Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Länsimaiden talousromahdus alkaa Saksasta

Vierailija
04.09.2015 |

Jukka K. Piirosen muistiinpanoja Leo Mellerin tilaisuudesta

Olin illalla 1.9.2015 Leo Mellerin tilaisuudessa Jyväskylässä ja kuulin järisyttäviä asioita.

Kolme suurta asiaa nousi illassa esille. Ensiksi, Meller on saanut selvitettyä sen, mistä maasta David Wilkerson ennusti länsimaiden talousromahduksen alkavan. Yhdysvalloissa ollessaan Meller oli saanut käsiinsä David Wilkersonin pitämän puheen nauhoituksen ja saanut luvan yhden kerran esittää sen yleisölle Suomessa. Nauhoitteella Wilkerson paljastaa maan nimen, josta talousromahdus alkaa. Se on Saksa. Kun romahdus tapahtuu, yhdysvaltalaisilla on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahansa pankista. Sen jälkeen pankkeja ei ilmeisesti enää ole. Muistelen kuitenkin, että ennustuksen mukaan pankit ovat suljettuina kolme kuukautta ja kun ne jälleen avautuvat, kaikki rahat kannattaa käyttää lähetystyöhön.

Toinen tärkeä asia oli juutalaisen rabbin ennustus Israelia uhkaavasta terrorihyökkäyksestä, josta on kerrottu myös Jouko Pihon nettisivuilla.

Kolmas asia oli se, että Yhdysvalloissa ollaan säätämässä lakia, jonka mukaan jokainen USA:n kansalainen joutuu ottamaan mikrosirun kehoonsa vuosina 2017-2018 ja että EU seurannee pian perässä. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että vajaa vuosi sitten TV7:n isännän pöydässä -ohjelmassa tuotiin esille USA:sta vuodettu asia, jonka mukaan 30000 giljotiinia on varattu niitä varten, jotka eivät suostu vapaaehtoisesti ottamaan mikrosirua kehoonsa vuoteen 2020 mennessä. Tälle tiedolle tuli nyt siis vahvistusta.

Meller puhui myös kuin varoituksenomaisesti siitä, että nyt ei saa uskovilla olla enää mitään sen kaltaisia siteitä tähän maailmaan, jotka hidastaisivat seurakunnan ylösotossa ja Jeesus joutuisi repimään uskovia maasta irti.

Monia muitakin asioita tuli esille, kuten presidentti Niinistön puheen katkelma, jossa hän viittaa Uuteen maailmanjärjestykseen.

Sitten myös vaiettu asia 1990-luvulta, jonka mukaan Venäjän presidentti Michael Gorbatshov myi Neuvostoliiton miehitysalueet lännelle ja Saksa oli maksajana. Kaupan välittäjänä oli puolalainen Rooman paavi, johon Gorbatshov oli ollut yhteydessä ja kaupan vahvistajana toimi Yhdysvaltain Ronald Reagan. Saksa oli kuulemma joutunut lähestulkoon talousromahduksen partaalle maksaessaan Venäjälle viimeisiä maksueriä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kolme