tälläisiä rikkinäisiä ihmisiä käyvät teidänkin miehet painamassa
Suvin, 26, on ollut aina vaikea ryhtyä parisuhteeseen. Hän on seurustellut vain kerran, ja sekin suhde päättyi lyhyeen. Seksiä hän on sitä vastoin harrastanut sitäkin enemmän.
Tultuaan täysi-ikäiseksi Suvi huomasi ajautuvansa helposti yhden yön suhteisiin ja melko pian hän alkoi pyytää seksistä rahaa. Nyt hän on toiminut jo vuosia seksityöläisenä.
- Koen, että tämä on seurausta lapsuuden kokemuksistani. Minulla on vahva usko siihen, ettei kukaan halua olla kanssani muuten kuin seksin takia. En kaipaa parisuhdetta enkä usko kykeneväni sellaiseen, Suvi kertoo.
Seksin myyminen aiheuttaa Suville "huonoja fiiliksiä", mutta silti hän ajaa itsensä yhä uudestaan tilanteeseen, jossa hän tapaa vieraan miehen, harrastaa tämän kanssa seksiä ja ottaa siitä rahaa.
- Se on koukuttavaa, helppoa rahaa. Lohdutan itseäni jälkikäteen ruoalla ja ostelen kivoja asioita. Sitten rahat taas loppuvat ja jatkan. Seksin myyminen ei ole minulle kovin vaikeaa. Raskaampia ovat tilanteet, joissa toinen ihminen haluaa seksin lisäksi seuraa. Ne juttutuokiot ovat minulle hankalia.
Suvi oli vasta kahdeksanvuotias, kun painajainen alkoi. Tuttu aikuinen mies ryhtyi käyttämään Suvia seksuaalisesti hyväkseen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082220217797_uu.shtml?_ga=1.230700633.733404314.1431189935
Kommentit (30)
Tiedän yhden kuopiolaisen nelikymppisen naimisissa olevan naisen, joka myy "hierontapalveluja" 90 eurolla. Noh, hinta kyllä on suoraan verrannollinen laatuun. Eräs 28-vuotias kotiäiti taas kirjoittelee sulle rivoja maksua vastaan. Prostituutiota on monenlaista ja ehkä siellä, mistä sitä vähiten odottaisi löytävänsä.
Niin, kaikki miehet käy huorissa? Miesvihaajalla taas lääkkeet ottamatta.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:26"]
Niin, kaikki miehet käy huorissa? Miesvihaajalla taas lääkkeet ottamatta.
[/quote]
Ei toki. Onneksi. Mutta luuletko sinisilmäisesti ettei kenenkänä mies olisi käynyt?
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:24"]
Ihan oma valinta.
[/quote]
Se on oma valinta, aikooko ostaa seksiä vai ei ja siten tuhota toisen ihmisen minuuden ja seksuaalisuuden.
Kyllä mun mies saa painaa tervettä tai sairasta, rikkinäinen tehkööt omat valintansa. Jos kerran tunnistaa mistä johtuu että on pakko harrastaa seksiä tuntemattomien kanssa ja vielä pyytää siitä rahaan niin ei ole vaikea muuttua, melkoinen uhriutuja tämä suvi! Sitten jos di tunnista syitä eikä ongelmia onkin vaikeampi työstää nitä.
En luule vaan tiedän :) Mieheni on niin tohveli ettei satavarmasti ole käynyt :D
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:31"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:24"]
Ihan oma valinta.
[/quote]
Se on oma valinta, aikooko ostaa seksiä vai ei ja siten tuhota toisen ihmisen minuuden ja seksuaalisuuden.
[/quote]
Voi suvi parka kun joutuu oikeen rahaa siitä pyytämään...että on niin rikki kun täytyy seksiä harrastaa ja sitten vielä ahdistuneena pyytämään rahaa.
Maailma on pullollaan rikkinäisiä ihmisiä. Hyvin harva heistä päätynee prostituoiduksi. Todella surullinen tapaus, mutta jokaisella on vastuu itsestään. Niin valtavan vaikeaa kun se onkin, jossakin vaiheessa olisi yritettävä tehdä jotakin sen eteen, että saisi paremman elämän. Ei vaan voi vedota siihen, että mulla oli kamala lapsuus, mun koko elämä on pilalla. Se on hirveää, että saa huonot lähtökohdat elämälleen, mutta aikuisella on täysin erilaiset resurssit käsitellä asioita kun lapsella.
