikeaa.

Tavallaan toivon, että olisin itse uskaltanut lapsena kiukutella enemmän tai jotenkin tuoda ilmi sen, että minulla on vaikea olla. Mutta olin kai vaan niin hämmentynyt kaikesta valtavasta muutoksesta ympärilläni, että en osannut.
Lasta ehkä kannattaa jotenkin yrittää auttaa hankalien tunteiden käsittelyssä keinolla tai toisella. Kannustaa puhumaan ja kuunnella todella, mitä lapsella on sanottavaa. Se voi tehdä eron käsittelystä helpompaa ja nopeampaa, jos ne ajatuksensa saa jotenkin tuotua julki ja että tulee sellainen tunne, että joku ymmärtää.

Nyt olen tosiaan jo aikuinen ja vanhempien erosta on kulunut runsaasti aikaa. Meni tosi pitkä aika ennen kuin uskalsin itse luottaa yhteenkään parisuhteeseen, puhumattakaan, että lähtisin rakentamaan ihan vakavaa suhdetta. Nyt kuitenkin onnekseni olen sellaisessa, mutta edelleen taustalla häälyy pelko siltä, että kaikki saattaa vaan romahtaa yhtäkkiä ilman syytä. Tämän pistän vanhempieni eron piikkiin. En ole oikein nähnyt hyvää esimerkkiä siitä, miten riidat selvitetään ja hankalista tilanteista päästään yli. Siksi kai pidän helposti jokaista riitaa jonain lopun alkuna.

Noin muuten minustakin on kai kasvanut ihan suhteellisen tasapainoinen ihminen. Ja vaikka lapsuuteeni ja nuoruuteeni onkin kuulunut hyvin vaikeita ja hankalia kokemuksia eroineen ja huoltajuuskiistoineen, väitän, että ne ovat osaltaan tehneet minusta sen ihmisen, mikä olen nyt. Mahdollisesti vähän vahvemman kuin mitä olisin, jos elämä olisi ollut helpompaa.

Nelonen

Olen helpottunut kun otin eron, ei enää pelkoa ja miehen järjestämiä harmeja mm raha-katastrofit. Ja olen jutellut lapsille että on rauhallista kotona ja että asiat järjestyy ja rakastetaan lapsia vaikka isä ei olekkaan kotona. Voi huomenna juttelen tämän niiden kanssa ja yritän järkätä mukavan sunnuntain.

Neloselle kiitokset ja lohduttaa että vaikka ero meneillään niin lapsista mahd kasvaa tasapainoisia ja ajattelevia aikuisia. Että ongelmatkin voivat kasvattaa ja vahvistaa. Kaikkea hyvää nelonen.

Lasten kiukuttelu voi olla ihan normaalia uhmaiän kiukuttelua tai sitten se on merkki lapsen pahasta olosta. Ehkä vanhempien ero saa lapset reagoimaan tuolla tavalla? Uskon, että jos jatkat rakastavana äitinä elämistä, pidät lapsista huolta ja annat läheisyyttä ja turvaa, niin tilanne jossain vaiheessa raukeaa kun lapset tajuavat että sinä et ole lähdössä siitä mihinkään. Omia lapsia mulla ei ole, mutta erikoistun opinnoissani lapsiin ja lapsen kehitykseen, joten siltä kannalta tätä kommentoin. N21

Tutulta kuulostaa, ap. Sait jo hyviä neuvoja joten totean vain, että ajan myötä helpottaa. Meillä lapset oli eron aikaan 5 ja 7 ja alku oli raskasta ja hankalaa kun itsekin ihan rikki ja lapset purki pahaa oloa kiukuttelemalla. Pahin helpotti noin parissa vuodessa ja koko ajan menee paremmin :-) Voimia!

Lapset toki oirehtivat eroa ja sitä isoa muutosta, ja "koettelevat" sinua: oletko sinä se vahva tukipilari, nyt kun toinen vanhempi on vajonnut ja pelistä pois. Kun näkevät, että pysyt vahvana ja lempeän rakastavana, että sinä et flippaa tai hylkää, et pakene päihteisiin yms., todennäköisesti lapset pian rauhoittuvat. Ei se helppoa ole sinullekaan, muista toki huolehtia itsestäsikin, niin jaksat paremmin lasten kanssa.

Koettaisin keskustella lasten kanssa.

Niin, sitä minäkin mietin, että nyt mun vaan pitää jaksaa, että lapset tajuaa että en ole lähdössä minnekkään. Olen sen heille sanonut, mutta eihän ne sitä silleen ymmärrä. Ehkäpä se vaan alkaa se tappelu jäämään vähemmälle ja sitten loppuu. Ehkä ei kannata kuvitella että se hetkessä loppuu, sekin voi auttaa jaksamisessa. Ap

Meillä on toimiva ydinperhe ja ihan samanlaista 5 ja 7 v lasten kanssa. Olen itse lasten kehityksen erityisasiantuntija, mutta olen vakavasti harkinnut hakea perheellemme tukea perheneuvolasta lasten haastavan käytöksen takia. Eli asia voisi olla sama ihan missä tilanteessa vain.

Tää asian miettiminen on nyt kyllä auttanut. Saa asioita mietittyä ja lapsia. Pitää miettiä vielä joku oma kiva juttu, niin sekin auttaa, olen ihan totaaliyhäri eli aina kun lapset eivät ole hoidossa ovat mun kanssa. Ja kun ovat hoidossa olen töissä, jossa hoidan aina toisia ihmisiä ja otan vastaan heidän toiveet ja kuuntelen heitä. Miten lasten kotona pitäisi jaksaa olla kiltisti, kun muiltakin otan kiukun ja surun vastaan. Nyt oli mulla peiliin katsomisen paikka.

Huoh. Mulla samanikäiset lapset ja just tota sylkemistä, lyömistä, potkimista, riehumista on ollut eron jälkeen mua kohtaan, isää kohtelevat hellemmin, kun ei ole ollut niin läheinen. Nyt puolen vuoden jälkeen on alkanut helpottaa ja valoa taas tunnelin päässä. Toivottavsti pian helpottaa sinullakin, itsekin yritin sietää viinaanmenevää ja asiansa sotkevaa miestä aivan liian pitkään.