Ehdotukseni säästökohteeksi: turhat kurssit pois tutkinnoista
- poistetaan korkeakoulututkinnoista alaan liittymättömät pilipalikurssit ja lyhennetään opiskeluaikaa vuodella
- supistetaan gradu normi harjoitustyöksi ja lyhennettään opiskeluaikaa vuodella
Kommentit (6)
Sitten pitäsikin enää päästä yhteisymmärrykseen siitä, mikä on turhaa. Jostain syystähän ne kurssit on sinne tutkintoon tähän asti päätynyt. Tällä en tarkoita sitä, etteikö tutkinnossa olisi järkeistämisen varaa - epäilen vain, että asia on hiukkasen monimutkaisempi kuin voisi aluksi luulla.
Ruotsin kurssit voisi ainakin poistaa tarpeettomina ja opiskeluaikaa viivästävinä.
Ehkä järkevämpi olisi vakiinnuttaa kandintutkinto työelämään tarkoitetuksi tutkinnoksi. Tutkimukseen suuntautuneet jatkaisivat maistereiksi, mutta muut voisivat siirtyä kandeina työelämään.
Ainakin AMK-tutkinnoissa on paljon turhia kursseja. Opiskeluaikaa voisi lyhentää vuodella kun ne poistaisi.
Mulla on joitain ajatuksia siitä, mihin voisi kiinnittää huomiota, jos pitää saada kurssien määrää karsittua.
Toista tutkintoa (usein ihan tarpeeseen) suorittavat ja alanvaihtajat joutuvat monesti suorittamaan ainakin osittain uudestaan erilaisia pakollisia kursseja. Olen käynyt kolme käytännössä samansisältöistä tilastotieteen kurssia, koska sisältökuvaukset olivat toisistaan poikkeavat. Eri oppilaitokset tuntuvat olevat aivan harhaisia sen suhteen, miten omat kurssit suhteutuvat muiden kursseihin. Ajatellaan, että kyllä meillä täällä opetetaan tätä ja tätä, tuskin nämä muualla suoritetut opinnot ovat niin hyviä, että kelpaisivat korvaamaan näitä.
Suurin este valmistumiselle tuntuu olevan työ. Joko ollaan työelämässä, jolloin ei saa tehtyä tutkintoa loppuun tai sitten ei ole tiedossa työpaikkaa, joten ei haluta valmistua, ettei näyttäisi pahalta cv:ssä tai pelätään työkkärin kyykytystä. Miten näissä tilanteissa säästäisi se, että opiskelijat valmistuisivat?
Opintojen ohjaus. Tänäkään päivänä ei ole itsestäänselvyys, että opintojen ohjaamisesta vastaava henkilö esimerkiksi vastaisi sähköposteihin, joissa opiskelijat tiedustelevat opinnoistaan. Jos edes yksinkertaisiin "kelpaavastko nämä kurssit kokonaisuudeksi" -kysymyksiin ei saa selvää vastausta, voivat opinnot viivästyä ihan vain siksi, että kokonaisuutta ei saakaan muodostettua niistä opinnoista, joista oli luullut se tulevan.
Ehkä tosiaan joillain aloilla ei tarvita (tai opitaan työn myötä) sellaisia taitoja, joita gradun tekemisessä tarvitaan. Työnantajien pitäisi silloin selvästi osoittaa, että näin on. Nythän kaiken maailman tutkintoja vaaditaan mihin vain työhön. Monissa töissä on kuitenkin aivan selvästi hyötyä siitä, että on jo valmistuessa kokemusta itsenäisestä pitkäjänteisestä työskentelystä, jossa oma ala on hallittava kokonaisvaltaisemmin.
Hahhaa! Eiköhän turhat aiheet ole jo aikapäiviä sitten poistettu? Kehittämistä tehdään jatkuvasti ja yhteiskunnan ja työelämän mukaan muutetaan opetussuunnitelmia, eli kyllä ne sinun mielestäsi turhat kurssit on ihan perusteltuja.