Raskaana oleva tupakoitsija
En ymmärrä millään niitä ihmisiä, jotka tupakoivat raskaana ollessaan. Se on maailman epäitsekkäin teko polttaa raskaana ollessa, jolloin vahingoittaa pientä puolustuskyvytöntä lasta jatkuvasti jopa 9 kk ajan. Se on sama asia kuin se, että antaa syntyneelle lapselle oman tupakan, altistaa tuhansille myrkyille, kuristaa niin, että lapsi ei saa happea jne. Karulta kuulostaa, mutta täyttä totta! Miten kukaan voi olla niin itsekäs, että laittaa itsensä lapsensa edelle?
Haluaisin tehdä lastensuojeluilmoituksen kälyni kaverista, joka on pahan luokan ketjupolttaja. Hän polttaa tunnissa 3-4 tupakkaa eli monia kymmeniä tupakoita päivän aikana. Häkä poistuu sikiöstä vasta 7 tuntia edellisestä tupakasta, joten sikiön häkäpitoisuudet ovat aivan käsittämättömän kovat, kun tämä nainen polttaa useita tupakoita tunnissa. Olin aivan murtunut, kun näin tämän syntymättömän lapsen tilanteen ja hänen julman pahoinpitelyn.
Itselläni on lapsi ja tein kaikkeni, että lapsellani on odotusaikana kaikki hyvin. Mikään ei ollut tärkeämpää kuin syntymättömän kasvavan lapseni terveys ja hyvinvointi. En muutenkaan itse polta, mutta ruokavalion muutin todella terveelliseksi.
On aivan hirveää ajatella sen pienen sikiön tuskat, kun oma äiti pahoinpitelee tupakalla. Sille ei ole mitään hyvää syytä, että polttaa raskausaikana! Nykyään neuvoloissakin ollaan asiaan puuttumattomia pään silittelijöitä, vaikka tupakoinnille raskausaikana pitäisi laittaa heti stoppi kaikilla raskaana olijoilla.
Voiko lastensuojeluilmoitusta tehdä raskaana olevalle ja onko siitä edes hyötyä? Ei se välttämättä saa ihmistä lopettamaan tupakointia, koska kukaan ei ole häntä vahtimassa 24/7. Mitä voisi tehdä? Nainen pitäisi saada hoitoon, jotta tupakoinnin saisi loppumaan. Miksi neuvoloissa ei puututa mihinkään?
Kommentit (4)
Ihan turha kuormitta lastensuojelua kun asialle ei tehdä mitään.
Täällä toinen jolle tekee todella pahaa katsoa tupakoivia raskaanaolevia. Turhauttaa ja tuskastuttaa. Itse olen silti valinnut huomiotta jättämisen, valitettavasti mitään ei voi tehdä. Parempi suojata itseään mielipahalta ja stressiltä. Ajattelen niin, että maailma ei ole reilu paikka, ja valitettavasti monet viattomat lapset syntyvät olosuhteisiin joita eivät ansaitse. Jos on kysymys läheisistä ihmisistä, niin silloin toki yritän vaikuttaa, mutta en lähde taisteluihin joita en voi voittaa.
Ja minä vielä itse tupakoin ennen lapsia, lopetin kuin seinään raskauduttuani, yhtäkään en ole polttanut sen jälkeen. Minulle oli oma tupakanhimoni täysin yhdentekevä seikka sen rinnalla mikä lapselleni on parasta, enkä ymmärrä miten kukaan voi valita toisin. Omasta kokemuksesta voin sanoa että lopettaminen ei ole mikään mahdottomuus, vaikka jotkut niin väittävät. Paskapuhetta ja itsekkyyttä.
SIIS ITSEKKÄIN TEKO! KIRJOITUSVIRHE ALUSSA. EI EPÄITSEKKÄIN VAAN ITSEKKÄIN!