Nelikymppinen, minkälainen mieliala sinut valtaa kun mietit nuoruuttasi 20 vuotta sitten?

Helpotus että se sekavuus ja epävarmuus on ohi.

Se oli todella raskasta aikaa monin tavoin. Ei siitä oikein mitään muista muuta kuin lasten syntymät.

V*tullinen ahdistus, onneksi onko ne vuodet takana.

Samaa roskaa se oli silloinkin. Toivottomuutta ja yksinäisyyttä. 20 vuotta sitten olin sentään laiha ja hyvässä kunnossa ja ehkä vielä jotain optimistisuuttakin tulevaisuuden suhteen oli jäljellä. Nyt ei ole enää kuin itseinhoa, häpeää, surua ja itsetuhoisuutta. 

Ahdistavaa aikaa. Sisäinen maailmani oli todella levoton ja käytökseni sen mukaista.

Hukattu nuoruus.

Vain että silmänräpäyksessä meni 20 vuotta.

Mietin, että lapseni vauva-aika tuntuu ihan unelta.  

Kuulostaa kurjalta teidän nuoruutenne. Itse olen viisikymppinen ja oman nuoruuteni muisteleminen saa aina hymyn nousemaan huulille. Oli se vaan mahtavaa aikaa. Erityisesti 80-luvun loppu oli ikimuistoista, mutta paljon on hyviä muistoja myös 90-luvulta.

Huojennus ja samalla haikeus. Nyt jos saisi ilmestyä sinne aikaan uudestaan, niin miten ottaisinkaan ilon irti elämästä ja maailmasta. Mutta sitähän sanotaan että nuoruus tuhlaantuu nuorilla (si vieillesse pouvait…)

Helpotus siitä, että se on ohi. Pidän itsestäni ja elämästäni kovasti nykyään, olen kaiken tavoin parempi mitä tuolloin. Ihme, että siitä paskasta pääsi nousemaan tällaiseen elämäntilanteeseen, oli kyllä paljon tuuriakin mukana.

Olen vihdoin tasapainoinen, onnellinen, itsellinen, vapaa ja kaunis. Mitään näistä en ollut vuosituhannen alussa.

Vierailija kirjoitti:

Huojennus ja samalla haikeus. Nyt jos saisi ilmestyä sinne aikaan uudestaan, niin miten ottaisinkaan ilon irti elämästä ja maailmasta. Mutta sitähän sanotaan että nuoruus tuhlaantuu nuorilla (si vieillesse pouvait…)

Ihanasti kirjoitettu

Sain silloin vielä seksiä. Olisinpa osannut silloin arvostaa enemmän sitä, että sain harrastaa seksiä monta kertaa päivässä 18-vuotiaan kanssa.

Sitä oli hirveä kiire kasvaa aikuiseksi - mies, kihlat, naimisiin, koti, lapsi

20 vuotta sitten aloin olla jo aika hyvässä uraputkessa ja levoton nuoruus oli takana. Parisuhdekin oli muistaakseni aika hyvällä mallilla.

Oon viiskymppinen ja 1990 oli kunnollista.

Suru. Hukkaan mennyt suurin osa näistä vuosista.

Olin silloin vaikeasti traumatisoitunut ja masentunut, masennuslääkityksellä ja terapiassa. Nykyään on normaali elämä iloineen ja suruineen ja tunnen suurta sympatiaa menneisyyden nuorta tyttöä kohtaan, joka olin, joka selvisi kaikesta ja pystyi kaikkien vaikeuksien jälkeen rakentamaan normaalin elämän.

Surua myös tunnen, koska olen surullinen että kauniina ja fiksuna nuorena naisena ajattelin vain itsemurhaa ja velloij kurjuudessani silloin. Onneksi nyt on kaikki hyvin. <3

Silloin oli energiaa ja tarmoa mutta ei juuri rahaa mihinkään. Nyt on talous paremmassa kunnossa mutta energia lopussa. On se outoa miten kuntoa ja voimaa voi olla nelikympisenä enemmän mutta se luonnollinen energia jolla pärjäsi kolmen tunnin yöunella on varmaan poissa ikuiseksi ajoiksi.

Vierailija kirjoitti:

Sitä oli hirveä kiire kasvaa aikuiseksi - mies, kihlat, naimisiin, koti, lapsi

Nimenomaan tämä, kun siihen aikaan ei ymmärretty että on muitakin tapoja kasvaa aikuiseksi kuin hankkia kaikki statusmerkit. Jäi se henkinen kasvaminen ja oikea aikuistuminen puolitiehen.