3,5v ja mielikuvitusystävä
Hei,
tämä äiti on hieman hämillään, eikä tiedä miten suhtautua... kokemuksia & vinkkejä.
Meidän 3,5v tytöllä on mielikuvitusystävä " Kasper" . Tämä Kasper on myös olemassa, päiväkotikaverin isoveli.
Aluksi tyttö halusi leikkiä itse Kasperia, mutta nyt Kasper on tullut elämäämme erillisenä henkilönä. Eli meillä on välillä 2 Kasperia, tyttömme ja sitten iso-Kasper.
Olen kuullut, ettei ole tavatonta, että lapsella on tällainen mielikuvitusystävä, mutta muistan myös joskus lukeneeni, että lapsi saattaa etsiä turvaa tällaisesta ystävästä. Ja sekös minua nyt sitten alkoi huolestuttamaan...
Kyselenkin muiden kokemuksia miten tällaiseen suhtautua?? Nyt olen vain ottanut tämän Kasperin huomioon, mutta tuntui hassulta, kun aamulla lapsi sanoi, että " älä mene siihen makaamaan, siinä nukkuu Kasper" . Ja " kutita Kasperia kans" ... , iltasatu luettiin molemmille jne.
Missä vaiheessa on huolestuttavaa, jos lapsella on tällainen ystävä?Vai onko se edes huolestuttavaa? Entä miten siihen suhtautua? Otanko Kasperin aina huomioon? Varmaankaan sitä ei ainakaan saa vähätellä... mutta tuntuu hassulta peitellä illalla " molemmat" unille.
Kiitos, jos jaksatte vastailla...
Kommentit (11)
3v 4kk ikaisella tytolla on ystava, joka on myos poika(nimeltaan). Isosisko sanoo etta hanen luokallaan on samanniminen, muttei meidan nuorin ole hanta koskaan tavannut. Tuolle ' ystavalle' jutellaan paivittain, piirretaan yhdessa, muttei viela niin pitkalle olla menty etta ' elettaisiin' koko ajan yhdessa! Tama ystava siis poistuu valilla luotamme, heh hee.. Tama oli enemman taman kesan juttuja, nyt siis on vahentynyt jo ystavan kanssa juttelu, etta ehka tuo on tosiaan vain kasvuunvaihe; itse en taman mielikuvitushepun kanssa ole yrittanytkaan kommentoida, eihan se minun paastani ole lahtoisin? En kuitenkaan ole ollut huomissani, kivaahna se on etta ON mielikuvitusta, kun ei tuon vakavammaksi tule. Nuo nukutukset kertaa kaksi taasen tuntuu jo liioittelulta, ehka voisit sanoa ettei ole sinun lapsesi tms. Vaikeaa neuvoa!
kaksi pientä poikaa ja muutama koira. Koskaan en ole ajatellut, että lapsellani olisi turvaton olo tai että tämä olisi jotenkin epänormaalia. Sosiaalinenkin tyttö on. Mielestäni sinun ei kannata huolestua =)
Lisää aiheesta voit lukea esim.
http://plaza.fi/ellit/parisuhteessa-pari-suhdetta/perhe-ystavat/lapsen-…
... eli suhtaudun näihin ystäviin kuten muihinkin leikkeihin.
En tiedä mistä on moisen keksinyt. Ei hoidossa eikä missään ole sen nimistä tyttöä.
Tyttö selittää isoilla silmillään mitä Eeva taas teki ja missä asuu. Ja kuinka he yhdessä kävivät auto ajelulla.
Eeva ei siis koskaan ole meillä vaan kaikki jutut tyttö on tehnyt Eevan kanssa joskus jossain en vaan tiedä koska.
Itse olen päättänyt olla kummemmin reakoimatta joskus saatan kysyä mitäs Eevalle kuuluu. Tosin meidän isompi tyttö aina välillä tuhahtelee, että ei mitään Eevaa ole elemassakaan toi vaan kuvittelee.
En muista kuinka pieni olin, kun nuo mielikuvitusystävät astuivat elämääni. Sen muistan, että varsinkin mökillä (yksinäisenä) leikin niiden kanssa todella paljon. Ja niitä ystäviä oli paljon. Jokaisella oli oma nimi, ei edes oikea nimi, vaan ihan keksitty mielikuvitusnimi.
