Mopoauto 30-vuotialle?
Olen 30-vuotias pienen päiväkoti-ikäisen pojan äiti, joka jäi juuri yksinhuoltajaksi. Nyt kun täytyy yksin hoitaa kaikki, on ongelmaksi tullut paikasta toiseen liikkuminen lapsen kanssa. En omista ajokorttia enkä autoa, vain teininä hankittu mopokortti löytyy.
Olen miettinyt paljon vaihtoehtoja. Aluksi ajattelin, että pärjään tietenkin julkisilla, mutta reitit ja aikataulut ovatkin täällä aivan naurettavia. Polkupyörä minulta löytyy, mikä on siis todella kätevä kulkuväline yksin kulkiessa! Mutta esimerkiksi talvella, vesisateella tai kovalla tuulella lapsen kanssa pyöräily ei ole kovin mukavaa kummallekaan.
Autolla kulkemista varten pitäisi käydä autokoulu, mutta päivisin olen töissä ja iltaisin lapsen kanssa. Hoitoapua ei ole. Ja näillä bensan hinnoilla ajelu tulisi todella kalliiksi.
Olenkin miettinyt mopoautoa. Siihen en tarvitsisi enää uutta ajokorttia, ne eivät kuluta paljoakaan ja sillä voisi kulkea säässä kuin säässä. En vain tiedä yhtään, kuinka paljon vakuutusmaksut niihin nykyään ovat. Jossain vaiheessahan ne olivat aivan valtavia, mutta olen kuullut, että olisivat vähän laskeneet entisestä.
Mutta eikö mopoautoilla kulje lähinnä vain teinit tai vanhemmat ihmiset? En ainakaan itse ole nähnyt yhtään ikäistäni sellaisella kulkevan, varsinkaan lapsen kanssa. Tiedän, että aivan naurettavaa miettiä muiden mielipiteitä tämänlaisessa asiassa, mutta se vain vaivaa mieltä…
Ymmärrän kyllä, että ”kulkemisongelmani” ovat pieniä. Totta kai voin kulkea joko kävellen tai pyörällä, niin monet muutkin tekevät lapsen kanssa. Mutta toivoisin pientä helpotusta arkeen.
Eli toivoisin vastauksia näihin:
- Mitä ajattelisit, jos näkisit 30-vuotiaan naisen liikkuvan lapsensa kanssa mopoautolla?
- Kuinka paljon mopoauton vakuutus maksaa tällä hetkellä? (Jos siis on tuoretta tietoa)
Kommentit (12)
Mopoauton hankintahinta on niin paljon korkeampi kuin normaalin auton, että säästät jo siinä ajokortin hinnan.
Eikös mopoautolle ole ihan erillinen korttinsa, eli sitä ei saa perus mopokortilla ajaa?
Ostat mopon, mutta maksat siitä auton hinnan.
Mopoautoissa on korkea hankintahinta ja hyvin korkeat vakuutusmaksut, sillä kolaritilanteissa ne menevät käytännössä aina lunastukseen.
Ne ovat myös selkeästi turvattomampia kuin henkilöautot. Siksi niitä ei etenkään lapsiperheet käytä. Itse en ostaisi edes teinille, kun asutaan kaupungissa hyvien julkisten yhteyksien varrella.
Teille taitaisi olla fiksuin vaihtoehto muuttaa vähän keskeisemmälle paikalle.
Vastaan tähän kaikille yhteisesti:
- Muutto ei ole vaihtoehto, sillä lapsen päiväkoti ja harrastus ovat tässä vierellä, enkä halua niiden muuttuvan enää tämän erohässäkän keskellä. Tämäkin asunto oli jo vaikea löytää.
- Mitä olen katsonut, niin koppimönkijät maksavat käytettynäkin aika paljon? Mopoauton saisi käytettynä muutamalla tonnilla ja veljeni pystyisi sitä tarvittaessa huoltamaan.
- Silloin kun hankin aikoinaan kortin, niin sillä sai ajaa mopoa tai mopoautoa. Erilliset niistä tuli vasta myöhemmin, eli tällä saa vielä ajaa molempia.
Ap
Toimiva auto on halvempi ostaa kuin joku koppimopo. Sekä monikäyttöisempi.
Vierailija kirjoitti:
Vastaan tähän kaikille yhteisesti:
- Muutto ei ole vaihtoehto, sillä lapsen päiväkoti ja harrastus ovat tässä vierellä, enkä halua niiden muuttuvan enää tämän erohässäkän keskellä. Tämäkin asunto oli jo vaikea löytää.
- Mitä olen katsonut, niin koppimönkijät maksavat käytettynäkin aika paljon? Mopoauton saisi käytettynä muutamalla tonnilla ja veljeni pystyisi sitä tarvittaessa huoltamaan.
- Silloin kun hankin aikoinaan kortin, niin sillä sai ajaa mopoa tai mopoautoa. Erilliset niistä tuli vasta myöhemmin, eli tällä saa vielä ajaa molempia.
Ap
Sillä muutamalla tonnilla saat paremman henkilöauton kuin mopoauton.
Samaa mieltä. Hanki ajokortti jolloin ajoneuvojen valinnassa on huomattavasti enemmän valinnanvaraa. Kortin saa hieman edullisemmin kun pyydät vaikka veljeä opettajaksi. Kokonaiskustannukset jää tässäkin mopoa pienemmiksi.
Mä en ajattelisi yhtään mitään jos näkisin sut ajamassa mopoautolla. mutta itse kyllä miettisin sitä, että en uskaltaisi lasta sellasen muovin palasen sisällä kuljettaa. Vaikka itse ajaisit hyvin niin joku voi ajaa sen lyttyyn. Siinä ei ainakaan pieni lapsi säily hengissä.
Käytetytkin mopoautot maksavat suhteessa ihan älyttömän paljon enemmän, käytettyjä toimivia ja katsastettuja autoja saa halvemmalla. Muutamalla tonnilla saat vanhemman, ihan hyvän ja toimivan auton.
Mopoautojen vakuutukset maksavat hunajaa. Siis todellakin! Tsekkaa ihan oikeasti.
Varaosat paljon kalliimpia kuin tavallisissa autoissa.
Ovat epäluotettavia talvella, eivät aina käynnisty. Lasit huurussa eikä lämppärit kaksisia.
Eivät ole lainkaan turvallisia. Lapsen kanssa vielä, ajattele vähän!
Suosittelisin kanssa ajokorttia ja autoa ennemmin. Ihan kaikista syistä. Jopa lapsenhoitajalle maksamisen jälkeen (sillä aikaa kun olet ajotunneilla, teoriat etänä), jäät taloudellisesti voitolle!
Puhumattakaan turvallisuudesta ja talvikäyttömahdollisuuksista.
Ennemmin koppimönkijä. Mopoautoja harvemmin näkee talvella, mutta koppimönkijöitä näkee eli on monikäyttöisempi.