Elämän todennäköisyys on liian pieni ollakseni ateisti
Maailmankaikkeus ja meidän galaksimme on muodostunut semmoisesksi, että elämä on mahdollista. Elämän mahdollisuus on niin pienestä kiinni, että sitä on melkein mahdotonta edes tajuta. Ei tuo pieni todennäköisyys vielä todista jumalan olemassaoloa, mutta se on niin pieni, että ateismi kuulostaa hihhuliuskonnolta.
Koska olen itsekäs olento, mietin asiaa omasta näkökulmastani. Todennäköisyys olemassaololleni on niin pieni, että välillä mietin olenko edes olemassa. Kuvitellaan että nimeni on Pekka. Heitän tennispallon päin vastaantulevaa bussia, josta tennispallo kimpoaa satoja metrejä eteenpäin osuen puuhun, josta se pomppii parikymmentä metriä johonkin suuntaan, vierii hetken aikaa, kunnes pysähtyy. Menen tennispallon luokse, nostan sen ylös ja huomaan että siinä laskeutumiskohdassa on liidulla piirretty ruksi, jonka alla lukee "tähän pysähtyy Pekan heittämä tennispallo". Tuokin esimerkki oli luultavasti alakanttiin arvioitu ja todennäköisyys olemassaoloni mahdollisuudelle on luultavasti vieläkin pienempi. Tiedemiehet tietävät että mahdollisuudet elämälle ovat juuri noin pienet.
Voi olla että tennispallo putosi aivan sattumalta tuohon kohtaan, johon joku oli sattumalta kirjoittanut tuon tekstin. Uskonko sattumaan vai johonkin korkeampaan tarkoitukseen, eli Jumalaan?
Kommentit (30)
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:02"]
No jumalako sen ruksin piirsi?
[/quote]
En tiedä, mutta tuokin vaihtoehto tyydyttää älyäni enemmän kuin pelkkä sattuma. Olen siis agnostikko, enkä väitä tietäväni vastausta, mutta mielestäni tuo esimerkkini kuvaa melko hyvin niitä todennäköisyyksiä.
ap
ei vaan tuo ainoastaan kertoo sen että sinä et ymmärrä hölkäsenpölähtämää todennäköisyyksistä.
Ap ei taida ymmärtää laisinkaan maailmankaikkeuden laajuutta kun noin haastelee. Elämän muodostumisen todennäköisyys on hyvin pieni, se on totta, mutta maailmankaikkeus on niin laaja että se häviävän pieni todennäköisyys ehtii toteutua useammankin kerran.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:08"]
Ap ei taida ymmärtää laisinkaan maailmankaikkeuden laajuutta kun noin haastelee. Elämän muodostumisen todennäköisyys on hyvin pieni, se on totta, mutta maailmankaikkeus on niin laaja että se häviävän pieni todennäköisyys ehtii toteutua useammankin kerran.
[/quote]
Maailmankaikkeus on hyvin nuori. 13 miljardia vuotta kuulostaa ihmisen iässä mitattuna suurelta luvulta, mutta se on melko lyhyt aika. Itsea asiassa parempi esimerkki olisi, että heittäisin neljäsataa tennispalloa päin bussia ja jokainen pallo laskeutuisi oikeaan kohtaan.
ap
En tiedä onko jumalakaan sen avartavampi vastaus. En ymmärrä että jos jumala on olemassa, niin miksei jumalaa kiinnosta pitää enää yhteyttä? Ennen piti useastikin.
Eipä me koskaan varmaan saada tietää vastauksia näihin kysymyksiin.
Kuka teki Jumalan? Jumalan olemassaolo on häviävän pieni. Sovitaan, että Pekka heittää tennispalloa ..
Niin ja se todennäköisyys on sitä luokkaa että minulla olisi vain yksi yritys, eikä montaa.
ap
"maailmankaikkeus" on deterministinen. Ruveta kretiiniksi vai hihhuliksi. Siinäpä vasta pulma.
En usko Jumalaan, koska Jumalan olemassaolon todennäköisyys se vasta pieneltä tuntuu. Mikä on todennäköisyys sille, että jostain tyhjästä sattumalta ilman mitään järkeenkäypää syytä ilmestyy joku heppu, jolla on kyky luoda kokonainen maailmankaikkeus? Tuskin kovin suuri.
Elämäni oli kuin leffaa Fellinin
Elämä on: elokuva
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:14"]
Kuka teki Jumalan? Jumalan olemassaolo on häviävän pieni. Sovitaan, että Pekka heittää tennispalloa ..
[/quote]
Ei Jumalan olemassaololle tarvitse selitystä. Jos arkeologi löytää maasta vanhan työkalun, eikä tiedä kuka sen on tehnyt tai mistä se on tullut, ei tarkoita että arkeologi olisi väärässä sanoessaan, että työkalu on jonkun ihmisen tekemä.
ap
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:25"]

