Minä ja naiset

Baarit nyt eivät ole paras paikka itsensä hoitamiseen... Masennuksen voit mielestäni unohtaa pian, se ei sinua auta. Oletko puhunut exäsi kanssa asiat kunnolla halki? Oletteko puhuneet muutenkin kuin vain ikävään sävyyn ja toista syytellen? Puhuitteko erotessa yhtään suhteenne hyvin menneistä asioista? Tuskinpa suhde ihan paska oli jos teillä lapsiakin oli. Jos ette puhuneet, niin sinun täytyy itse alkaa työstämään vanhat asiat kuntoon ennen kuin edes ajattelet uuden naisen kanssa suhdetta. Ei kukaan nainen halua miestä, joka ei ole kokonaan suhteessa mukana vaan haikailee vielä entisensä perään. Kun olet saanut sen asian selväksi itsesi kanssa, muuttuu olosi varmasti ja uskallat taas olla oma itsesi.

Kaikilla nelikymppisillä on elämää takana hyvien ja huonojen asioiden kanssa, mutta taakka entisistä ajoista ei saa tulla. Muista siis, että tulevan uuden suhteesi naisellakin on historiansa ja suhteesta tulee jotakin vain jättämällä vanhat ikävät asiat taakseen, mutta ottamalla niistä opiksi voi uudesta suhteesta tulla lopun elämän pituinen suhde. Näin olen itse päätellyt. N41

Meillä ei ollut yhteisiä lapsia. Minä olen lapseton, naisella lapsia aikaisemmista liitoista. Lähdin suhteesta, koska sanoin kaipaavani vapautta ja mahdollisesti haluan oman lapsen. Nainen ei enää kyennyt saamaan lapsia, joten yhteinen lapsi ei ollut mahdollista. Luulen, että pohjimmaiset syyt lähtööni on alitajunnassa oleva hylätyksi tulemisen pelko ja oma riittämättömyyden tunteeni. Siskoni kuoli nuorena aikuisena vakavaan sairauteen ja hänen sairastelunsa varjosti koko lapsuuteni ja nuoruuteni. En vain ymmärrä miten pasmani voivat mennä näin sekaisin hänet tavatessani. Yhdessä ollessamme en tuntenut lainkaan yhtä vahvasti häntä kohtaan kuin nyt. Uskallanko nyt tuntea, kun hän on saavuttamattomissa? //Ap

Hyvinkin päätelmäsi ovat oikeat. Olet jäänyt siskosi sairauden varjoon jo lapsena ja tilanne ei siitä päässyt muuttumaan enää muuksi, joten olet alitajuisesti aina ollut varovainen ihmissuhteissasi ettei sinua satutettaisi. Lähdit siis itse ennen kuin uusi "hylkääminen" tapahtui. Minusta kuitenkin tuo, että ymmärrät nyt asian, on iso askel parempaan. Nyt kun saisit asian vielä jotenkin selviteltyä itsesi ja ehkä vanhempiesikin kanssa, niin saattaisit päästä sinuiksi tilanteen kanssa. Sinuna nostaisin nyt kissan pöydälle ja menisin juttelemaan vanhempien kanssa jos se on mahdollista. Juttelussa voi nousta tunteet pintaan, mutta tuskinpa se huono asia olisi kenellekään ja sitä en pelkäisi. Toivottavasti vain vanhempasi käsittäisivät asiasi ja haluaisivat hekin päästä eteenpäin.

Sinulla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet tulevaan hyvään ihmissuhteeseen niillä eväillä mitä sinulla jo nyt on. Onnea matkaan!

Kiitos kannustuksesta! Uskon, että vanhempani ovat kipeän tietoisia tilanteestani. Tunteen tasolla face to face näistä asioista on tosin vaikea keskustella.

[quote author="Vierailija" time="13.09.2015 klo 10:52"]

Kiitos kannustuksesta! Uskon, että vanhempani ovat kipeän tietoisia tilanteestani. Tunteen tasolla face to face näistä asioista on tosin vaikea keskustella.

[/quote]Varmasti keskustelu on vaikea, mutta miettisin sinuna olisiko se kuitenkin hyvä tulevaa ajatellen. Vanhempasi ovat varmasti jo yli 70 vuotiaita ja sinä olet periaatteessa vielä nuori myös, historiasta olisi nyt hyvä jutella. Meillä äidilläni on alkanut tulemaan muistin kanssa ongelmia ja olen jo vuosia miettinyt muutamaa asiaa, joista olisi ollut hyvä jutella hänen kanssaan. Kohta se voi olla myöhäistä ja muut ongelmat tulevat vanhojen selvittämättömien ongelmien eteen. Minullakin on siis täällä tekemistä ja sen takia murhetta joita ei omin miettein saa selväksi. Aloitus ei ole helppoa ja pelkään, että sanon jotakin liian pahasti. Huonosti asiat eivät ole, periaatteessa pärjään näinkin, mutta luultavasti elämä olisi helpompaan jos ne saisi käsiteltyä, edes jotenkin. Jaksamista sinne sinulle, pärjäät varmasti! N41