Kaupungissa asujat, mitä teette vanhalle huonekasveista tulevalle kukkamullalle?
Kaupungissa asujat, mitä teette vanhalle huonekasveista tulevalle kukkamullalle?
Kommentit (6)
Ei kaikki kaupunkilaiset asu kerrostalossa, eli oman pihan omistajat toki kippaavat mullat pihalle sopivaan kohtaan.
Roskapussiin ja pussi sekajätteeseen kuten kaikki muutkin kotitalouden roskat.
Meidän kerrostalopihalla on aina keväisin nurmikossa kuoppia lumiauran jäljiltä, joten täytän niitä kuoppia kukkamullalla.
Silloin kun vielä kerrostalossa asuin, ei ruukkukasveja ihan viidakoksi asti ollut. Ne mitä oli, kaipasivat keskenään samanlaisen kasvualustan. En yleensä varsinaisesti vaihtanut multaa, vaan tyhjensin ruukut isompaan ämpäriin, sekoitin mukaan rippusen kookoskuitua tms kuohkeuttamaan+jotain kestolannoitetta ja jaoin tuon terästetyn seoksen takaisin kasveille.
Nykyisin maaseudulla kippailen mullat ensin jatkeeksi tomaattien istutusastioihin tms. Niitäkään en silti vaihda joka vuosi, vaan möyhin ja lisään lannoitteet+muun tarvittavan. Vaihdan vasta jos iskee tauti tai ötökät, silloin käytetty multa päätyy pidempiaikaiseen säilytykseen pihan perälle kasoihin joihin olen kylvänyt niittykukkaseoksia.
No, jos tämän palstan ketjuja lukee, niin tottakai se laitetaan parvekkeella olevaan, rikkinäiseen pakastimeen perunankasvatusmullaksi! Se myös pehmustaa mukavasti sitä pakastinta niille citykaneille, ja ne sitten taas lannoittaa sitä multaa papanoillaan.