Jos se ei tarvitse selitystä, niin se voi olla Jumalankin tekemä?
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:29"]

Korjaan sen verran että jos arkeologi sanoo, että työkalun näköiset esineet eivät ole pelkkää sattumaa, niin häneltä ei voida vaatia tarkempaa selitystä. Työkalut voivat olla sattuman muodostamia, mutta todennäköisyydet ovat pienet. Jos minä sanon että elämä ei ole sattumaa, ei minunkaan tarvitse asiaa selittää tarkemmin. Jumala on minulle paras selitys, samoin kuin arkeologille työkalun näköiset esineet ovat jotain muuta kuin sattumaa.
ap
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:39"]

Selityksiä on edelleen kolme.
Kreationismi, Jumala tai sitten työkalut ovat sattumalta kehittyneen ihmisen tekosia.
Itse taipuisin ensimmäiseen vaihtoehtoon. Koska maailma on deterministinen, niin kolmannen vaihtoehdon voi sulkea pois, koska silloin kaikki olisi sattumaa.
Elämä ei ole missään nimessä epätodennäköistä, vaan päin vastoin. Elämälle suotuisia ympäristöjä on mittaamattoman paljon. Trolliltasi putosi saman tien pohja pois.
Kuinka paljon aikaa käytät ap tällaisen paskan miettimiseen? Mitä väliä sillä on miten maailma on syntynyt? Kuka sen on luonut ja miksi? Ihan samantekevää. Hanki harrastuksia niin ei tarvii miettiä tällasia asioita....
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:25"]
Ei Jumalan olemassaololle tarvitse selitystä.
[/quote]
Jotta väite Jumalan luomasta maailmankaikkeudesta olisi uskottava, pitää olla selitys myös Jumalan olemassaololle. Muuten väite ei ole uskottava. Olennainen kysymyshän on, mistä kaikki alkoi. Siksi ensin pitää saada vastaus, mistä Jumala sai alkunsa.
Tieteen piirissä ei edes yritetä kertoa, mistä kaikki sai alkunsa, eli mikä oli syy alkuräjähdykseen. Tutkijat sentään sanovat suoraan, että tietoa ei ole. Haluttaisiin tietää ja tutkia, mutta kun ei tiedetä eikä osata tutkia. Uskovaiset sen sijaan esittävät väitteitä, miten asiat ovat. Minä ainakin olen niin utelias ja tiedonhaluinen, että haluaisin tosiaan tietää, mistä Jumala tuli, jos se on maailmankaikkeuden luonut.
Tiedon puutteen vuoksi olenkin lähinnä agnostikko.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:44"]
Kuinka paljon aikaa käytät ap tällaisen paskan miettimiseen? Mitä väliä sillä on miten maailma on syntynyt? Kuka sen on luonut ja miksi? Ihan samantekevää. Hanki harrastuksia niin ei tarvii miettiä tällasia asioita....
[/quote]
Entä jos niiden miettiminen on harrastus?
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:46"]
[quote author="Vierailija" time="06.09.2015 klo 15:25"]
Ei Jumalan olemassaololle tarvitse selitystä.
[/quote]
Jotta väite Jumalan luomasta maailmankaikkeudesta olisi uskottava, pitää olla selitys myös Jumalan olemassaololle. Muuten väite ei ole uskottava. Olennainen kysymyshän on, mistä kaikki alkoi. Siksi ensin pitää saada vastaus, mistä Jumala sai alkunsa.
Tieteen piirissä ei edes yritetä kertoa, mistä kaikki sai alkunsa, eli mikä oli syy alkuräjähdykseen. Tutkijat sentään sanovat suoraan, että tietoa ei ole. Haluttaisiin tietää ja tutkia, mutta kun ei tiedetä eikä osata tutkia. Uskovaiset sen sijaan esittävät väitteitä, miten asiat ovat. Minä ainakin olen niin utelias ja tiedonhaluinen, että haluaisin tosiaan tietää, mistä Jumala tuli, jos se on maailmankaikkeuden luonut.
Tiedon puutteen vuoksi olenkin lähinnä agnostikko.
[/quote]
Tuossa on jokin selitys.
No jumalako sen ruksin piirsi?