Lue keskustelun säännöt.
Kaveri ei koskaan kommentoi mitään minun elämääni liittyvää
23.08.2015 |
Elämä on vienyt parhaan lapsuudenystäväni ja minut noin 300 km:n päähän toisistamme. Olemme yhteydessä puhelimen välityksellä ja viestittelemme eri tavoin jne. Tapaamme livenä pari, kolme kertaa vuodessa. Minulla on perhe, mies ja kouluikäinen lapsi, hän on tällä hetkellä sinkku.
En halua olla rasittava jatkuvasti vain lapsestaan jauhava äiti, joten olen karsinut lasta koskevat jutut aika vähäisiksi, mutta toki aina silloin tällöin kerron jotain lapsesta, miehestäni ja meistä perheenä. Pääasiassa puhumme monista mielenkiinnon kohteistamme ja kaikenmaailman asioista maan ja taivaan välillä ja meillä on kivaa.
Parin viimeisen vuoden aikana ystävyyteemme on tullut pikkuhiljaa aika iso muutos. Hänen parisuhteensa loputtua ja eron oltua vaikea hänelle tuli tapana purkaa mieltään minulle ja puimme eron aikaisia ja jälkeisiä tunteita ja ongelmia, mikä minusta on ystävyydessä täysin luonnollista. Nyt kävi kuitenkin niin, että tästä hänen asioihiinsa paneutumisesta tuli vakiotila ja ystävyytemme on ollut jo pitkään pelkästään sitä, että puimme hänen tilannettaan, emmekä oikeastaan enää mitään muuta. Jos kerron jotain omasta elämästäni - hän ei koskaan kysy kuulumisiani oma-aloitteisesti nykyään, ei enää pariin vuoteen - hän ei reagoi niihin mitenkään. Joskus saattaa lyhyesti ja kärsimättömän tuntuisesti vastata jotain lyhyesti ja antaa ymmärtää, ettei hänellä ole nyt aikaa sen kummemmin vastailla. Vaikka aikaa on kyllä, sen tiedän. Jos aihe on kiinnostavampi, aikaa riittää ihan loputtomasti. Aikapula tule heti, jos on kyse minusta, ei hänestä.
En millään haluaisi alkaa setviä tätä epätasapainoa hänen kanssaa, koska viime vuosina hän on alkanut suhtautua vähän liian kiihkeästi vähäiseenkin kritiikkiin. En jaksaisi mitään draamaa. Mutta tilanne on epätyydyttävä ja olen alkanut liueta henkisesti tästä ystävyydestä. Onko teillä jotain ideaa, miten saisin melkein koko elämän kestäneen ysävyyden tasapainoon ilman että tätä pitäisi alkaa käsitellä perusteellisesti. Siis jotain kikkaa, miten toimia?
Kommentit (31)
[quote author="Vierailija" time="23.08.2015 klo 13:05"]
Sekin tulisi muistaa, että hän on sinkku ja ap:llä on oma perhe. Minä ja kaverini ollaan 30 v molemmin puolin ja nyt alkaa asiat itsestään mennä siihen suuntaan, että yhteydenpito ja läheisyys naimisissa oleviin ja perheen perustaneisiin on verrattain etäistä ja näemme juurikin sen muutamia kertoja vuodessa. Kyllä minua ainakin "hävettää" oma elämäntilanne sen verran, että kun puhun perheellistyneiden ystävien kanssa, yritän pitää tiettyä kulissia omissa asioissani.
