Mulla on isääni ikävä.

isäni kuoli kun lapsemme oli 11 viikkoa vanha. makasi terhokodissa vaarin sylissä aina kun käytiin. se oli hrkempää ja koskettavampaa kuin mikään muu. onneksi siitä on valokuva.

kun isäni ei nähnyt lapsen kasvavan. tämä ajatus tuo aina kyyneleet silmiini.

Isäni ei nähnyt minun pääsevän ripille, ei tulevan ylioppilaaksi, ei menevän naimisiin, ei saavan lapsia. Olen katkera, vihainen ja kaipaan häntä. Lapsillani ei ole pappaa. Äitini isä kuoli vuosi sitten, ja silloin ajattelin, että nyt hänkin tajuaa, miltä tuntuu menettää oma isä.

Suren lapsen papattomuutta melkein enemmän kuin omaa isäättömyyttäni. Haluaisin että lapsilla olisi ukki joka välittää vanhempien lisäksi.

On alkoholisti, ja viimeisen parin vuoden aikana tehnyt ihan tosissaan kaikkensa juodakseen itsensä hengiltä :( Surettaa, että 2v poikani ei saanutkaan vaarista sitä viisasta aikuista elämäänsä (isäni oli ennen viinaa ihana fiksu ihminen), ei voi kyläillä vaarilla, ja että vaari haisee viinalle aina kun tavataan, ja surettaa se, että pojallani ei tällä menolla kauaa ole minkäänlaista vaaria... eikä minulla isää :(

Isä näki kuolinvuoteellaan kuukauden vanhan kuopustytön, pääsimme vihdoin häntä katsomaan matkojen päähän vauvamme kanssa. Isäni jaksoi juuri ja juuri hymyillä ja sanoa jotain vauvalle kun nukahti. Seuraavana päivänä ei sitten enää jaksanutkaan puhua. isänpäivänä, viisi päivää vauvan näkemisestä isäni kuoli.

Suunnaton ikävä kun taas isänpäivä tulee. Suri on vieläkin käsin kosketeltavaa, vaikkei mielessä päivittäin.

Mutta ikävöin silti, ikävöin, vaikkei hän enää ole vuosiin pitänyt minuun yhteyttä enkä tiedä tunteeko edes minua. Mieheni (jonka isä on ihan normaali ja pitää poikaansa paljon yhteyttä) sanoi hiljattain ikävöivänsä isäänsä. Ajattelin, että jos hänellä on oikeus ikävöidä isäänsä, niin kai minullakin on.



ap

Jos minä voisin muuttaa menneisyyttä, olisin pitänyt isääni yhteyttä ennen kuin hän kuoli, hänen alkoholismistaan huolimatta.

Siis ei meidän välillämme ole mitään riitaa, mutta sairautensa takia hän on tällainen. Haluaisin ottaa yhteyttä, mutta jostain syystä ahdistaa, koska tiedän että hän kärsii ihmiskontakteista.. tai niin luulen.. en tiedä, mutta päivittäin hän on mielessäni ja huoleni on kamala.



Läheisiä hänellä ei ole. Minun lisäkseni siis.

8:lle niin tuttua mun isä myös alkoholisti :(( Lapset aina kyselee, että mitähän vaarille kuuluu johon vastaan rehelliseti vaarin todennäköisesti taas olevan joko kännissä tai jysärissä...

Se olisikin niin helppoa jos ihmiset ymmärtäisivät että alkoholismi on sairaus aivan samalla tavalla kuin esim syöpä. Onhan syöpääkin sairastavat ihmiset eri näköisiä kuin terveet, voivat jopa " haistakkin" mutta silti heitä käydään katsomassa ja myös hyvästelemässä. Alkoholistitkin kuolevat sairauteensa ja senkin jälkeen jää ikävä ja suru. Älkää hyvät ihmiset erotelko teille rakkaita ihmisiä heidän sairauksien takia. Jos asiaa helpottaa, niin on monia tahoja missä voi käydä keskustelemassa ja ottamassa selville alkoholismista.

Isä on olemassa, mutta ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta. Olen kasvanut vailla isän rakkautta. Me lapset olimme vain välttämätön paha, joita tuli elättää niin kauan kuin kotona olimme. Isä halusi,että muutamme heti omillemme koulun jälkeeen. Ja sen jälkeen on turha ollut apua pyytää.



Ei juuri ole kiiinnostunut lapsen lapsistaan, esim ei soita koskaan, ei koskaan anna mitään lahjoja.



Jollain tapaa surettaa isän puolesta, on tunneköyhä ihminen. Itselle tämä vain ottaa koville. On saanut todella tehdä töitä parisuhteen eteen ja tiedostaa ne asiat mitkä omassa käytöksessä johtuvat tästä " isättömyydestä" . Isä joka on olemassa, mutta ei kuitenkaan ole.

Mä tiedän alkoholismista ihan riittävän paljon, kun olen ikäni sen kanssa elänyt (ikää 33) ja hakenut tukea sekä jaksamista niin al-anonista kuin kirjallisuudestakin. Mutta: menisitkö itse 2-vuotiaan lapsen kanssa kylään alkoholistille, joka saattaa mennessä maata kotona paskat housuissa ja oksennusta ympäri taloa, verta sohvilla ja kaikki pöytäpinta-ala täynnä viinapulloja ja läikkynyttä viinaa. Kun mies ei pysy edes pystyssä, saatika ymmärrä sitä että lasta pelottaa omituinen käytös. Kun kaikki juttelu pyörii ahdingossa ja dokailulla hehkutetaan, faijahan on " kova jätkä" . Vaari on tervetullut meille aina, mutta sen toiveen olen esittänyt että tulee sitten selvinpäin... viinan haju sinänsä ei ole ongelma (paitsi minulle, tulee niin ahdistunut olo). Mekin käydään kylässä jos isäni lupaa olla juomatta silloin, mutta sitä lupausta ei vielä ole kuulunut (Mikä sä oot sanomaan että mä oon humalassa, kato ku en ole! ÖÖÖÖÖRRGHHH!"

Sori, mun mielestä lapsen ei tarvitse nähdä ihan kaikkea. Toivoisin ettei munkaan olis tarttenut.

Vierailija:

Se olisikin niin helppoa jos ihmiset ymmärtäisivät että alkoholismi on sairaus aivan samalla tavalla kuin esim syöpä. Onhan syöpääkin sairastavat ihmiset eri näköisiä kuin terveet, voivat jopa " haistakkin" mutta silti heitä käydään katsomassa ja myös hyvästelemässä. Alkoholistitkin kuolevat sairauteensa ja senkin jälkeen jää ikävä ja suru. Älkää hyvät ihmiset erotelko teille rakkaita ihmisiä heidän sairauksien takia. Jos asiaa helpottaa, niin on monia tahoja missä voi käydä keskustelemassa ja ottamassa selville alkoholismista.