Mitä murehtisit pilvenreunalta, jos miehesi jäisi yh:ksi lapsillesi?

Olen kolmevuotiaan lapsen eronnut isä. Jos ex-akka kuolisi, ei tarvitsisi kenenkään huolehtia pojan kasvatuksesta, minä pidän pojasta sen verran hyvää huolta. Siis jo nyt minä olen pojan kanssa lähes aina.

Että kuka opettaa käyttään pyykkikonetta, tiskikonetta ja siivoaa kodin

Että se sika raahaisi sen horonsa meidän makkariin.

Taidan olla onnellisessa asemassa kun en murehtisi mistään. Mies on aivan yhtä hyvä pyörittämään arkea kuin minä :)

Saisiko ne enää vanukkaita koskaan vai söisikö mies ne kaikki?

Hellyyttä ja lähelläpitoa tulisi liian vähän. Ankaruutta olisi vähän liikaa.

En uskalla edes ajatella, missä vaatteissa he liikkuisivat. Varmaan päiväkodin tädit säälisivät häntä ja alkaisivat kertoa miehelleni, mitä vaatteita lapset milloinkin tarvii..

Mieheni olisi hyvä isä. Murehtisin sitä, millainen olisi mahdollinen uusi äitipuoli, välittäisikö lapsistamme.

Tämä pistää oikein miettimään. Olisi arki aika eri näköistä kuin nyt. Mutta kyllä ne pärjäisi ja olisi läheisiä toisilleen. Eli mitäpä sitä murehtimaan.

Miettisin, että toivottavasti muistaa sammuttaa levyt.

Varmaan sitä, että pärjäävätköhän taloudellisesti vaikka minulta perintöä jääkin, mutta se menee lapsille, ei miehelle ja äidinrakkauden puuttumista. En muuta varmaan noin päällisin puolin.

Äidinrakkauden puutetta (isänrakkautta tietysti olisi, mutta puolet puutuisi) ja ajan puutetta. Meillä on asiat hoidettu niin, että minä pystyn olemaan illalla aiemmin kotona.

Sitä, että tuleeko lapsista yhtä tynnyrissä kasvaneita kuin miehestä. Ei siis varmasti ylläpitäisi sosiaalista elämää lapsilla, ainoastaan hoidossa ja koulussa aikanaan näkisivät muita lapsia. Isovanhempia ehkä kerran kaks kuukaudessa.
Mies ei siis tykkää kyläillä eikä varsinkaan laskea kotiimme vieraita. Jos kuolisin, haluaisin että joku tunkisi vaikka väkisin pari kertaa viikossa lapsia tapaamaan.