Äiti valehtelee - pitääkö elää mukana?
Saatan olla paikalla, kun hän kertoo tapahtumia ”ystävilleen”, mutta kertoo ne kaunistellen itselleen tai suoranaisia valheita. Käyttää ihan tavallisista tilanteista kertoessaan reilusti värikynää.
Äidilläni on vahvat mielipiteet ja pitää omiaan aina oikeina. Hänen ystävänsä mm. pitävät isääni ihan häntäheikkinä ja avuttomana, säälittävänä tapauksena. Eron jälkeen äiti on keksinyt toisen todellisuuden, joka alkaa vasta valjeta minullekin. En kuitenkaan kehtaa tilanteissa sanoa, ettei asia ole tapahtunut lainkaan, kuten äitini väittää. Olen siis ollut tilanteissa paikalla. Tuntuu, että elän jossain tarinassa mukana.
Mitä olette itse tilanteessa tehneet? Voiko kyseessä olla sairaus?
Kommentit (38)
Anna olla. Vähän hellyyttävää miten sinisilmäinen olet ap :) suurin osa ihmisistä nyt puhuu ihan puuta heinää vaan lämpimikseen. Tiedät varmaan sen kuuluisan sanonnan: toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Joo, tuo on toisten ihmisten tapa, eikä siihen kannata puuttua, eivät he muutu kuitenkaan.
Syitä tuohon mm. se että halutaan olla tärkeimpiä kuin ollaan, yleisen kiinnostuksen herättämin: että minulle on tapahtunut juuri tämmönen ja tämmönen asia.
Se kertoo myös huonosta itsetunnosta, ei uskalleta olla sellainen kuin on, vaan värittämällä kertomuksiaan, saadaan toiset tuntemaan että tuo ihminen on "tärkeä" ja kokenut ja nähnyt paljon ja tietää kaikenlaista.
Antaa heidän olla kaltaisiaan, mitäpä siitä. Onhan meissä kaikissa omat tietyt ikävät ja huonot puolemme.
Voiko tuo olla alkavaa muistisairautta?
Äitisi siis esittää parempaa kuin onkaan. Asettaa itsensä jalustalle. Ei se ole normaalia. Jossain somessa ihmiset esittää jatkuvasti, mutta tuollainen sanoilla valehtelu ei ole normaalia.
Oma äitini myös harrasti vähän tuollaista. Olen puuttunut siihen, kun olen kuullut. En tietenkään tiedä mitä kaikkea töissä on lörpötellyt.
Ei vaikuta kovin kypsältä ihmiseltä.
Tuohon on vaikea tarttua, jos ei jaksa hanskata äidin närkästymistä ja kiukkua, kun hän jää kiinni valehtelusta.
Välillä voi ystävällisellä sävyllä lieventää hänen sanomisiaan; ehkä ystävätkin ymmärtävät sitten, että äidin puheet ovat pelkästään viihteeksi tarkoitettuja eikä hänen sanoilleen kannata antaa juuri painoarvoa.
Anna puhua mitä puhuu. Sinun tehtävä ei ole herättää hänen ystäviä, vaan heidän pitää itse tajuta jos siltä tuntuu. Monella äidillä voi olla lennokkaat jutut, vanhempana se on jo mahdotonta. Joskus voi itsekin muistaa jotain väärin.
Ja voit itse tietenkin sanoa isästäsi myönteisiä lauseita, joiden perusteella saa toisen kuvan, jos tulee sellainen tilanne.
Narsisimilta kuulostaa ja tuutlta. Valkeni itsellenikin vasta lähes kolmekymppisenä, minkä joukkopsykoosin kesekellä olenkaan pakotettuna elänyt siihen asti "perheessäni". Ja siltikin jäin vielä vuosiksi kärsimään myrkylliseen hoviin:( Lue aiheesta, tieto kyllä lisää vain tuskaa, mutta tietää edes mistä mahdollisesti on kyse.
Äitisi siis kuvaa muille ihmisille isääsi pettäjäksi? Se ei oikein sovi yhteen avuttomuuden kanssa. Kuulostaa omituiselta.
Jos äitisi on kokenut asiat noin, anna hänen olla. Eläkää sovussa ja keksikää kivaa yhteistä kun vielä olette elossa, loputtomiinhan täällä ei olla.
Ei aina tarvi tapella, eläkää sovussa.
Kuulostat Putinilta joka myös syyttää valheista Ukrainaa joka ei ole niin toiminut kuin syytetään.
Äitisi on mytomaani. Hän muuttaa menneisyyttä ja todellisuutta itselleen sopivaksi. Siskoni on samanlainen. Monet sanovat häntä patologiseksi valehtelijaksi mutta minusta mytomaani on kauniimpi nimitys. Siskoni tapauksessa kysymys on nähdäkseni siitä, että haluaa sairaalloisesti huomiota muilta. Hänen on pakko olla aina keskustelun keskipiste, joten hän heittää sellaista tarinaa, että varmaan saa huomion.
Olen aina kaikkia varoittanut, että siskon puheista pitää puolet jättää huomioimatta ja loppuihinkin suhtautua varauksella.
Nykyään sanottaisiin, että äitisi narratiivi on eri kuin sinun narratiivi.
Omalla äidilläni diagnosoitiin vanhuuden myötä harhaluuloisuushäiriö. Merkkejä oli jo ennen vanhuusikää, tulkitsee tilanteet oudosti ja negatiivisesti. Huonoissa väleissä sekä oman että isän suvun kanssa, sekä monen muun. Välit etäiset, en halua kuunnella hänen omituisia tarinoitaan. Sairastuttaa ympäristönsäkin.
Kyllä nämä ystävät luultavasti tajuavat äitisi puheista, että osa on liioiteltuja. Vaikka tälläisen henkilöiden puheille nyökkäillään, mutta ei hänen puheisiinsa oikeasti uskota.
Minullakin eräs ystävä, joka puhuu paljon ja selittää tapahtumia, vaikka hän ei mielestäni tietoisesti valehtele, mutta ei käsitä tai ymmärrä asioita oikealla tavalla, en omassa mielessäni usko asioiden menneen niin kuin selittää.
Vierailija kirjoitti:
Narsisimilta kuulostaa ja tuutlta. Valkeni itsellenikin vasta lähes kolmekymppisenä, minkä joukkopsykoosin kesekellä olenkaan pakotettuna elänyt siihen asti "perheessäni". Ja siltikin jäin vielä vuosiksi kärsimään myrkylliseen hoviin:( Lue aiheesta, tieto kyllä lisää vain tuskaa, mutta tietää edes mistä mahdollisesti on kyse.
Jahas, narskuttelija saapui.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään sanottaisiin, että äitisi narratiivi on eri kuin sinun narratiivi.
Mistä tämä hölmö sana narratiivi on putkahtanut käyttöön?
No kyllä minä sanoisin, että minulla on ihan erit muistikuvat isästä.
Kaikkihan noin tekevät. Kuuntelin 20v tytärtäni ja ystäviään noin 10 min ajan ja hymyilytti, miten paljon liitoittelua saivat sanomisiinsa. Miksi yli 50v ei saisi toimia samoin?