Muistan vieläkin sen nimilitanian, mitä välillä hoin :)
Mun isosisko on useita vuosia vanhempi ja hänelläkin oli pienenä iso lauma mielikuvitusystäviä. Nämä kaverit elivät ilmeisesti " jokapäivästä" elämää perheessämme ja äitini oli jo niihin tottunut. Mun " ystäviin" hän ei sitten kiinnittänyt oikeastaan mitään huomiota.
Ikinä en kuullut mitään negativistä näistä ystävistäni äidiltäni.
Yhdellekään IRL kaverille en ole ikinä niistä puhunut!
Ihan normaaleja me ollaan systerin kanssa :)
Ei kait sitä voi kun elää niiden pienten (tai isojen, traktorit) ystävien kanssa ja ottaa ne tarvittaessa huomioon. Kyllä varmasti lapset ne unohtavat jossain vaiheessa. Luulisin itse, että leikki-ikäisen vilkas mielikuvitus tarvitsee jonkun " purkautumiskeinon" ja nuo " ystävä" ovat yksi hyvä.
Olipa mielenkiintoista lukea näistä ystävistä ja myös ap:n huoli siitä, että onko oire esim. turvattomuuden tunteesta. En ole nimittäin ikinä ajatellut asiaa enkä lukenut mitään asiasta.
Minulla oli pienenä (en muista kuinka vanhaksi asti) 3 mielikuvituskaveria, Mimmi, Kerttu ja Hanna. Mimmi oli pahis ja teki kotonamme kaikki kepposet. Leikin näiden kolmen tytön kanssa todella paljon ja puhuin niistä myös vanhemmilleni. Kerran sitten vain lähetin tytöt mummon mukana Lappiin ja ne jäivät sille tielleen.
Vanhemmalla pojallamme, nyt 3v 7kk on ollut n. 7kk mielikuvituskaveri, joka on ehkä enemmän mielikuvitusvauva ja on ainakin nmeltään sammakko. Taitaa olla myös oikeasti sammakko. Sammakkoa työnnetään rattaissa, sille välillä jutellaan, se laitetaan nukkumaan, se laitetaan nurkkaan miettimään ... Sammakko on kuitenkin aika harvoin läsnä, ei edes joka päivä.
Mielestäni on hienoa, että lapsellasi on vilkas mielikuvitus!! Tuo on täysin normaalia kehitystä ja on toisaan kehityspsykologien mielestä ihan hyväkin asia. Muistan hämärästi itsellänikin olleen sellaisen ja vaikka äitini on kohtuullisen tiukkapipoinen, muistan (hyvällä) sen, miten ystävälleni katettiin ruokapöytään paikkakin! ;-) Voivat olla hyvin tavallisia vielä nelivuotiaanakin ja katovat sitten itsekseen. Tuli juuri mieleen, että meillä on yksi Mikko Mallikas -kirjakin, jossa Mikolla on mielikuvitusystävä! Eli kuuluvat asiaan - eikä Mikkokaan suinkaan ole yksinäinen. Sitä paitsi, itse ajattelisin jopa niin, että on hyvä, jos on yksinäinen ja osaa keksiä siihen lääkkeen eli oman ystävän! Ettei osoittaisi ihan ongelmanratkaisukykyäkin...
Esikoisellakin oli mielikuvitusystävä " Haisuli" , joka oli siis tullut tv:n muumisarjasta. Asuttiin tuolloin ulkomailla ja mummo oli nauhoittanut meille Muumeja, joita poika katsoi ahkerasti. " Haisuli" olikin helposti syntipukki erilaisiin asioihin tai sitten selvästi jonkinlainen pojan " alter ego" , jonka kautta päästiin kokeilemaan uusia ja ihmeellisiä asioita. Pointti lieneekin se, että noihin juttuihin voi (ja kai jonkin verran pitääkin) mennä mukaan, mutta raja vedetään siihen kun sanotaan, että " se oli Kasper, joka rikkoi peilin" ... Silloin kuuluu sanoa, että tietää, ettei Kasperia ole oikeasti olemassa jne...