Jos omat voimat ja keinot ei riitä, on haettava apua. Ja hyväksyttävä se, että toinen ihminen voi auttaa, neuvoa ja tukea, mutta ei korjata toisen sisintä. Se on tehtävä itse. Pirun vaikea tehtävä, mutta ei mahdoton. Menneisyys kulkee aina mukana ja vaikuttaa kaikkeen, silti tästä hetkestä ja tulevaisuudesta on itse otettava vastuu. Tai sitten elettävä rikkinäisenä. Tiedä sitten kumpi on kipeämpi tie kulkea.
Ei ole omakaan menneisyys sieltä helpoimmasta päästä. Eli en halua syyllistää ihmisiä joiden voimat ei riitä asioiden parantamiseen, en missään nimessä ole potkimassa "maassa makaavaa" vaan tuo on sitä mitä olen itselleni vuosikaudet hokenyt. Itsekin olen vasta matkalla parempaan, mutta sitä kohti menossa.
No ei onneksi käy. Huorissa käyvät miehet ovat surkeita paskakasoja, joista tulisi hyvää tykinruokaa, voitais lähettää aina sinne, missä soditaan ja viattomia ihmisiä tapetaan. Tulis tästä maailmasta vähän parempi paikka.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:24"]
Ihan oma valinta.
[/quote]
Se on oma valinta, aikooko ostaa seksiä vai ei ja siten tuhota toisen ihmisen minuuden ja seksuaalisuuden.
[/quote]
Entä jos ostajallakin on rankka menneisyys ja hän kuvittelee, että rakkautta voi ostaa?
Prostituutiossa ei ole mitään kaunista, mutta feministien ihmiskuva ihmetyttää. Siinä mies on aktiivinen toimija ja vastuussa teoistaan, nainen passiivinen kohde, jolle kaikki tapahtuu. Sitten samat feministit ihmettelevät, miksi naiset nähdään objekteina, vaikka ovat itse luomassa samaa diskurssia.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:42"]
No ei onneksi käy. Huorissa käyvät miehet ovat surkeita paskakasoja, joista tulisi hyvää tykinruokaa, voitais lähettää aina sinne, missä soditaan ja viattomia ihmisiä tapetaan. Tulis tästä maailmasta vähän parempi paikka.
[/quote]
Ajatteletko samoin Gambiassa, Kuubassa ja Turkissa reissavista mammoista, jotka harrastavat "palavaa lomaromanssiaan" rantarattopoikien kanssa?
No ei todellakaan käy kaikki miehet panemassa huoria. Missä merkillisessä maailmassa te oikein elätte, jos näin uskotte? Vain muutama muutama miestuttuni on kokeillut maksullista naista ja heistä yhtä lukuunottamatta kaikki ovat sitä mieltä, että se kokeilu aiheutti niin valtavaa syyllisyyttä ja pahaa mieltä jälkeenpäin, että katuvat sen ikinä edes tapahtuneen. Yksi miehistä ei tunne samoin, mutta hänen tapauksessaan kyseessä olikin tälläinen escort-tyyppinen ja tasokas "seuralainen", jonka hän oli sattumoisisn tuntenut muusta yhteydestä jo aiemminkin.
Näistä mieheistä muut, paitsi tosiaan se yksi - olivat sitä mieltä, ettei niin "saa tehdä", että seksin ostaminen loukkaa ihmisen sisintä; tässä kohtaa tarkoittaen sekä naista, etä häntä itseään. Nämä miehet ovat saaneet kasvaa kivoissa perheissä ja heitä itseään on aina kohdeltu rakastavasti ja se varmasti vaikuttaa asiaan.
Eräs aikuinen ystäväni, joka käytti nuorempana jonkin aikaa kaikenlaisia päihteitä, liikkui porukoissa, jossa huorat ja huumeet olivat arkipäivää, niin olemme jutelleet hänen menneisyydestään paljon - eikä hänen mukaansa näiden mukana pyörivien maksullisten naisten asiakkaista kukaan ollut tälläinen median keksimä "kirkasotsainen lapsiperheen isä", vaan kaikki asiakkaat näyttivät olevan enemmän tai vähemmän menetettyjä tapauksia. Tämä tietenkin vain hänen näkemyksensä, mutta kyseessä kuitenkin Helsinki, eikä mikään syrjäkylä.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 11:13"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:42"]
No ei onneksi käy. Huorissa käyvät miehet ovat surkeita paskakasoja, joista tulisi hyvää tykinruokaa, voitais lähettää aina sinne, missä soditaan ja viattomia ihmisiä tapetaan. Tulis tästä maailmasta vähän parempi paikka.
