Pitäisikö hakea jatkoa kuntoutustuelle?

Toivoisin tähän nyt vain kiihkottomia vastauksia, vaikka ilmeisesti tämä on tunteita nostattava aihe.

Eli taustani ovat sellaiset, että olen nuori ja koko aikuisikäni saanut toisten kehotuksesta eri pituisia kuntoutustukijaksoja joko yhdeksi tai kahdeksi vuodeksi eteenpäin. Jo vuosia sitten Kelassa oli vihjattu, että olisi aiheellista järjestää eläke (kovin raskaalta kuulostava sana) pysyväksi, mutta yksikään lääkäri ei ole sitä itse lähtenyt ehdottamaan. Minulla on yksi krooninen, elinikäinen fyysinen sairaus ja sen lisäksi yksi neurologinen diagnoosi, jolle ei oikeastaan voi mitään. Sen lisäksi taustalla määrittelemätöntä masennusta ja ahdistushäiriötä.

Olen nyt koulussa ja valmistumiseen menee vielä max.kaksi vuotta, joiden ajalle luultavasti saa kuntoutusrahaa ja itse kuntoutustuki loppuisi periaatteessa jo vuoden vaihteessa. En ole tuntenut ketään samassa tilanteessa olevaa ja kaikki asiaan liittyvät neuvot olen aina saanut lähiomaisilta ja viesti on ollut sen suuntainen, että kuntoutukselle kannattaisi ehdottomasti hakea jatkoa tai tiedossa olisi säännöllistä sosussa ramppaamista, TE-toimiston simputusta ja yleistä elintason laskua tukimuodon huonontuessa dramaattisesti. Sen lisäksi on sanottu, että ko.koulutuksen voimilla työllistyessä edessä ensimmäisenä häämöttävä työ olisi luultavasti sen verran matalapalkkaista, että asumistuen poistuessa ja verojen tullessa kuvaan työnteko kävisi lähes vapaaehtoistyöstä tai tulotaso olisi sama kuin vastikkeettomalla kuntoutustuella, ellei jopa huonompi. En tiedä miten totuudenmukaisia nämä väitteet ovat, vaikka ymmärrän niiden takana piilevän logiikan.

Kuntoutustuen jatkamisen puolustajat ovat myös sanoneet, että työtä voi hakea ihan samalla tavalla myös ko.tukea saavana ja jättää sen tauolle mielekkään työpaikan löytyessä. Mitään muuta en ole oikeastaan tähän vastaan osannut sanoa, kuin että työnhakijan kirjoissa oleminen voisi vilkastuttaa työpaikkojen löytymistä, kun taas kuntoutuksen saajana on enemmänkin näkymätön työmarkkinoiden silmissä tai kukaan ulkopuolinen ei siinä ainakaan auta. Tosin tämäkään ei ehkä pidä täysin paikkaansa, sillä jonkinlainen työnhakijan status lienee mahdollista ilmankin ja CV-netissä sun muissa olen roikkunut.

Omalla kohdallani tuota kuntoutuksen hakemista vaikeuttaa vain tunne siitä, että en tiedä olenko oikeasti tarpeeksi 'sairas' sitä varten ja asiaan kuuluva syyni ja tilinteko ahdistaa ja hävettää. Tiedän kuntoutusta kyllä myönnettävän ja olleen myönnetty hyvin käytännöllisin perustein ja erilaisten tarkkojen diagnoosien seuratessa perästä. Haluaisin vapautua tästä stigmasta ja päästä lopullisesti normaalien kirjoihin, mutta en toisaalta haluaisi kusta elämääni pelkästään sen takia, jos rohkea päätös koituisi huonoksi ja peruuttamattomaksi kuten kurjimmissa ennustuksissa.