Mistä tietää onko mies kiinnostunut vai vain ystävällinen?
Tapaan töiden puolesta säännöllisesti miestä johon olen itse ihastunut (olen itse sinkku ollut jo pari vuotta edesmenneen mieheni kuoleman jälkeen eikä kukaan mies tätä ennen ole kiinnostanut). Mies tekee työtä jossa puhuu paljon ja tapaa jatkuvasti paljon ihmisiä, siksi mietin onko vain ystävällinen.
Mies kyselee paljon työhöni liittyviä asioita (olemme eri aloilla) ja jää joka kerta juttelemaan työasioiden hoidon jälkeen pidemmäksi aikaa. Viimeksi juttelimme lähes tunnin kun mies kyseli minun töistäni, puhuimme harrastuksista, kevään tulosta yms. Hänelle ei ole sormusta ja on muutaman kerran puhunut siihen sävyyn omista asioistaan (esim. kotinsa sisustukseen liittyen) että olisi sinkku, mutta eihän sormuksen puute mitään kerro. Jutellessamme mies seisoo lähellä ja kääntyneenä minuun päin.
Olen ihastunut kuin teini mutten pitkän sinkkuuden takia uskalla tehdä aloitetta. En myöskään kehtaa koska teemme välillä työjuttuja yhdessä jatkossakin enkä halua kiusallisia tilanteita. Mutta mies pyörii jatkuvasti mielessäni enkä ole tosiaan ketään kohtaan tuntenut tällaista typerää ihastusta edesmennyttä miestäni lukuun ottamatta. Mistä siis tietää tai selvittää miehen kiinnostus - vai yritänkö vain unohtaa?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Olen alle 40 ja myös hoikka ja nätti :D Mies on minua vanhempi, veikkaisin jokusen vuoden päälle nelikymppiseksi. Työasioiden takia tosiaan pelkään nolaavani itseni, jos ei olekaan kiinnostunut.
Itse kiinnostuin miehestä ensi silmäyksellä. Sittemmin olemme tosiaan jutelleet paljon töiden hoidon yhteydessä, ja hän on todella mukavan ja fiksun oloinen ja pidän siitä että hän kyselee työstäni paljon. Muttei tosiaan ole aavistustakaan onko mies pätkääkään kiinnostunut.
Kaikkihan vauvapalstalla on aina nättejä 😆
Aloittaja täällä. Enpä tullut juurikaan fiksummaksi. Kolme tuntia meni helposti jutellessa työasioiden lomassa, mutta asialinjalla. Mies kyllä ehdotti työhön liittyvää reissua, hakee minut kotoa ja ollaan koko päivä kahdestaan reissussa. Mutta eipä sekään tarkoita välttämättä muuta kuin ystävällisyyttä ja sitä että on hyvä työssään.

No meet vielä sinne reissulle kun kerran ehdotti. Aika monta tuntia kyllä jaksaa jutella, jotenkin tuntuu siltä ettei nyt ihan vaan työn takia. Ehkei uskalla tehdä aloitetta.
Minä tiedän sen siitä, että minuun ei ihastuta. Ihan simppeliä. Sinun tapauksessasi asia voi olla kummin vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen alle 40 ja myös hoikka ja nätti :D Mies on minua vanhempi, veikkaisin jokusen vuoden päälle nelikymppiseksi. Työasioiden takia tosiaan pelkään nolaavani itseni, jos ei olekaan kiinnostunut.
Itse kiinnostuin miehestä ensi silmäyksellä. Sittemmin olemme tosiaan jutelleet paljon töiden hoidon yhteydessä, ja hän on todella mukavan ja fiksun oloinen ja pidän siitä että hän kyselee työstäni paljon. Muttei tosiaan ole aavistustakaan onko mies pätkääkään kiinnostunut.
Kaikkihan vauvapalstalla on aina nättejä 😆
En minä ole.
Eri
Päivittele ap jatkokuulumisia, haluan tietää miten tämä etenee 😊 Toivon että mies on kiinnostunut 🥰