Se, mitä joku kertoi omien kaksostensa traktoreista, oli aivan mainio juttu!! Siis ehdottomasti päivän paras! Että näkymättömän traktorinkin voi varastaa...!! Hehe... (Ja kiusa se on pienikin kiusa.)
Eli, ei lainkaan syytä huoleen - paitsi tosiaan, jos " kaverit" eivät ala kaikota vuosien saatossa...
Ihania tarinoita,
Miten " traktoreiden äidillä" pysyy pokka =)
Meillä on vielä 4,5 vuotiaalla mielikuvitusystävä nimeltään Kiira Korpi -
taitaa olla idoli, jonka kanssa tehdään kaikenlaista, mutta
joka ei niinkään näy muun perheen arjessa. Kerran on tainnut istua ruokapöydässä ;)
Muutenkin aika mielikuvituksellisia tarinoita tulee vielä
pitäisi muistaa kirjoittaa niitä johonkin ylös.
vuoroon traktori ja puimuri... Istun illasta toiseen sohvalla jalat mukavasti ylhäällä ja annan poikien ajaa. Vasen käsi on vaihdekeppi, ulkopuolella oleva oikea käsi on ovi, lahkeet kun vedetään polviin, löytyy moottori, sukat alas kiskottuna pääsee tankkaamaan. Ajokonetta korjataan milloin mistäkin. Nautin täysillä tästä leikistä, kun periaatteessa ei tarvitse tehdä mitään (eikä keksiä vuorosanoja) ja kumminkin olen poikien touhuissa mukana. Tämä leikki on jatkunut kohta kaksi vuotta.
Kyllähän ne mielikuvitustraktorit alkuun hymyilytti, mutta kaikkeen tottuu. Paitsi siihen tappeluun... Ja olen iloinen siitä, että aina ei tarvita oikeita leluja, vaan leikin saa pystyyn mistä vaan.
Mieleni on nyt kevyempi.
Ja tosiaan, olen itsekin joskus kuullut että mielikuvitusystävät ovat vain positiivisia asioita (paitsi kun luin jutun mielikuvitusystävistä ja turvattomuuden tunteesta). Ehkä kaikki juttuja ei kannattaisi lukea niin " tosissaan" . Ja näiden muutaman päivän aikana on tilanne hieman rauhoittunut eli mukana on kyllä, mutta minun ei ole tarvinnut tätä ystävää peitellä nukkumaan yms.
Mukana Kasper siis on ja saa ollakin (jollei nyt vuosikausia).
Mukavaa syksyä kaikille!
maama
Meillä on lähes tyttösi ikäisillä kaksospojilla mielikuvitustraktorit aina toisinaan. Äidin ei niitä kuulukaan nähdä, mutta pojat tietävät tarkkaan toistensa menopelit. Muuten niistä ei olisi mitään haittaa, mutta kun välillä riitelevät niistä ihan tosissaan... Toinen heilauttaa kättään (ovi kiinni), alkaa päristä ja sanoo, että otin sinun valmetin. Seuraa julmettu tappelu jossa äidin sana ei paina mitään. En voi ottaa toiselta ja antaa takaisin tms., lähinnä katsovat kuin pöhköä jos yritänkin. Toinen sitten palauttaa traktorin, mutta väärinpäin ja toinen saattaa itkeä sitä vartinkin. Onneksi tämä ei ole enää ihan jokapäiväistä, kun tappelua riittää oikeistakin leluista.
Jostain luin, että mielikuvitusystävät kuuluvat lapsen kehityskaareen, eivätkä ole merkki esim. yksinäisyydestä. Sitten pitää huolestua, jos näitä ystäviä on yli kymmenvuotiailla tai aikuinen kuulee ääniä, joita ei ole. Itse olen todennut, että kun minulla ei kerran ole mitään " valtaa" traktoreihin, suhtaudun niihin ystävällisesti mutta neutraalisti. Odotan siis rauhassa, kun lapsi käy pysäköimässä traktorinsa liiteriin, ennen kun voi tulla hammaspesulle :)
joku sellainen vanha muistikuva minulla on myös, että sellaiselle lapselle, jolla on näkymätön ystävä, kehittyy aikuisena helpommin valokuvamuisti. En tiedä, onko totta.