Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun oma lapsi haluaa kuolla?
15.09.2015 |
On ihan tyhjä olo. Kyse ei ole siis pienestä lapsesta, vaan ihan parikymppisestä. Olen tässä yrittänyt sulatella eilistä enkä vain tiedä mitä pitäisi nyt tehdä. Lapsi tuli siis eilen minun luokseni oman asuntonsa remonttia karkuun. Hän opiskelee, käy töissä, harrastaa liikuntaa ja on yleensä ihan pirteä eikä oikeastaan koskaan valita mistään. Eilen hän kuitenkin jotenkin romahti.. Juteltiin ihan niitä näitä ja yhtäkkiä hän alkoi itkemään ja puhumaan, että hän haluaa kuolla. On niin väsynyt, rahatilanne on surkea ja olisi vain kaikille parempi ettei häntä olisi. Yritin rauhoitella, että eihän asia todellakaan ole niin ja ainahan minä ja hänen isänsä voidaan lainata rahaa jos on tiukkaa. Sanoi vaan ettei enää aikuisena kehtaa "pummia vanhemmilta". Tätä "kohtausta" kesti varmaan puoli tuntia ja sitten hän rauhottui. Sanoin, että pitää soittaa lääkäriin ja mennä juttelemaan jonkun kanssa. Tyttö sanoi vaan, että ei tarvitse, kaikki on ihan hyvin. Eihän asiat voi olla hyvin jos sanoo haluavansa kuolla?! Valvoin koko yön kun mietin tätä. Aamulla tyttö heräsi ennen seitsemää ja lähti kouluun vaikka yritin ehdottaa, että jos jäisi tänään lepäämään. Suuttui siitä vähän ja sanoi, että on ihan pakko mennä kouluun. Sieltä sitten suoraan töihin ja toivottavasti illalla tulee minun luokseni. Mitä tässä voi tehdä? Eihän ketään voi pakottaa hoitoon, mutta pitäisikö soittaa vaikka terveyskeskukseen jos he osaisivat auttaa? Koko ajan päässä vaan kuuluu kun oma lapsi itkee ja sanoo että haluaa kuolla. :( Ja vietetään melko paljon aikaa yhdessä enkä ole huomannut mitään merkkejä masennuksesta tai sellaisesta. Tuli ihan puun takaa..
Kommentit (8)
Lähtisimme yhdessä taksilla psykiatriseen päivystykseen. Jos on noin huonolla tolalla, niin ehkä saa jotenkuten roikuttua opinnoissa ja töissä kiinni, muttei kykene ottamaan askeltakaan avun hankkimisen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllähän sitä tulee sanottua että mää haluan kuolla kun korostetaan sitä omaa sen hetkistä pahaa oloa ja halutaan toisen huomio täysin..en nyt pelästyisi noin kovasti..oli vaan tollanen purkaus!!
Tyttäresi kuulostaa vähän minulta. Olen iloinen, opiskelen, on kavereita ja kaikki on periaatteessa hyvin. Silti on se tunne sisällä, että haluan kuolla. Uskoisin, että se on yllättävän yleistä. Minulla ei niinkään ole kyse masennuksesta (kärsin sellaisesta nuorena) vaan siitä, että väsyn helposti, elämä tuntuu raskaalta silloinkin kun kaikki on hyvin, yhteiskunnan odotukset tuntuvat liian suurilta omiin voimavaroihini nähden ja ylipäätään en vain näe elämässä mitään järkeä. Olen ajatellut, että minä vain olen tällainen, että tämä on jotain mikä ei minussa muutu. Se on taakka, joka minun on jaksettava kantaa läpi elämän.
