Naiset valitsevat miehiä typerästi
He valittavat, ettei kunnon miehiä ole, mutta samaan aikaan pyörivät pettävien sikojen kanssa. He nimittäin valitsevat miehen enimmäkseen ulkonäön perusteella. Ja komeat miehet saavat helpolla naisia, joten heidän joukossaan on paljon sikoja. Naiset usein naureskelevat miesten väitteille, ettei naisille kelpaa mukavat ja hyvin käyttäytyvät miehet. Naiset ovat väärässä, sillä se pitää paikkansa.
En ole tehnyt virallista tutkimusta asiasta ja otantani on aika pieni, mutta tulos on tyrmäävän selkeä: naiset ovat kiinnostuneita enimmäkseen pinnallisista seikoista (lievästi yleistäen). Minä itse nimittäin olin nuorena mies, joka petti ja käytti naisia hyväkseen. Sain naisia ulkonäköni ansiosta melko helpolla ja poimin parhaat päältä. Sitten koitti kolmenkympin kriisit, kaljuuntumiset ym ja ulkonäköni ei enää ole samaa tasoa kuin nuorena. Moraaliltani ja älyltäni olen karkeasti arvioituna kolme miljoonaa valovuotta edellä nuorta minääni, mutta naisia ei enää tule. Joku saattaa tietysti kyseenalaistaa moraalini, koska vaikuttaa siltä että haluan tällä viestillä syyllistää naisia, ja ehkä joku selittää naisettomuuteni katkeroitumisella jne. Kyllä se kuulkaa on niin että mukavat miehet ovat kivoja työkavereita jne, mutta parisuhteeseen heistä ei ole.
Kommentit (25)
Totta. Olen nainen. Ja näin se taitaa mennä. Tai no. Itselläni on kyllä tullut vastaan myös hyvännäköisiä mukavia järkeviä vaihtoehtoja. Mutta ei sille mitään voi jos vaan ei synny sellaista tunnetta ja kipinää. Ei sitä parisuhteeseen voi lähteä järkisyistä pelkästään. Siihen kun kuuluu seksi ja itse en sitä voi harrastaa ilman kipinää.
Blaa blaa... Kato noita hääkuvia mitä lehdissä julkaistaan, onko sulhaset komeita alfoja vai enimmäkseen ihan tavallisia möttösiä?
Niin naiset kuin miehet katselevat ulkonäköä. Mikä tässä on yllättävää kun itsekin myönsit aikanasi ottaneesi parhaat päältä?
En ole ikinä ollut pettävän sian kanssa.
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 11:22"]
En ole ikinä ollut pettävän sian kanssa.
[/quote]
Noin exänikin kuvitteli.
No voih! Nyt ap joutuu alentamaan "tasoaan" naisten suhteen. Yrittää vaan edelleen iskeä niitä kaikkein kauneimpia ja ei enää kelpaakaan. Elämä on rankka!
Mutta kun se vika on loppupeleissä aina sitten miehessä. ;) Ei naisten omissa valinnoissa.
Uhriutuminen ja pillupassi.
Jos olet mies ja koet, ettet "mukavana ja hyvin käyttäytyvänä" kelpaa naisille, niin sinä tapauksessa voin kertoa, että et ole pelkästään mukava ja hyvin käyttäytyvä (jos olet sitä oikeasti ollenkaan)...
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 11:22"]En ole ikinä ollut pettävän sian kanssa.
[/quote]
Minustakaan ei puhuta selän takana pahaa. Ihanaa olla pidetty!
En ikinä ottaisi ap:n kaltaista pettäjää ja sängystä toiseen juoksijaa. Ei ole miesten keskuudessa mitenkään harvinaista tuo että vaihdetaan "parempaan" heti kun mahdollisuus tulee. Siksi en aio edes yrittää kunnollisen miehen löytämistä kun sellaisen löytäminen on harvinaisempaa kuin lottovoitto. Mielummin koko elämä yksin.
Ei moraalisi ole mitenkään edellä nuorempaa minääsi, et vain enää saa kaljuuntuneena iskettyä valtaava määrää naisia. Et petä koska et pysty, halua varmasti olisi kuten ennenkin. Kyllä naiset sen vaistoavat. Ei moraaliton ihminen yhtä äkkiä muutu kunnolliseksi.
Naisilla on aivan yhtä hyvät valmiudet arvioida miehiä ja etsiä sopiva kumppani kuin miehillä. Silti miehet ovat jatkuvasti tyrkyttämässä neuvojaan, ihan kuin tietäisivät paremmin. Totta kai huonoja ihmissuhteita on, virheitä sattuu kaikille. Ei se mitään todista.
Just oli keskustelu siitä, että ei ymmärretty sitä, että joku oikeasti valitsee kumppaninsa myös JÄRKEÄ eikä pelkkiä tunteita käyttäen ja ei voitu ymmärtää sitä, että jos joku todella turn-off piirre tai haittaava seikka tulee ilmi, niin erotaan vaikka olisi tunteita mukana. Naiset oikein syyllistävät meitä, jotka vähän mietimme pidemmälle, emmekä ole aina tunteiden vietävissä. Mutta kun ei, se alkoholistipettäjä ja velkainen sika on parempi kun sydän sanoo niin. Voi yhden kerran.
http://www.vauva.fi/keskustelu/4567138/ketju/yhta_asiaa_en_ymmarra_naista_parisuhdekeskusteluista
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 11:42"]

Jos nainen menisi sanomaan että ajattelee järjellä, niin kyllä tulisi sellaiset haukut lompakkoloisimisesta, sosiaalisen statuksen ihannoinnista, kylmyydestä, laskelmallisuudesta ym. Kyllä naisen pitää rakastua siihen lyhyeen, rumaan duunarimieheen kun sillä on niin mahtava luonne, esim. loistava huumorintaju (=sovinistisia vitsejä) ja sivistystä (=katsoo uutiset).
