Masennus ja parisuhde

Ero

Palautat sen vanhemmilleen

Ei masentunutta kannata katsella, ei muuta kun toivottelee näkemiin.

Aina ehdotellaan ensimmäisenä eroa..

Ja sinulla on täydellinen elämä? Jos olet masennuksen piiloaiheuttaja?

Miksi menit naimisiin?

Oliko miehesi täysin terve?

Lis. KORJ. Oliko miehesi/vaimosi 'täysin terve' kun tapasitte, menitte naimisiin?

Mikä aiheuttaa ko tilan?

Oli terve, uupui töissä.

Lähes 3 vuotta kestänyt puolison masennusjakso on ollut molemmille vaikeaa aikaa mutta ero ei ole sen takia tullut mieleenkään. Puolisoni asianmukaiseen hoitoonpääsyyn meni yli puoli vuotta ja hän on ollut nyt parisen vuotta sairauslomalla. Lääkityksestä ja sähköhoidosta ei ole ollut apua, vaikka kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu. Hoitona on rinnalla ollut psykoterapia ja keskustelut mielenterveyshoitajan kanssa. Masentunut puoliso nukkuu paljon,elää erilaista vuorokausirytmiä, vetäytyy ja vaikeimpina aikoina keskustelukontaktin saaminen on ollut haastavaa. Hän on kaikessa ns. perässä vedettävä. Mitkään entiset harrastukset eivät kiinnosta. Omaisena tottakai on pelottanut puolison toimintakyvyn hiipuminen ja onko toivoa paranemisesta kun aikaa on kulunut. Olen halunnut suojella puolisoa omilta huoliltani, ottanut vastuuta kodista ja asioidenhoidosta ja yrittänyt jaksaa. Jälkiviisaana ymmärrän,että olisi pitänyt älytä itse hakea vertaistukea ja ottaa kontaktia myös puolison hoitavaan tahoon, koska sieltä päin ei koskaan kutsuttu esimerkiksi hoitoneuvotteluihin tai muuten kyselty miten perheenä tulemme toimeen. Nyt muutaman vuoden ja parin aallonpohjan jälkeen puolison masennus on alkanut helpottaa ja toivoa on näkyvissä. Ehkä paluuta entiseen ei välttämättä ole mutta olen kiitollinen, että hän jaksaa jälleen kiinnostua asioista ympärillään ja hänen kanssaan pystyy keskustelemaan,kuten ennenkin.Tuntuu kuin olisi saanut rakastamansa ihmisen takaisin.

Ehdottomasti puolisona kannattaa hakea itselle apua ja tukea sekä jos mahdollista olla kontaktissa puolison hoitavaan tahoon. Myös lähipiirille kannattaa kertoa millainen elämänvaihe teillä on.

Ensin pää kuntoon ja sitten vasta suhteeseen. Miksi kukaan haluaisi imeä elämänilon kumppanistaan?

Vierailija kirjoitti:

Ensin pää kuntoon ja sitten vasta suhteeseen. Miksi kukaan haluaisi imeä elämänilon kumppanistaan?

Ehdimme olla n. 10v yhdessä ennen masennusta.

Sori noiden toisten törpöistä vastauksista.

Vastaan toisin:

Itse 2 vaikeaa masennusjaksoa takana. Puoliso tuki rohkaisemalla, että tästäkin selvitään. Lääkkeillä ja tuella. Ja selvitty on.

Miten teillä? Onko lääkitys kohdallaan? Onko muita keinoja kokeiltu? Terapia, ect...

Muista, että sen masennuksen alla on se sama rakas ihminen

Ero! Muuten se vetää sut mukanaan suohon

Vierailija kirjoitti:

Sori noiden toisten törpöistä vastauksista.

Vastaan toisin:

Itse 2 vaikeaa masennusjaksoa takana. Puoliso tuki rohkaisemalla, että tästäkin selvitään. Lääkkeillä ja tuella. Ja selvitty on.

Miten teillä? Onko lääkitys kohdallaan? Onko muita keinoja kokeiltu? Terapia, ect...

Muista, että sen masennuksen alla on se sama rakas ihminen

Kiitos rohkaisusta! Meillä vasta odotellaan terapiaan pääsyä. Hoitoon pääsy on kestänyt kauan. Saanko kysyä, kuinka kauan sinun masennusjaksosi on kestänyt ja kuinka pian Aloit voimaan paremmin?