Ehdotan, että juttelet vielä tyttärellesi. Ihan rauhassa kyselet, onko pitkään ajatellut kuolemista ja mistä hän ajattelee sen johtuvan. Sen jälkeen kysyt häneltä, tarviiko hän mielestäsi apua. Vaadi tyttäreltäsi ("lupaa..."), että jatkossakin tulee aina kertomaan sinulle jos on paha olla, että sinulle voi aina soittaa ja sinun luoksesi voi aina tulla. Kerro, että olet iloinen siitä, että hän kertoi tunteistaan sinulle. Voit myös kysellä, tuntuuko tyttärestäsi siltä, että hän tarvitsisi irtiottoa arjesta. Jos sinulla on mahdollisuuksia niin yritä esim. järjestää kahdenkeskinen kaupunkiloma tai vastaava tyttäresi kanssa.
Itse en veisi vielä hoitoon. Psykiatrinen sairaala on leimaava ja voi etäännyttää tyttäresi sinusta. Nämä on todella kaksipiippuisia asioita. Tarkkailisin siis itse vielä tilannetta. Tarvittaessa voit olla yhteydessä esim. koulupsykologiin tai mielenterveystoimistoon jos olet epävarma, mitä sinun pitäisi tehdä.
Muista myös, että tyttäresi on aikuinen ihminen. Mitä ikinä tapahtuukaan, sinä et ole siitä vastuussa.
Vähän samoja tuntoja kuin minulla. Selkeästihän hänestä näkee että aikuisuuden velvollisuudet painaa tai otetaan se jotenkin liian raskaasti. Monesti aikuisuus nähdään sellaisena asiana ettei tarvitse (tai edes pidä) nojautua kehenkään. Tavallaan sitä myös samaan aikaan halutaan ettei olla riippuvaisia kenestäkään (erityisesti vanhemmista).
Minä pidän asiat sisällä ja sitten kun lopulta tuli tuo purkaus, niin äitini sanoi että "aijaa" ja asia jäi siihen. En sitten palannut aiheeseen ja äitikään ei ottanut puheeksi. Olimme autossa kun itkin ja minut olisi kyllä pitänyt ajaa suoraan päivystykseen. Sen sijaan äitini ajoi minut kotiin ja vasta puolen vuoden päästä sain varattua ajan lääkärille. Enkä tarkoita että äitini olisi pitänyt hoitaa asiani kuntoon, vaan että tuossa vaiheessa olin todellakin jo ihan pohjalla, vaikka yritin käydä koulua ja tein keikkatöitä, ikää 20 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="15.09.2015 klo 12:06"]No kyllähän sitä tulee sanottua että mää haluan kuolla kun korostetaan sitä omaa sen hetkistä pahaa oloa ja halutaan toisen huomio täysin..en nyt pelästyisi noin kovasti..oli vaan tollanen purkaus!!
[/quote]
Minä kyllä entisenä itsetuhoisena ja masentuneena ihmisenä sanon, että jotain kannattaa tehdä, ennen kuin on myöhäistä. Miten kehtaat sanoa, että "oli vaan tollanen purkaus"? Itse yritin monesti sanoa parille läheiselle ihmiselle kuinka huonosti menee ja kuinka haluaisin kuolla, mutta he ajattelivat juuri noin. Vähän myöhemmin yritin itsemurhaa.
En minäkään häntä psykiatriseen hoitoon veisi yhden itkunpuuskan ja purkauksen takia. Hyvä vaan, että purskahti ja uskalsi sen tehdä maailman turvallisimmassa paikassa, isän ja äidin luona lapsuuskodissa. Nyt hän pyyhki räkänsä ja lähti uuteen päivään.
Teet vain selväksi, että olet edelleenkin siinä tukipilarina ja rakastat häntä, kyllä ne asiat järjestyvät. Välillä väsyttää kauheasti, mutta parempia päiviä tulee. Halaat häntä ja ehdotata jotakin kivaa vastapainoksi nuoren aikuisen työntäyteiseen elämään. Osta teille vaikka liput teatteriin tai elokuviin, mistä nyt perheenä tykkäättekin. Pidätte kotona elokuvaillan ja syötte tacoja.
äiti, jonka aikuiset lapset ovat 24 22, 20
Ja pahoittelut ettei ole kappalejakoja. Ap