KAUHUTARINOITA

Jos kielitaito englannissa riittää, niin pistä youtubesta päälle "urban legends from japan".

Vierailija kirjoitti:

Jos kielitaito englannissa riittää, niin pistä youtubesta päälle "urban legends from japan".

Et sitte huomannut 2015!

Kirjoitin tämän yhdellä metsäretkellä. Tiiä sitten, onko tää niin pelottava, mutta yritin ainakin: 

Viimeinen kirje

Teille, jotka löydätte tämän kirjeen, olen kirjoittanut tämän kirjeen, jotta tieto minun ja isoveljeni kohtalosta tulisi ilmi. Ja myös, jotta kaikki tietäisivät näissä metsissä vaanivasta vaarasta.

Minulla ja isoveljelläni on aina ollut hyvät välit. Olemme usein viettäneet aikaa yhdessä, ja tämän viikonlopun piti taas olla sellainen kerta. Lähdimme perjantai-iltapäivänä matkaan. Tarkoituksena oli viettää yö metsässä, ihan vain miesten kesken. Olimme molemmat viettäneet aikaa metsässä monta kertaa ennenkin; milloin makkaranpaistossa, milloin joulukuusen haussa. Milloin telttailleet.

Pakkasimme tavarat autoon, ja lähdimme ajamaan kohti metsäpalstaa, jonka isoisämme oli aikoinaan hankkinut, ja joka oli kuulunut perheellemme siitä asti. Se sijaitsee syrjäisellä seudulla, asutusta ei juuri ole - lukuun ottamatta joitakin kesämökkejä - mutta nekin ovat kilometrien päässä. Lähimpään kauppaan on sitäkin enemmän matkaa; tätä se teettää, kun työpaikat valuu kaupunkeihin ja syrjäseuduille jää asumaan lähinnä ikäihmisiä. Koulutkin suljetaan, kun lapsia ei riitä opetettavaksi.

Mutta takaisin asiaan. Lähdimme siis ajelemaan autolla kohti metsäpalstaa, jossa aioimme yöpyä. Autoradio kuului näin kaukana asutuksesta hetki hetkeltä huonommin, mutta ymmärsin uutisista, että vankimielisairaalasta oli karannut potilas, ja että yleisöä kehotettiin varovaisuuteen. Kuittasin koko uutisen olankohautuksella - ja tulisin myöhemmin katumaan sitä.

Laavulle päästyämme purimme tavarat ja sytytimme nuotion. Minä jäin leiriin laittamaan ruokaa, isoveljeni lähti jaloittelemaan. Hän sanoi minulle tulevansa takaisin ruoka-aikaan mennessä.

Aika kului, ruoka valmistui, mutta häntä ei kuulunut takaisin. En kuitenkaan huolestunut heti - ehkä hän tulisi ihan kohta. Vartin odottelun jälkeen hän ei ollut vieläkään palannut. Lähdin siihen suuntaan, johon olin aiemmin nähnyt hänen lähtevän ja huhuilin häntä. Mitään ei kuulunut - ehkä hän ei vain ollut kuuloetäisyydellä.

Palasin laavulle, kaivoin puhelimeni esiin ja yritin soittaa hänelle. Ei vastausta. Yritin toisen ja kolmannenkin kerran. Ei mitään.

Lopulta päätin lähteä etsimään häntä, vaikka en tarkkaan tiennytkään, mihin suuntaan hän oli kulkenut laavulta lähdettyään. Kuljin metsässä tuntikausia näkemättä mitään, kunnes näin varisten parveilevan maassa makaavan mytyn ympärillä. Silloin tajusin, että tuo mytty olikin

veljeni - kuolleena. Ensin luulin, että karhu tai susi oli käynyt hänen kimppuunsa, mutta sitten tajusin, että häntä olikin isketty teräaseella.

Yritin soittaa apua, mutta puhelimen akku oli tyhjä, ja varavirtalähde oli jäänyt laavulle. Toisaalta, mitä se olisi edes hyödyttänyt? Olin yksin keskellä metsää, lähin poliisiasema tunnin ajomatkan päässä, ja rajavartijoiltakin kestäisi ainakin puoli tuntia tulla apuun naapurikunnasta. En voinut odottaa niin kauan; tunsin, että veljeni tappanut murhaaja ottaisi minut seuraavaksi kohteekseen. Lähdin karkuun, mutta eksyin enkä enää löytänyt tietä laavulle.

Jos luette tämän, en selvinnyt. Murhaaja on yhä vapaana siellä jossain

Joskufiina kirjoitti:

Kushisake Onna on leikeltykasvoisen naisen lempinimi. Japanissa uskotaan että Onna saattaa hypätä myöhään illalla yksin kulkevan ihmisen eteen lammpu suunsa edessä ja kysyä , onko hän ohikulkijan mielestä kaunis. Jos hänelle vastaa ei, leikkaa hän uhrinsa pään isoilla saksilla. Jos hänelle vastaa kyllä, paljastaa hän viillellyn suunsa ja kysyy " Olenko edelleen kaunis?" Jos ohikulkija tuolloin vastaa ei, kokee hän tuskallisen kuoleman Onnan leikatessa hänet kahtia. Jos hän vastaa kyllä, Onna leikkaa myös hänen kasvonsa samanlaiseen, ikuiseen hymyyn. Ei niin paha mut tallensin tän jostain ja joo

Tämä oli aika karmiva. Kyllä japanilaiset taitavat kauhun. 

Noin 150 vuotta sitten rakennettiin huvila maahan tietämättä siinä olleen viikinkien kalmisto. 

Puisessa huvilassa kummitteli. Kuului askelia, ovia avattiin, koputeltiin ikkunaan. 

Asukkaat vaihtuivat tiuhaan, talon historiasta tuli värikäs. Kun uudet omistajat tekivät kaivauksia pihassa, sieltä löytyi arkkuja, jossa miekkoja viikinkien aikaisia puukkoja, muumioituneita vainajia. Yhdestä arkusta löytyi luusta tehty naisten korsetti.

Nämä laitettiin taloon esille, mutta sen jälkeen tavaroiden omistajat alkoivat esiintymään ihmisille. Kartanossa ei kukaan halunnut asua. Nainen, jonka korsetti haudasta löytyi, itki usein hän oli väsynyt. Vielä tänäkin päivänä nämä viikingit voidaan nähdä kyaeisessä kartanossa. 

Yksi viikinki on kertonut eräälle miehelle, ettei viikinkien kypärissä ole koskaan ollut sarvia, se on tarua ja loukkaus viikenkejä kohtaan. 

Tämä tarina on tosi. 👀