Lue keskustelun säännöt.
Työtön kaverini ei ymmärrä, ettei ole aina aikaa hänelle
21.03.2022 |
Anteeksi valitus. Ollaan siis 30-vuotiaita. Ystäväni on ollut työtön suurimman osan elämästään, koska ei halua töihin ja mies elättää, niin ei tarvitse olla itse töissä. On ollut joskus pari kuukautta osa-aikatöissä, ja tästä jo vuosia, ja edelleen vetoaa siihen, että hän on kokenut erittäin syvän työuupumuksen ja romahduksen tuona aikana ja haluaa olla tästedes vapaa ja valtio on sen hänelle velkaa.
Ollaan kuitenkin hyviä ystävyksiä oltu vuosia, ja minulle riittää pari kertaa kuussa näkeminen. Olen itse kolmivuorotöissä. Nyt viime lähikuukausina on alkanut pommitus, että "Milloinka sun seuraavat vapaat on?" Jos vastaan, että silloin ja tällöin, mutta on menoa, niin "höh, etkös voi perua niitä? Kuolen tylsyyteen. Olisin niin halunnut olla sun kanssa."
Nyt oikeastaan pommitus on käynyt niin jatkuvaksi, että huomaan hermostuvani, kun hän kyselee, "voitaisiinko aloittaa se harrastus ja käytäisi vaikka viikoittain siellä, pyydät vaan töistä niin." Ja vaikka sanon, ettei mulla valitettavasti ole aikaa ja muutenkin introverttiluonteena haluan olla paljon yksin sosiaalisen työn jälkeen.
En oikein tiedä, miten sen kertoa. Tiedän olevani moraaliton, kun puhun näin. Miten voisi sanoa suoraan ja kauniisti, että ahdistun liiallisesta yhteydenotosta ja vaateista ja pyynnöistä.
Ahdistuisitko sinä ja miten toimisit tällaisessa tilanteessa?
Kommentit (22)
Minun ystäväni ei ymmärtänyt. Vaikka selitin miten nätisti ja asiallisesti, niin hän käänsi asian aina niin, etten välitä hänestä. Sitten hän laittoi välit poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ja itse olen ollut lapsesta asti samanlainen. Viihdyin itsekseni ja välillä koulun jälkeen menin ottamaan puhelimen töpselit irti seinästä, ettei kukaan soita ja kysy "voidaanko olla"? ". Samaan aikaan jos olin sopinut kaverin kanssa näkemisen, irroittivat kaverit lankapuhelimien johdot seinistä, etten vaan voi soittaa, ettei käykkään, että tulen, kun kuulemma tätä harrastin. Mutta siis ahdistuin jo silloin liiallisista näkemisistä.
Tämä ystäväni on ollut mukanani monet vuodet, tunnetaan tavallaan toisemme läpikotaisin. Kun nähdään, meillä on hauskaa, voidaan olla hiljaa yhdessä tai nauraa mahat kippurassa. Ja vietetään lähestulkoon se koko päivä yhdessä. Mulle riittäisi tällaisia päiviä yksi-kaksi kuussa ja olen pitkään iloinen näkemisestä, MUTTA jos heti seuraavana päivänä näkemisen jälkeen alkaakin se pommitus, että "Milloin sun seuraava vapaa on". Olen usein sanonut suoraan, että "Se on ainut vapaani koko viikossa, haluan olla yksin". Toki hän kokee yksinäisyyttä, ei oikein ymmärrä omaa haluani olla vapaaehtoisesti yksin.
Sitten usein alkaa se syyllistys, suoranainen pommitus, josta ahdistun ja hermostun todella paljon. Ap