[/quote]
Tuo on totta ja tärkeä pointti. Ystäväni on joskus suoraan sanonutkin kadehtivansa minua miehestä ja lapsesta. Ymmärrän kyllä asian tavallaan, mutta jos hänestä sen takia, että minulla on perhe, en ole ikäänkuin oikeutettu samaan huomioon kuin hän, jolla menee ns. huonommin, tullaan sen kysymyksen äärelle, saanko toivoa tästä ystävyydestä myös itselleni jotain? Vai enkö saa toivoa, koska minulla on perhe ja hänen silmissään asiat paremmin? Näin hän on kautta rantain ja joskus parin viinilasillisen jälkeen myöntänytkin, että minun ongelmani ovat luksusongelmia sen rinnalla, että hän on kohta 40-vuotias, parisuhteeton ja perheetön ja siksi hänelle on annettava tässä ystävyydessä enemmän tilaa ja ymmärtämystä ja hänen asiaansa keskityttävä enemmän. Ollaan tavallaan pattitilanteessa, josta ei ole ulospääsyä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 16:04"]
Kaverini ei pysty ottamaan mitään kritiikkiä vastaan. Se on hänen heikkoutensa ollut aina. Aina valtava suuttumus ja sen jälkeen uuvuttava jälkiselvittely, joka voi jatkua vaikka kuinka kauan. Taidan valita nuupahtamisen. Mutta kiitos ideasta, se oli periaatteessa oikein hyvä.
ap
[/quote]
Ikävää, jos noin on. Silti olen rehellisyyden kannalla. Onko ystäväsi ansainnut lemput ilman mitään mahdollisuutta muuttaa tapojaan? Minusta ystävyys on kuin parisuhde, sitä pitää edes yrittää korjata. Jos reaktio on tuollainen, voit SIINÄ tapauksessa katkoa välit. "Minä olen jo kertonut, mikä minun näkökulmastani tässä on ongelmana. Jos et ole valmis harjoittamaan itsekritiikkiä ja harrastamaan ajatustenvaihdossa jatkossa enemmän vastavuoroisuutta, niin ystävyytemme päättyy tähän, en jaksa yksipuolista ystävyyttä kannatella. Olen siitä surullinen."
Mutta ainakin olet edes yrittänyt vaikuttaa vuorovaikutuksenne puutteisiin korjaavasti.
Sen sijaan jos vain yhtäkkiä lakkaat pitämästä yhteytä, ystäväsi ei koskaan milloinkaan opi mitään, vaan ajattelee sinun olevan veemäinen ämmä. Sinun kannaltasi se voi ymmärrettävästi olla aika evvk, mitä hän itsekseen ajattelee, mutta oletko varma, ettei hän kerro omaa versiotaan ympäriinsä ja sinä näyttäydy kylmänä välienkatkojana?
Mieti nyt vielä. Lopputulos voi hyvinkin olla se ja sama, mutta rehellisyyden harjoittamisessa on kumminkin aina se pieni tilanteen korjaantumisen mahdollisuus.
Lisäksi ainakin itse kunnioittaisin itseäni suoraselkäisyyden harjoittamisesta enemmän kuin välttelemisen valitsemisesta.
18
[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="26.08.2015 klo 16:04"]
Kaverini ei pysty ottamaan mitään kritiikkiä vastaan. Se on hänen heikkoutensa ollut aina. Aina valtava suuttumus ja sen jälkeen uuvuttava jälkiselvittely, joka voi jatkua vaikka kuinka kauan. Taidan valita nuupahtamisen. Mutta kiitos ideasta, se oli periaatteessa oikein hyvä.
ap
[/quote]
Ikävää, jos noin on. Silti olen rehellisyyden kannalla. Onko ystäväsi ansainnut lemput ilman mitään mahdollisuutta muuttaa tapojaan? Minusta ystävyys on kuin parisuhde, sitä pitää edes yrittää korjata. Jos reaktio on tuollainen, voit SIINÄ tapauksessa katkoa välit. "Minä olen jo kertonut, mikä minun näkökulmastani tässä on ongelmana. Jos et ole valmis harjoittamaan itsekritiikkiä ja harrastamaan ajatustenvaihdossa jatkossa enemmän vastavuoroisuutta, niin ystävyytemme päättyy tähän, en jaksa yksipuolista ystävyyttä kannatella. Olen siitä surullinen."
Mutta ainakin olet edes yrittänyt vaikuttaa vuorovaikutuksenne puutteisiin korjaavasti.
Sen sijaan jos vain yhtäkkiä lakkaat pitämästä yhteytä, ystäväsi ei koskaan milloinkaan opi mitään, vaan ajattelee sinun olevan veemäinen ämmä. Sinun kannaltasi se voi ymmärrettävästi olla aika evvk, mitä hän itsekseen ajattelee, mutta oletko varma, ettei hän kerro omaa versiotaan ympäriinsä ja sinä näyttäydy kylmänä välienkatkojana?
