Lue keskustelun säännöt.
AUTTAKAA MITÄ TEEN?
31.08.2015 |
Oon 15v poika eikä mulla ole kavereita. Kaikki vaan vittuilevat mulle jopa jotkut tytötkin. Oon yrittänny saada kavereita menemällä porukoihin, mutta kukaan ei halua minua niihin. Oikeasti ihan kaikki ikäiseni vihaavat minua. En ole edes tehnyt mitään ihmeellistä vaan oon vain aika hiljainen ja rauhallinen. Oon yrittänyt ajatella posittiivisemmin, mutta se ei auta sillä tuo vain on tosiasia, että minua vihataan.
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehitä itseäsi niissä asioissa, joista pidät. Näin voit pyrkiä ylläpitämään tervettä itsetuntoa. Älä anna kiusaajien lannistaa. Maailmassa on niin paljon mukaviakin ihmisiä ja sä tulet ajan myötä huomaamaan sen!
Sun pitää myös muistaa, että yläaste/lukio/amis/missä ikinä opiskeletkin ei kestä ikuisuutta. Panosta hyviin numeroihin ja hae menestyksellä yliopistoon/ammattikorkeaan. Siinä vaiheessa voitkin sitten kiusaajasi hyvästellä 'kiss my ass' -terveisin :)
Iän myötä tuo erottelu tasottuu . Sitten kolmikymppisenä nää nykyset porukat on samoja luusereita ja sinä menestyjä kenestä tytöt tappelee :) Trust me!
Ennen kaikkea karta ihmisiä jotka hokevat itte täytyy ja riippuu ittestä fraaseja. Koska olet nuori on mahkut valita tuletko väkivaltaiseksi vai et.
Millä luokalla olet ja mitkä sun suunnitelmat on jatkokoulutukseen? Harrastatko mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritäs niin, että alat saada voimaa yksinäisyydestäsi. Avain siihen on ettet määrittele itseäsi muiden silmin, vaan itsestäsi kautta.Mistä asioista nautit? Mä olin itse erilainen tyttö, keskimmäinen lapsi perheessä joka oli erilainen kuin minä. Mulla ei ollut kavereita koulussa, mutta en koskaan ajatellut että olen huono vaan ajattelin, että muut eivät vaan näe todellista minää. Koin, että en halua antaa muille itsestäni mitään jos he eivät jaksa nähdä pintaa syvemmälle.
Kirjoitin ja piirtelin paljon, ja katselin ihmisiä. Vietin aikaa kirjoituskoneeni äärellä ja en käynyt riparia, tai koulun diskoissa jos kävin niin yksin olin. Aloin vältellä paikkoja jossa koen yksinäisyyttä, eli massatapahtumat. Kirjastot sen sijaan tulivat tutuksi ja paikat joissa ihmiset kokoontuvat yhteen mutta ovat yksin.
Nyt olen jo aikuinen, mutta olen edelleen erilainen. Ymmärrän että teini-iässä olemme riippuvaisia toisista koska emme ole päätäntävaltaisia omasta elämästämme ja jos emme mahdu porukkaan, tuntuu että emme mahdu koko maailmaan.Kun täytin 18v otin irtioton maailmalle, siivosin paskapalkalla että sain tienattua rahat reissuun. Maailma avarsi, ja muutaman kuukauden reissaaminen auttoi ymmärtämään että minussa ei ole vikaa, olen vaan mieleltäni erilainen.
Älä anna yksinäisyyden määritellä sinua muutoin kuin siten, että olet itse oma voimanlähteesi. Mitä riippumattomampi olet muista, sitä vahvempi aidosti olet. Heikot tarvitsevat toisia tunteakseen kuuluvansa jotain, mutta sinä olet tärkeä osa maailmankaikkeutta ja sinulle on tehtäväsi. Minulle se oli kirjoittaminen ja ihmisten tutkiminen, piti vaan lähteä kauas pois että näin lähelleni. :)
Olen onnellinen aikuinen vaikka teoriassa olen yksinäinen, mutta koen ulkopuolisen tarkkailijan roolin sopivan minulle parhaiten. En halua olla osa sitä, mitä tarkkailen.
Up