Vanhempien erotessa onko viikko-viikko ainoa tapa lasten kanssa?
Otsikossa se jo onkin. Eli voiko lasten kanssa olemista muuten jakaa? En haluaisi tuota, mutta mieskään tuskin suostuu vähempään. Lapset 4- ja 6 - vuotiaat.
Kommentit (12)
Meillä vaihdot on rytmillä 2vrk, 2vrk ja 3vrk. Aikuiset vaihtaa. Ihanaa, kun ei tarvi olla liian kauan erossa ja pysyy lasten asioissa koko ajan mukana.
Meillä on joka toinen viikonloppu -systeemi käytössä lasten isän työn takia. Ovat myös toisinaan viikolla isän luona jos mahdollista. Miettikää teidän kaikkien arkeen sopiva ratkaisu.
Meille suositeltiin aikanaan 3 viikkoa niin että lapsi lähti sunnuntaina toisen vanhemman luo päivällä ja tuli sen kolmen viikon keskimmäiseksi viikonlopuksi toiselle. Hyvin toimi teini-ikään asti ja nyt lapsi päättää itse ( pääsääntöisesti vaihtaa paikkaa 2-3 viikon välein).
Lapsi tottuu mihin vaan. Ei se silti tarkoita että se on sille hyväksi, mutta tottuu eikä muusta tiedä.
Minun mielestä ihmisellä pitää olla koti, jotta syntyy perusturvallisuuden tunne. Sieltä voi sitten olla pois ja käydä muualla, kunhan sinne voi aina palata ja viettää siellä enimmän osan aikaa. Ja koska lasten pääasiallinen hoivaaja vielä nykyäänkin on yleensä äiti, niin minusta sen kodin pitää olla äidin luona.
Kannatan siis joko pari yötä viikossa tai joka toinen viikonloppu. En viikko-viikko systeemillä. Minun mielestä viikko-viikko systeemi ajaa vanhempien etuja saada lapsesta irti varmasti oma osuutensa, ei lapsen etua.
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 07:11"]Lapsi tottuu mihin vaan. Ei se silti tarkoita että se on sille hyväksi, mutta tottuu eikä muusta tiedä.
Minun mielestä ihmisellä pitää olla koti, jotta syntyy perusturvallisuuden tunne. Sieltä voi sitten olla pois ja käydä muualla, kunhan sinne voi aina palata ja viettää siellä enimmän osan aikaa. Ja koska lasten pääasiallinen hoivaaja vielä nykyäänkin on yleensä äiti, niin minusta sen kodin pitää olla äidin luona.
Kannatan siis joko pari yötä viikossa tai joka toinen viikonloppu. En viikko-viikko systeemillä. Minun mielestä viikko-viikko systeemi ajaa vanhempien etuja saada lapsesta irti varmasti oma osuutensa, ei lapsen etua.
[/quote]Ap:han sanoi, ettei isä varmaan suostu vähempään joten mistä päättelet että äiti on pääasiallinen huoltaja? Ei se nyt aina niin mene!
Ap, anna miehesi ottaa päävastuu lapsista ja sinä tapaat heitä vähemmän?
Niin, mutta entä jos isä ei hoida lasten asioita?
[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 07:11"]
Lapsi tottuu mihin vaan. Ei se silti tarkoita että se on sille hyväksi, mutta tottuu eikä muusta tiedä.
Minun mielestä ihmisellä pitää olla koti, jotta syntyy perusturvallisuuden tunne. Sieltä voi sitten olla pois ja käydä muualla, kunhan sinne voi aina palata ja viettää siellä enimmän osan aikaa. Ja koska lasten pääasiallinen hoivaaja vielä nykyäänkin on yleensä äiti, niin minusta sen kodin pitää olla äidin luona.
Nimenomaan koti LAPSILLE ja vanhemmat käy siel lapsen luona. Itsekästä tuo lasten juoksuttaminen.
Kannatan siis joko pari yötä viikossa tai joka toinen viikonloppu. En viikko-viikko systeemillä. Minun mielestä viikko-viikko systeemi ajaa vanhempien etuja saada lapsesta irti varmasti oma osuutensa, ei lapsen etua.
[/quote]
Ma-ke, ke-pe, pe-ma systeemi toimi hyvin alle kouluikäisen kanssa, kun asui suht. lähekkäin (5km). Koulun alettua viikko-viikko.
Miten tuo viikko-viikko voisi toimia mitenkään jos vanhempien välillä olisi pitkähkö matka ja lapset olisivat kouluikäisiä?
Ei liene mitenkään mahdollista käydä kahta koulua vuoroviikoin.
Työkaverilla on käytössä sellainen systeemi, että lapset on aina kaksi viikkoa toisella vanhemmalla ja sitten taas kaksi viikkoa toisella. Toimii kuulemma heillä hyvin. Lapset heillä tosin jo yli 10-vuotiaita.
Meillä oli multa koulumatka tosi lyhyt. Isän luona ollessa tuli myöhästymisiä. Tehtiin niin että pääsääntöisesti mulla ja isä tapaa joka toinen vl.lomilla enemmän. Viikolla niin että palauttaa samana iltana jotta koulu ei häiriinny. Onneksi jo täysi-ikäinen ja opiskelija ja ei tullut välivuotta.
Isälle joka toinen viikonloppu vaikka 4 yötä
Viikko viikko on lapsille liian rankkaa