Mieti nyt vielä. Lopputulos voi hyvinkin olla se ja sama, mutta rehellisyyden harjoittamisessa on kumminkin aina se pieni tilanteen korjaantumisen mahdollisuus.
Lisäksi ainakin itse kunnioittaisin itseäni suoraselkäisyyden harjoittamisesta enemmän kuin välttelemisen valitsemisesta.
18
[/quote]
Kiitos tästä huomautuksesta. Olet oikeassa, mutta minusta on tullut jo niin kaunainen, että onkohan minusta enää välien selvittäjäksi? Ehkä hetken kuluttua, mutta juuri nyt ei. Mielestäni ystäväni toimii ihan tietoisesti näin kuin toimii. En voi sille mitään, että ajattelen näin, ettei tämä ole mitään ajattelemattomuutta, vaan hänen tietoinen taktiikkansa sivuuttaa minun asiani täysin. Hiljaisuus -> sen jälkeen paluu alkuasetelmaan eli hän päätähdeksi. Aina uudestaan ja uudestaan. Ja aina tuo kiireitten tuleminen juuri silloin, kappas vain kun sattuikin taas kerran. Ensin minun täytyy toipua tästä uudesta syrjäytetyksi tulemisesta ennenkuin jaksan tai edes haluan mitään selvittelyitä.
ap
Sain ystävältäni vihdoin viestin. Ajattelin, että no nyt hän vihdoin kommentoi asiaani ja olin ilahtunut. Kunnes luin sen. Siinä mietittiin, kumman asun hän ostaisi yhteen tilaisuuteen ja kysyttiin, mitä mieltä olen.
Olen nyt oikeasti niin vihainen, että tekisi mieli poistaa hänet puhelimesta, spostista, facebookista... no en tee sitä, mutta nyt alkaa täydellinen hiljaisuus puoleltani. Enkä ala setvimään tätä asiaa draamakuningattaren kanssa myöskään. Hän ei nähtävästi arvosta minua tipantippaa. Olen kuin hänen henkilökuntaansa, kamaripalvelija tai vastaava, ja minun elämäni on hänelle täysin yhdentekevä.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.08.2015 klo 09:43"]
Sain ystävältäni vihdoin viestin. Ajattelin, että no nyt hän vihdoin kommentoi asiaani ja olin ilahtunut. Kunnes luin sen. Siinä mietittiin, kumman asun hän ostaisi yhteen tilaisuuteen ja kysyttiin, mitä mieltä olen.
Olen nyt oikeasti niin vihainen, että tekisi mieli poistaa hänet puhelimesta, spostista, facebookista... no en tee sitä, mutta nyt alkaa täydellinen hiljaisuus puoleltani. Enkä ala setvimään tätä asiaa draamakuningattaren kanssa myöskään. Hän ei nähtävästi arvosta minua tipantippaa. Olen kuin hänen henkilökuntaansa, kamaripalvelija tai vastaava, ja minun elämäni on hänelle täysin yhdentekevä.
ap
[/quote]
Nythän sulla on hyvä tilaisuus olla ihan samalla tavalla hiljaa. Käytä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin tämän ketjun etsiessäni veraistukea tilanteeseeni ystäväni (vai pitäisikö kirjoittaa "ystäväni") kanssa ja olen todella yllättynyt, miten muillakin menee tai on mennyt ihan tämän saman kiireitä-kaavan mukaan. Tällä hetkellä ystäväni on taas kiireinen, koska pitäisi kommentoida minun elämäni suureen tapaukseen. Hän odottaa nyt pari viikkoa, ettei enää tarvitse ja jatkaa sitten omaa juttuaan taas. Mutta kuten ap:lla, tällä kertaa kamelin selkä meni poikki, enkä aio enää vastata, enkä todellakaan selvittää mitään draamakuningattaren kanssa. Hän haluaa vain tietynlaista kommunikaatiota ja rankaisee heti, jos ylitän valtuuteni eli puhun myös itsestäni välillä.
