Paljasta omat Hyacinth Bucket -tapasi!

Käytän todella pitkän ajan hiusten laittoon ja meikkaamiseen sekä koreilen kalliilla koruilla, merkkivaatteilla ja -asusteilla, kun tapaan jonkun tai menen viettämään iltaa ulos. Käyttäydyn myös hienosti ja sivistyneesti.
Oikeasti arkipäivisin pyörin ilman meikkiä takkuiset hiukset sotkunutturalla, verkkarit jalassa ja huppari päällä. :D kaivan nenää, pieren, kiroilen ja puhun ruoka suussa. Juon bisseä.

Lähetän mieheni aina toimittamaan mitä kummallisempia asioita saavuttaakseni halutun loppuratkaisun "muka vahingossa" ja annan etukäteen tietysti pikkutarkat ohjeet ettei mikään voisi mennä pieleen tai vaikuttaa epäilyttävältä.

Esim. Kun naapureiden kanssa piti alkaa suunnitella raja-aitaa, kyttäsin milloin liikuskelevat pihalla ja työnsin mies-poloisen sinne lähettyville aina jollakin verukkeella "sattumalta" kuljeksimaan. Kun mies ja naapuri siellä olivat alkaneet jo jutustella, tarkkailin sopivan hetken ja saavuin itse paikalle myöskin "erittäin sattumalta".

Haluaisin pitää tapetit siisteinä. Kummastelen, jos joku ei hallitse etikettiä, mutta sitten itse olen kuin mikäkin höyryjyrä ja annan neuvoja ylenkatseiseen sävyyn, esim. "No eihän tietenkään pöytäliinoja laiteta konepesuun ennen tahrojen esikäsittelyä!", "mitä, eikö teillä kiilloteta hopeita ollenkaan?".

Kerron puolitutuille rasittavan pitkiä tarinoita kuuluisista kynttiläillallisistani.

Lupailen ystävilleni, että joku kerta kutsun myös heidät syömään (todellisuudessa rapujuhlia on odotettu jo 10 vuotta)

Jos perehdyn johonkin asiaan kunnolla, minusta tulee heti snobi. Saatan vaikkapa opetella tekemään uuden ruokalajin ja sehän sitten tehdään jonkin ranskalaisen ravintolan oppien mukaan jokaista yksityiskohtaa myöten.

Ja syödään sohvalla verkkareissa, hiukset likaisina ja telkkari päällä. Mutta lautasen reunat kastikepisaroista puhtaiksi pyyhittyinä!

[quote author="Vierailija" time="29.08.2015 klo 00:05"]

Minulla on ystäviä/sukulaisia, joita en suurin surminkaan esittele toisilleen tai kutsu samaan aikaan mihinkään. Ovat keskenään niin erilaisia, että olisi vain liian nolo, kummallinen ja myötähäpeääkin herättävä tilanne.

[/quote]

Sama juttu, pari kaveria ovat niin omalaatuisia, etten kutsu heitä mihinkään muutamien muiden kanssa yhtä aikaa. Omistan myös lähisukulaisia, joista en mielelläni puhu juuri kenellekään (eivät tosin onneksi kuulu ihan perheeseeni).

Ulkomailla asuessani puhuin aina korostetun hienolla englantilaisella aksentilla. Oikeasti en ole ikinä käynyt Britanniassa, mutta kuulostinpahan muutenkaan hienommalta. :D

Sanon työskenteleväni yliopistolla, tietyllä laitoksella, tarkentamatta kuitenkaan mitä teen, eli annan hienomman kuvan työstäni. Oikeastihan teen vain tylsiä arkistointihommia.

Juon kaikki juomani pikkurilli ojennettuna. En voi sille mitään, että sisäsyntyinen hienouteni näkyy noin ulospäin.

Ylpeilen aatelisilla sukujuurillani, vaikkakin ne perustuvat vain huhupuheisiin.

Tämä on tosi hauska ketju. Minun äitini juuti oli tavoitaan kuin Hayacint. Monet naurut on naurettu siskon kanssa kun muisteltu miten  meitä kasvatettiin. Kutsuimme äitiä usein Sireeniksi.Osasi hän itsekkin itselleen nauraa. Hän oli sytynyt hienompiin piireihin ja ollut kaikenlaista edustamista ja rikkauksia silloin . Kun isämme kuoli, tilanne muuttui ratkaisevasti, eikä isänpuolen sukulaiset valitettavasi olleet meitä enää tuntevinamme. Äidille se tietenkin oli raskasta , kunpitimeille lapsille selitellä ,ketkä kuulisuudet ja johtohenkilöt olivat isän veljiä ja kuka oli meidän serkku tai hänen lankonsa. Jotain kai jäi opiksi kun minäkin kiillottelen hopeita ja kalustan vain antiikilla tai sen näköisellä. Matotkin on kaikki aitoja ja autot ovat kalleinta laatua. Ehkä olenkin vain vähän säälittävä poloinen orpo. Tyyli ennen kaikkea.!

En tykkää että nuhjutaan kävellessä seiniä hipoen "don't touch the walls!". 

[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 23:47"]

Minulla on "parempi" tee-astiasto, jonka kaivan aina tilaisuuden tullen esille. Se ei ole Royal Doulton käsinmaalattuine talvioineen, mutta kuitenkin.

[/quote]

Nippelitietoa:

Kyseinen teesetti on itseasiassa Royal Doultonin 70-luvulla ostaman yhtiön, Colcloughn, "Braganza", eikä se ole mitenkään erityisen arvokas. Colclough oli ensimmäisiä valmistajia, joka tuotti posliiniastioita päivittäiskäyttöön edullisesti ja yksittäin ostettaviksi.

Mun mummi on kuin bukeen rva,se otti hotelliin omat verhot mukaan ( tämä on tosi ).Osti kalliin astiaston jouluksi kun oli kaukaisia vieraita tulossa.

Apua, en tiennytkään että Hyacinth B. ei halua seiniin koskettavan :D Ihan kuin minä! Meillä ei kukaan koskettele tai osu seiniin, koska olen kouluttanut perheeni niin hyvin. Ahdistaa ja ärsyttää ihmiset, jotka vaikuttavat siltä kuin eivät pysyisi pystyssä ilman jatkuvaa seinään nojailua, kämmenen lääppäisemistä keskelle olohuoneen seinää, ovenpieliin.. Ja lapset likaisine käsineen. Grrrr.

Ulkomailla ollessani ja ulkomaalaisille puhuessani lausun etunimeni lähes aina enlantilaisittain Mary, vaikka se on ihan suomalainen Mari vain..