Kaikille dissaajille. Mun oma masennusjakso johtui huonosta työstä ja samaan aikaan tulleesta perhekriisistä. Olen ns menestyjä, mutta ahdistavan ajanjakson jälkeen lopputulos oli hermoheikko univajeinen. Olin pitkään kuin eri ihminen. Lopulta valo voitti. Kuormitus oli ollut vain liiallinen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikille dissaajille. Mun oma masennusjakso johtui huonosta työstä ja samaan aikaan tulleesta perhekriisistä. Olen ns menestyjä, mutta ahdistavan ajanjakson jälkeen lopputulos oli hermoheikko univajeinen. Olin pitkään kuin eri ihminen. Lopulta valo voitti. Kuormitus oli ollut vain liiallinen.

Hei ja kiitos vastauksesta! Olitko siis parisuhteessa masennusjaksosi aikana? Jos olit niin miten se käytännössä vaikutti suhteeseesi ja kuinka kauan sinulla kesti toipuminen?

Kiitos jos jaksat vielä vastailla!

Tekisi mieli vetää johtopäätös, että täällä on moni epäonnistunut rakkaudessa juuri siksi, että ovat niin ankaria itseään ja muita kohtaan.

Meillä pitkän suhteen aikana on kumpikin ollut masentunut. Ei ole helppoa masentuneelle eikä omaisille, kuten ei muutkaan sairaudet. Läheisenä haluaisi elää normaalia elämää rakkaansa kanssa ja on turhauttavaa, kun omaa elämäniloa ei pysty siirtämään toiseen. Masentuneena sitten masentuu entisestään kun tajuaa, mikä taakka se on toiselle.

Väkisinkin tilanne ajaa erilleen ja aiheuttaa kummassakin turhautumista ja sellaista oloa, että omat tunteet pitää laittaa syrjään. Mielestäni tästä on tärkeää puhua ja kummankin täytyy antaa toiselle lupa olla myös itsekäs. Olennaista on, että kuitenkin ilmaisee haluavansa olla kumppaninsa vierellä ja rakastavansa masennuksesta huolimatta.

Voimia. Mitään helppoa ratkaisua ei ole, mutta hoito ja aika yleensä auttaa. Sitten, kun masennus on selätetty, elämää osaa arvostaa entistäkin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Ja sinulla on täydellinen elämä? Jos olet masennuksen piiloaiheuttaja?

Miksi menit naimisiin?

Oliko miehesi täysin terve?

Senkin 💩.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille dissaajille. Mun oma masennusjakso johtui huonosta työstä ja samaan aikaan tulleesta perhekriisistä. Olen ns menestyjä, mutta ahdistavan ajanjakson jälkeen lopputulos oli hermoheikko univajeinen. Olin pitkään kuin eri ihminen. Lopulta valo voitti. Kuormitus oli ollut vain liiallinen.

Hei ja kiitos vastauksesta! Olitko siis parisuhteessa masennusjaksosi aikana? Jos olit niin miten se käytännössä vaikutti suhteeseesi ja kuinka kauan sinulla kesti toipuminen?

Kiitos jos jaksat vielä vastailla!

Joo, pitkä avioliitto on. Mies ei ymmärtänyt, kun ei hänellä ole tällaista ollut. Osasi kuitenkin olla hiljaa ja ottaa minua lähelle, käsivarrelle ja välillä itkemään. Hyvä mies ja yritti ymmärtää. Voin hyvin uskoa monen suhteen päättyvän tällaiseen. Olen vieläkin hauraahko, mutta itsetunto on jo palautunut. Perhetilannekin on paremmalla tasolla. Mun oma ymmärrys työuupumusta ja masennusta kohtaan on laajentunut.

Riippuu hyvin paljon siitä, miten masennus ilmenee.

Itse olen kroonisesti masentuneena pelännyt hylkäämistä ja ollut siksi ns liian kiltti puolisoitani kohtaan, eivätkä he ikinä valittaneet siitä. Aloin toipua ja löytää itseni vasta kun jätin viimeisimmän poikaystäväni muutama vuosi sitten. Ei parisuhteessa olo tee aina sille masentuneellekaan hyvää, eikä terveemmän kannata ikinä ruveta mahdollistajaksi/terapeutiksi omalle kumppanilleen vaan hankkia kunnollista apua hänelle ja myös itselleen.

Minun puolisoni on muuttunut hyvin etäiseksi, hän saattaa istua vieressä ja silti tuntuu olevan kaukana. Hän ei jaksa keskustella enää mistään ja olo on hyvin yksinäinen. Toivon, että mielenkiinto ja ilo palaa vielä.