Näyttää vahvasti siltä, että taas tule ne 6 laudaturia meidän perheeseen
Ainahan se on yhtä mukavaa, kun lapset pärjäävät ja menestyvät. Ja että ahkeruus ja yrittäminen palkitaan.
Kommentit (35)
No ap, kuusi laudaturia ei ole enää yhtään mitään.
Moneet kirjoittavat useampaia aineita ja saavat jopa 7-10 laudaturia.
Kuusi laudaturia on varsin tavanomainen suoritus.
Tyhmääkin tyhmempi on ap:n trollailuyritys.
Huh, kaaduin ulkona.
Varokaa, siellä on tosi liukasta.
Vierailija kirjoitti:
Olen vuoden 1975 kuuden ällän ylioppilas ja mitään hyötyä siitä ei ole ollut.
Paremmin on elämässään pärjännyt ammattikoulun käynyt kaveri.
Näin monesti käy. Sitä ei innokkaat av-mammat näytä tajuavan. Elämässä ei ole opea antamassa kymppejä. Pojatkin mm. kehittyvät hiukan hitaammin ja monet saavuttavat älykkyyden osalta kypsyyden vasta parikymppisinä kun vastaavasti tytöt saattavat olla jo 15v älyllisen kehityksen osalta maksimissaan.
Saulille nimipäivä onnittelut ❤️❤️
Aika heikoisti kuitenkin kun saa jakaa kirjoitukset kolmelle peräkkäiselle kerralle.
Tiedän parikin naista, jotka kirjoitti monta ällää, mutta lukion jälkeen ei jaksaneet opiskella ja menivät ammattikouluun. Tavallaan sellainen totaalinen väsymys opiskeluun iski.
Hah, vain kuusi? Nykyään se ei ole mitään, kaksinumeroinen luku vasta on jotain.
Menkat myöhässä.
Olen varmaan raskaana.
No, sitten olen.
On jo yksi lapsi ennestään.
Kyllä Kontulan ostari on kamala.
Ei siellä kyllä yöllä uskaltaisi liikkua.
Toivottavasti eivät sairastu ahdistuneisuushäiriöön, kun näemmä noin kovasti ulkoista menestystä teillä painotetaan. Moni suorittaja löytää itsensä terapeutin pakeilta, kun on ensin ajanut itsensä piippuun.
Vierailija kirjoitti:
Kumpi on todennäköisempää; joku jonka lapsi on oikeasti kirjoittanut kuusi laudaturia kehuu asiasta palstalla, vai joku on keksinyt, että huippuarvosanoilla kehuminen triggeröi mammoja ja päättänyt tehdä hienon (vai huonon?) provon?
Olin ihan fiiliksissä jo siitä, että omat teinit jaksoivat herätä ja mennä yo-kirjoituksiin. Nyt pitää vielä jännätä pääsevätkö läpi kokeista. Jos saisivat 6 laudaturia, ilmoittaisin lehdessä ja soittelisin sukulaiset läpi.
Nuoriso nolona kun äiti taas vauva palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Kontulan ostari on kamala.
Ei siellä kyllä yöllä uskaltaisi liikkua.
Koko Helsinki on Suomen peräreikä ja se kiinnostaa itänaapuria eniten.
Nyt en enää valvoa.
Koko yö meni dokatessa.
Hyvää yötä!!