Nuorille on yleisesti vaikea hyväksyä lihominen, kaljuuntuminen, joskus jopa näön huononominen. Kun ei itse lihoa, vaikka vetäisi 5 bigmac ateriaa päivässä niin kyllähän se tavallaan on merkki paremmista geeneistä, niin kauan kun oma ruoansulatus alkaa hidastua.
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 11:20"]
Totta. Olen nainen. Ja näin se taitaa mennä. Tai no. Itselläni on kyllä tullut vastaan myös hyvännäköisiä mukavia järkeviä vaihtoehtoja. Mutta ei sille mitään voi jos vaan ei synny sellaista tunnetta ja kipinää. Ei sitä parisuhteeseen voi lähteä järkisyistä pelkästään. Siihen kun kuuluu seksi ja itse en sitä voi harrastaa ilman kipinää.
[/quote]
Kipinän voi saada uusista asioista muuttamalla ajatuskulkuaan vähemmän tunkkaiseksi. =)
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 11:50"]
[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 11:20"]
Totta. Olen nainen. Ja näin se taitaa mennä. Tai no. Itselläni on kyllä tullut vastaan myös hyvännäköisiä mukavia järkeviä vaihtoehtoja. Mutta ei sille mitään voi jos vaan ei synny sellaista tunnetta ja kipinää. Ei sitä parisuhteeseen voi lähteä järkisyistä pelkästään. Siihen kun kuuluu seksi ja itse en sitä voi harrastaa ilman kipinää.
[/quote]
Kipinän voi saada uusista asioista muuttamalla ajatuskulkuaan vähemmän tunkkaiseksi. =)
[/quote]
Tämä on niin totta. Vanhempana sitä näkee ihmiset niin eri tavalla. Muutama lisäkilo vyötäröllä, pari kurttua otsassa ja silmäpussit ovatkin yhtäkkiä viehättäviä :)
Naisille kelpaa vain jännämies, ei tällaset kiltit ja kunnolliset miehet kiinnosta ollenkaa pitää olla kemiaa ja jännämiehillä sitä on. Naiset tykkää kun jännäpaska hakkaa ja pettää, ei ne naiset muuten niitä jännämiehiä katteliskaan.
Naiset tahtoo suhteelta tunteiden vuoristorataa ja sellaista ei tasaisen tylsä mies voi tarjota. Pitää olla draamaa, pitää olla itkua ja riitoja ja jännitystä pettikö mies ja mihin se taas katosi ja sitten pitää olla onnen kyyneleitä ja kiihkeää sovintoseksiä ja kaikkea tätä tunteiden huippukokemuksia jatkuvalla syötöllä. Sellaiseen tarvitaan aito jännämies!
Jännämieheltä saa tunteiden vuoristoratakyydin. Välillä epäilee että rakastaako se ollenkaan ja sitten jossain vaiheessa tuntuu siltä että; "Kyllä - ihanaa, se rakastaa mua." Sitten välillä tuntuu siltä että ei ollenkaan, milloin päästään masennusvaiheeseen, josta taas jossain vaiheessa päästään uuteen räjähdysmäiseen nousuun, kun tuntuu siltä että kyllä se sittenkin rakastaa. Hauskaahan ei voi olla, ellei ole ikävää välillä ja kun mies annostelee näitä oikeassa suhteessa, niin nainen on koukussa.
Minusta tuo aloittajan tarina on vain osoitus siitä että paha sai palkkansa. Aloittaja luotti ulkonäköönsä ja luuli että voi kohdella ihmisiä miten huvittaa. Nyt ulkonäkö on mennyttä, samoin kaikki muukin. Yleensä kauniita naisia varoitellaan tällaisesta...
On miehille hyvin luonteenomaista, että omaa virhettä ei nähdä vaan kaikki yritetään kääntää naisten syyksi. Miehet todella kuvittelevat olevansa arvostelun yläpuolella.
Vanhat ja viisaat ovat perinteisesti olleet ryppyisiä ja vähemmän nuorekkaita. Kaupallinen ideologiamme perustuu siihen, että kun on nuori pitää painaa täysillä toisten nuorten kanssa. Siihen liittyy myöskin ajattelu siitä, että kumppanin pitää olla aina omanikäinen tai muuten erityistapaus. Oikein kuvottaa joskus katsela noita nuorten rinkejä yleisillä paikoilla. Muistaa, kun itse oli samassa tilanteessa. Ei se niin erityistä ja hulppeaa ollut, mutta kuitenkin siihen yhä uskotaan.
Kyllä mulle kelpaisi mies, joka on vaan tarpeeksi miehekäs ja haluaa seksiä pari kertaa viikossa.