Kotikokit! Miten teet hyvän tomaattikastikkeen pitsaan?
Kommentit (28)
Tomaattimurskaa, oliiviöljyä, basilikaa, oreganoa, valkosipulia, suolaa, sokeria, balsamicoa.
Keitän tomaattikastikkeen tomaattimurskasta, sipulista, valkosipulista, yrteistä, mausteista, joskus lisään myös paprikasuikaleita. Idea on se, että tomaattiseos on kypsennetty ja keitetty kasaan, jolloin se maistuu täyteläiseltä ja maukkaammalta kuin raaka kastike.
Tomaattipyrettä ja ketsuppia sekasin. Sitten mustapippuria, sokeria, suolaa hyppyselliset. Sitten puolikas chili ja valkosipulia hienonnettuna. Täytteeksi salamia, buffalo mozzarellaa, punasipulia ja päälle basilikaa tai rucolaa paiston jälkeen. Tämä rokkaa kaikki pizzerialätyt 6-0.
Laitan tomaattipyreetä, sekaan vettä ja vähän ruokaöljyä. Mausteeksi ripaus suolaa, mustapippuria, valkosipulia ja oreganoa.
http://pizzerianapoli.fi/ruokalistat/ siinä 100 gourmet pizzaa, paremmilla raaka-aineilla
Paseerattua tomaattia, reilusti valkosipulia ja hyvää oliiviöljyä, kuivattua oreganoa, tuoretta basilikaa, mustapippuria, suolaa ja sokeria. Voi käyttää myös ihan keittämättä jos haluaa pikaisesti valmista! :)
kumpi on parempi, tehdä kastike paseeratusta tomaatista vaiko tomaattimurskasta?
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 09:54"]kumpi on parempi, tehdä kastike paseeratusta tomaatista vaiko tomaattimurskasta?
[/quote]
Paseeratusta! En itse ainakaan tykkää pitsassa isoista tomaattiklimpeistä, pidän muutenkin vähätäytteisistä pitsoista
Paras tulee, kun keittää tölkin tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia, ja lisää siihen purkin tomaattipyrettä.
Sopivan "sitkeää" ja maustaa voi miten tahansa halutessaan.
Jos oikein haluaa hifistellä, niin paahda tomaatteja uunissa niin että puoliksi leikattujen tomaattien pinta hieman tummuu, ei siis mustaksi asti. Sen jälkeen soseeksi, keittele kasaan ja mausta haluamallasi tavalla.
Tuoreista tomaateista keitetään kastike, mausteita ja sileäksi soseeksi.
Jospa opettelisit ensin kirjoittamaan sen valmistamasi ruoan oikein.
Olen kokeillut useita eri tomaattimurskia ja -pyreitä ja aivan ehdottomasti parhaita ovat Mutti-merkin tuotteet. Niiden lisäksi ei tarvitse kuin vähän suolaa, sokeria ja mustapippuria myllystä.
Jos on aikaa ja hifistelyhalua, niin ensin kuorii tuoreet tomaatit ja sitten perkaa niistä kannat ja siemenet pois. Sitten hauduttaa pilkotuista tomaateista avoimessa kasarissa liiat vedet pois. Kastikkeeseen mausteeksi vain suolaa, sillä yrtit ja pippurit lisätään pizzaan erikseen.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 10:28"]
Olen kokeillut useita eri tomaattimurskia ja -pyreitä ja aivan ehdottomasti parhaita ovat Mutti-merkin tuotteet. Niiden lisäksi ei tarvitse kuin vähän suolaa, sokeria ja mustapippuria myllystä.
[/quote]
Hyvin on mennyt somemainostus sullekin läpi. Paljonkohan Henri Alen sai tästä provikkaa?
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 10:25"]
Jospa opettelisit ensin kirjoittamaan sen valmistamasi ruoan oikein.
[/quote]
Mikäs tuossa oli väärin? Ihan on kielitoimiston suosituksen mukainen.
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 10:42"]
[quote author="Vierailija" time="18.09.2015 klo 10:25"]
Jospa opettelisit ensin kirjoittamaan sen valmistamasi ruoan oikein.
[/quote]
Mikäs tuossa oli väärin? Ihan on kielitoimiston suosituksen mukainen.
[/quote]
Ehkäpä. Mutta se ei ole tyylitietoisuuteen pyrkivän yleisen kansankäsityksen suositusten mukainen.
Tomaattimurskaa, salottisipulia, valkosipulia, tuoretta basilikaa, suolaa, pippuria, sokeria, aurinkokuivattuja tomaatteja ja niiden öljyä loraus. Keitetään kasaan ja sitten sauvasekoittimella sileäksi kastikkeeksi.
Luomutomaattimurskaan lisään öljyä, oreganoa, basilikaa, tuoretta valkosipulia ja paikallisen pizzerian erikoishyvää chilihilloketta. Sen surautan sauvasekoittimella sileäksi. Pizzasta tulee hyvää, kun sinne laittaa alimmaksi tomaattikastikkeen ja juuston, vasta näiden päälle "täytteet".