[/quote]
Ajatteletko samoin Gambiassa, Kuubassa ja Turkissa reissavista mammoista, jotka harrastavat "palavaa lomaromanssiaan" rantarattopoikien kanssa?
[/quote]
Ainakin minä ajattelen näin.
Ei se niinkään päin ole mitään ihailtavaa.
Jonkinmoinen ero siinä on sen suhteen että miehellä on enemmän fyysistä voimaa eli naista on helpompi kohdella väkivaltaisesti.
En kuitenkaan usko että niitä naisia on kovin paljon jotka rattopoikia harrastaa, kyllä miesasiakkaita on taatusti paaaljon enemmän.
Teidänkin miehet, just joo. En ole kuullut tästä Suvista enkä ole käynyt häntä painamassa. Pitäisikö pikkuisen siinä miesvihakiimassa rajoittaa tuota yleistämistä.
Terkuin se yksi ns."teidän mies"
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:43"]
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:24"]
Ihan oma valinta.
[/quote]
Se on oma valinta, aikooko ostaa seksiä vai ei ja siten tuhota toisen ihmisen minuuden ja seksuaalisuuden.
[/quote]
Entä jos ostajallakin on rankka menneisyys ja hän kuvittelee, että rakkautta voi ostaa?
Prostituutiossa ei ole mitään kaunista, mutta feministien ihmiskuva ihmetyttää. Siinä mies on aktiivinen toimija ja vastuussa teoistaan, nainen passiivinen kohde, jolle kaikki tapahtuu. Sitten samat feministit ihmettelevät, miksi naiset nähdään objekteina, vaikka ovat itse luomassa samaa diskurssia.
[/quote]Eikö tässä nyt puhuttu parisuhteesssa elävistä miehistä? Miten ihmeessä sellainen voi kuvitella, että rakkautta voi ostaa?
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 11:21"]
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 11:13"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 10:42"] No ei onneksi käy. Huorissa käyvät miehet ovat surkeita paskakasoja, joista tulisi hyvää tykinruokaa, voitais lähettää aina sinne, missä soditaan ja viattomia ihmisiä tapetaan. Tulis tästä maailmasta vähän parempi paikka. [/quote] Ajatteletko samoin Gambiassa, Kuubassa ja Turkissa reissavista mammoista, jotka harrastavat "palavaa lomaromanssiaan" rantarattopoikien kanssa? [/quote] Ainakin minä ajattelen näin. Ei se niinkään päin ole mitään ihailtavaa. Jonkinmoinen ero siinä on sen suhteen että miehellä on enemmän fyysistä voimaa eli naista on helpompi kohdella väkivaltaisesti. En kuitenkaan usko että niitä naisia on kovin paljon jotka rattopoikia harrastaa, kyllä miesasiakkaita on taatusti paaaljon enemmän.
[/quote]
Femakolla taas puurot, vellit, soseet ja keitot sekaisin. Kaikki huorissa käyvät miehet ovat väkivaltaisia?
Hanki apua miesvihaasi, jookos?
So what? Ammatinvalintakysymys.
On joko ilman niitä merkkilaukkuja tai sitten myy pillua.
Jotkut meistä joutuu tekemään aivan helvetisti töitä ja herämään aamulla aikaisin töihin, että saamme näitä kivoja asioita, kaikilla meillä ei riitä edes rahat näihin kivoihin asioihin kaikkien laskujen jälkeen.
Mutta säälikäämme tätä naista joka on valinnut mennä sieltä missä aita on matalin, sensijaan että kävisi töissä niinkuin me muut. Aikuinen ihminen kerjäämässä sääliä omista valinnoistaan ja tuskin työt maistuu vaan helppo elämä ja kivat asiat joita saa mahdollisimman helpolla.
No entäs se narkkarin näköinen hiv:n levittäjä. Lähikuvassa karmea iho, selkeä narkkinaama, kauempaa otetussa kokovartalokuvassa kuin sievä tyttönen. Mitähän kaikkea sillekin on elämänsä aikana tapahtunut?
Ihan oma valinta.