Jos olet vielä kuulolla ap, niin miten on mennyt? Oletko vielä yhteydessä tuohon ystävääsi?
minun ystävistä ne, jotka ovat "omasta tahdostaan" sinkkuja, eli uranaisia ja feministejä, on tullut katkeria ja valintaansa katuvia 45 vuotiaita. hyvä urakehitys, tienaavat hyvin, mutta on kuulemma lamaannuttavaa palata päivän päätteeksi kalliiseen, tyhjään kotiin. ei lapsia, eikä miestä odottamassa. ei kuulemma ikäistänsä ja tasoistansa seuraa löydy mistään. eräs suuttui verisesti minulle, kun sanoin, että pitäisikö ottaa keskimittainen ja keskituloinen mies. tämähän ei käy sitten millään. oma on häpeänsä, sillä minäkään en enää viitsi kuunnella näiden valitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemusta kiireisestä ystävästä, jonka kiire alkaa siitä hetkestä, kun minunkin asiaani pitäisi vähän kommentoida. Kiire loppuu, kun on pidetty taukoa niin kauan, ettei ikäänkuin tarvitse palata enää minun asiaani. Tämä toistuu ja toistuu.....
Ketju taisi lopahtaa, harmi. Tai ehkä tänään on vastaavaa kokeneita ihmisiä kuulolla?
29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on vähän saman tyylisiä kokemuksia. Monesti kun yritin kertoa omia kuulumisiani niin vastaus oli useimmiten "Hahah", "ok", "ahaa" tyylisiä. Ei mitään kysymyksiä tai pidempiä kommentteja. Välimatkaa meillä on noin 400km, mutta silti on nähty joskus useammankin kerran vuoden aikana ennen. Itse rupesin väsymään kun viesteihin vastaukset oli mitä oli ja aina puhelimessa puhuessa vain hänen asioitaan läpi käytiin, vaikka yritin omiakin kuulumisia kertoa. Kerran puhuttiin pitkä puhelu jonka aikana ehkä muutama minuutti puhuttiin minun asioista joka sekin kyllä oli vain työajoista. Lisäksi hän ei ollut enää kiinnostunut minun luonani käymään ollenkaan eikä kysellyt asiasta mitään. Kohta kuuteen vuoteen hän ei ole mun luona käynyt, ainoastaan minä kävin hänen luonaan. Viimeinen niitti itselle oli kun rupesin erään miehen kanssa juttelemaan ja olin asiasta iloinen, eikä kaverini mitenkään reagoinut asiaan vaikka laitoin viestiä. Lopulta mies paljastuikin väkivaltaiseksi ja eroon päästyäni ystäväni ohitti asian täysin kun hänelle siitä kerroin ja pyysin tukea.
Hiljensin hänen kanssaan puhumisen täysin, kunnes yhtäkkiä viime heinäkuussa häneltä tuli ihmettelevä viesti että mitä tapahtui kun ei enää puhuta. Sanoin hänelle että en enää jaksanut kun tuntuu ettei mun asiat kiinnosta ollenkaan, mutta silti hän vain jatkoi samaan malliin itsestään puhumista. Itsellä on tänä aikana tapahtunut monia hyviä muutoksia elämässä ja olisi mukava ollut kertoa niistä mutta kun ei toista kiinnosta selkeästi. Itseä harmittaa että hän edes viestiä laittoi kun olin jo saamassa asiaa käsiteltyä ja pääsemässä eteenpäin mutta nyt tuli vanhat haavat revittyä auki
Sekin tulisi muistaa, että hän on sinkku ja ap:llä on oma perhe. Minä ja kaverini ollaan 30 v molemmin puolin ja nyt alkaa asiat itsestään mennä siihen suuntaan, että yhteydenpito ja läheisyys naimisissa oleviin ja perheen perustaneisiin on verrattain etäistä ja näemme juurikin sen muutamia kertoja vuodessa. Kyllä minua ainakin "hävettää" oma elämäntilanne sen verran, että kun puhun perheellistyneiden ystävien kanssa, yritän pitää tiettyä kulissia omissa asioissani.