Uhana Design laatu
Olenko ainoa, joka on havainnut, että kyseisen merkin laatu on heikentynyt viime vuosina?
Varsinkin viimeisen parin vuoden aikana collegevaatteiden laatu on ollut aivan surkea. Vaatteet haalistuvat muutaman pesun jälkeen, vaikka noudattaakin pesuohjetta. Housut kuluivat puhki haaroista noin puolessa vuodessa ja paitaankin alkoi ilmestyä kankaaseen reikiä vuoden käytön jälkeen.
Harmittaa, kun haluaisi tukea suomalaista pientä merkkiä, joka teettää vaatteet Euroopassa ja muutenkin on oman käsitykseni mukaan vastuullisemmasta päästä. Vaatteet on myös omaan silmään tosi kauniita. Jos laatu on kuitenkin yleisestikin näin surkea, niin pitää jättää nämä vaatteet ostamatta ja etsiä jotain muuta.
Vanhemmissa Uhanan vaatteissa ei mun mielestä näin huono laatu ollut. Joku yli viiden vuoden takaa hankittu collegepaitakin on yhä melkeinpä parempikuntoinen kuin tuo vuosi sitten ostettu.
Onko vastaavia kokemuksia vai osuiko mun kohdalle maanantaikappaleita nyt vaan tosi huonolla tuurilla?
Olen havainnut saman jo useampi vuosi sitten. Harmittaa!