Teini-ikä tappaa äidin
Kuukauden sisään kannabiksenkäyttö, liikennerikkomus, adhd-lääkkeiden väärinkäyttö ja kavereille luovuttaminen ja kotoa varastaminen nyt sitten lastensuojelussa käynti, poliisikuulustelut, nuorisoasema, kouluterveydenhuolto ja syyttäjän tapaaminen. Kaikki muut on jo läpikäyty paitsi syyttäjä. Käy ammattikoulussa kun muistaa ja ehtii, kurssit kuitenkin suoritettu tähän saakka kaikki. Kotona saa hirveitä raivokohtauksia, huutaa ja potkii ovia, heittelee tavaroita. Sitten on vartin päästä ns muina miehinä.
Hyviä ja asiallisia ammattilaisia on ollut joka tiskillä vastassa. Nuori vaan ei ota opikseen kovin helpolla (aiemminkin pulmia ollut, mutta nyt on joku lumipallo lähtenyt vyörymään...)
Vuotta vanhempi sisarus opiskelee ja käy töissä säännöllisesti, että jotain olen joskus tehnyt oikeinkin.
Itse olen tehnyt aina töitä vakituisesti, neljä vuotta olin kotona kun lapset syntyivät. Ei luottohäiriöitä vaikka yh-taloudessa välillä tiukkaa onkin. Lasten isä ei ole mallivanhempi, siihen elämään kuuluu päihteet, väkivalta ja mustasukkaisuus nykyisestäkin avokista. Me erosimme yli kymmenenen vuotta sitten samoista syistä. Ensimmäisen kerran hain pojalle apua perheneuvolasta noin 7 vuotta sitten.
Rajat on pidetty sen verran kuin vuorotyö on antanut myöten. On rakastettu ja juteltu. Kuskattu harrastukseen ja oltu huoltajana joukkueessa mukana.
Mikä h******i meni pieleen? Paljonko se isän malli kuitenkin poikaan vaikuttaa?
Kommentit (11)
Toisille se kasvaminen vaan ottaa niin koville. Suojele lastasi ja itseäsi, vaikka sitten tilapäisellä huostaanotolla. Näytä silti, että rakastat, että välität. Voimia.
Juuri tapasi yhden nuoren miehen, tuttavani pojan, jolla oli teininä samanlaisia vaikeuksia. Poika otti lopulta ns hatkatkin, katosi, pyöri ties missä.
Sitten aikuistui. Nykyään opiskelee etälukiossa ja haaveilee hakevansa fysiikkaa lukemaan...
Enemmän juttelua ja fiiliksien kyselyjä. Silleen ovelasti availet ovia pojan mielenmaisemiin . T. Toinen mamma, poika nyt jo 19 v ja hyvin menee.
Tapaa isäänsä ainakin pari kertaa kuussa. En ole käyntejä rajoittanut enää nyt isompana. Isän ei kohdistu lapsiin vaan nykyiseen avokkiin. Siellä on kyllä hyvin kurja tilanne ja outo suhde heillä, se usein ottaa koville, kun nuoret seuraavat näitä kahakoita siellä ja heitä vaaditaan kuulemaan ja ymmärtämään näitä parisuhdeperseilyjä... Minua myös nimitellään siellä aika alatyylisin ilmaisuin.
Mutta en siis usko mihinkään täydelliseen etäännyttämiseen.
Olen kyllä koettanut jutella mahdollisimman paljon ja olla läsnä. Ja sisaruksilla on kohtalaisen mukavat välit nykyään, kun ei tarvitse enää joka asiasta tapella. Sisko ehkä parhaiten yleensä tietää, mitä veljen elämässä tapahtuu. Esim kannabisasian kertoi, muutoin ei kyllä juokse kantelemassa.
Mutta pakko myöntää, että ikinä ei ole vanhemmuus ottanut näin koville. Ei edes silloin kun toinen oli 18 kk ja toinen parikuinen.
Ja sori jäsentelemättömät pötköviestit. Nyt vaan on niin paska fiilis että pakko suoltaa kaikkea ulos.
Sp
Ap jos nyt vielä tän vaiheen jaksat niin sitten jo helpottaa. T.näkijä
[quote author="Vierailija" time="16.09.2015 klo 21:13"]Ap jos nyt vielä tän vaiheen jaksat niin sitten jo helpottaa. T.näkijä
[/quote]
Ei mulla ole muuta vaihtoehtoa kuin jaksaa. En lakkaa rakastamasta, hyväksyn pojan vaikka en tekoja
Mutta kyllä tää syö naista rotan lailla.
Jaksa! Mä olin tyttö ja hölmöilin kaikkea vastaavaa aikanaan. Se meni ohi. Äitini (reippaasti yli 70v nyt) on hengissä edelleen ;-) , vaikka en eloansa tuolloin helpottanut ja nämä on puitu paljon myöhemmin hänen kanssaan. Mulla oli omieni kohdalla oletuksena, että käsistähän tämä väistämättä teini-iässä karkaa, mutta meillä ei käynyt noin, mistä en kiitä yhtään omaa tekoani vaan silkkaa tuuria. Hyvistä kotioloista tulin ja eivät minunkaan vanhempani aikanaan tehneet yhtään väärää liikettä, minä tein ja kaverini.
t. kahden teinipojan äiti
Kiitos kaikille, toivoa ja olkapäätä mä täältä kaipasinkin. Mun äitiyttäni ja vanhemmuuttani on tarkasteltu monelta taholta ja sitä on aina pidetty riittävänä. Loistavaa se ei varmasti ome koskaan ollut.
Joskus pojan luokanvalvoja lohdutti mua, kun oli joku uskonpuute, että hän tuntee hyvin vähän lapsia joille mun kasvatustapani ei olisi ok tai riittävä. Mutta sanoi että tämän lapsen kanssa ei tavalliset konstit riitä.
Eli paljon olen tukea saanut sekä elävässä elämässä, että nyt täällä.
Tuo isän väkivaltaisuus on melko varmasti syynä poikasi käytökseen. Siihen vielä adhd.