Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystäväni ovat saaneet vainoharhaiseksi tapailemani miehen suhteen.

Vierailija
19.08.2015 |

Kaipailisin kipeästi mielipiteitä tämänhetkiseen tilanteeseeni, sillä ystäväni ovat saaneet minut vainoharhaiseksi ja epäileväiseksi erään miehen suhteen. Helppiä!

Itse olen kohta 20v nuori nainen ja tapasin reilu kuukausi sitten mukavan miehen. Mies on erittäin komea ja nuorekas, joten yllätyin kun minulle selvisi, että hän on minua 12 vuotta vanhempi. Olemme siis tapailleet tämän miehen kanssa tämän reilun kuukauden, mutta valitettavasti hän asuu toisessa kaupungissa, joten emme pysty näkemään niin usein kuin tahtoisimme. Kuitenkin olemme tavalla tai toisella yhteydessä päivittäin/useasti viikossa. Emme ole suuremmin puhuneet ikäerostamme, mutta ystäväni ovat muodostaneet siitä nyt minulle jonkilaisen ongelman varoittelemalla minua sydäsuruista ja hyväksikäyttämisestä.

 

Miehen ollessa luonani yötä ensimmäistä kertaa pelkäsin yhteydenpidon lopahtavan sen jälkeen. Ennen yökyläilyä yhteydenpito oli ollut todella tiivistä (usein miehen aloitteesta) ja ajattelin, että yhdessä vietetyn yön jälkeen huomaan, jos olisin miehelle vain pano. Tuon yön jälkeen yhteydenpito on kuitenkin pysynyt samanlaisena ja juttelemme laidasta laitaan syvällisiä asioita sekä ihan arkipäiväsisiäkin juttuja. Keskustelumme eivät siis pyöri vain seksin ympärillä. Mies on pyytänyt minua nyt vuorostaan hänen luokseen, koska olemme nähneet aina minun kotikaupungissani. Ystäväni kuitenkin varoittelevat minua miehen iästä ja motiivesta. Alan pikkuhiljaa tulla vainoharhaiseksi, vaikka itse mies ei ole antanut tähän käytöksellään mitään aihetta.

 

Kanssani mies on kohtelias, ihana ja hän varmistaa että minulla on hyvä olla. Minun onkin hankala uskoa, jaksaako joku oikeasti pitää tälläistä kauko"suhdetta" pystyssä jos tahtoo pelkän panon. Mies on nähnyt eteeni melkoisesti vaivaa. Hän suunnittelee jo, mitä mukavaa treffailisimme hänen kotikaupungissaan.


Kertokaa mielipiteenne. Annanko vain rohkeasti mennä, sillä viihdyn miehen seurassa. Jos sydän särkyy, niin sitten särkyy. Tuntuisi hassulta lopettaa miehen deittailu vain ystävieni epäluulojen takia. Kuitenkin varoittelut iästä, välimatkasta sun muusta sai minut tekemään tämänkin keskustelun...

Neuvoja? 

Kommentit (48)

Vierailija
41/48 |
20.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse aloin 19-vuotiaana seurustelemaan 30-vuotiaan miehen kanssa. Nyt pari vuotta jo kihloissa ja ei saada toisistamme tarpeekseen. Kukaan ei edes epäillyt ( tai ainakaan minulle puhunut ) ikäeroamme. Itsellä vauvakuumetta on jo paljonkin, mutta ei vielä pidetä kiirettä, mutta molemmat lapsia halutaan varmaan lähivuosina.
N22

Vierailija
42/48 |
20.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 02:50"]on vähän outoa kyllä että 33-vuotias alkaisi vakavasti 20-vuotiaan pikkupillun kanssa seukkaamaan.. Mutta noh, saa tuoretta pimperoa, muistat vaan avata aina haarasi niin pysyy mukana jonkin aikaa.
[/quote]

Kuulostat yhdeltä poikaystäväni kaverin naiselta. Ensitapaamisella kuulin olevani pikkupillu, ja vaikka mitä muuta. Pikkupillu jäi vain mieleeni, koska se ei olekaan ihan pieni ;D Tätä naista kohtaan tunnen suorastaan inhoa. Yrittää kaveerata, kun näemme, mutta kilahtelee vähän väliä ihme asioista. En näe siis vapaaehtoisesti häntä, baarissa tai kaupassa ollaan törmätty kerta pari vuoteen(liian usein).
N22

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/48 |
20.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 00:15"]

[quote author="Vierailija" time="20.08.2015 klo 00:06"]

Se mies on varmaan erehtynnyt pitämään sua aikuisena ihmisenä mutta luultavasti pian huomaa millä asteella olet kavereittesi kanssa ja jättää sut rauhaan.

[/quote]Tosi kannustavaa hei. Kaipasin vilpittömia neuvoja, en vittuilua. Kiitos. AP 

[/quote]

No onhan se aika nuoren ihmisen touhua ajatella, että koska kaverini varoittelevat sydänsuruista, niin pitääpä katkaista koko suhde ennen kuin se päättyy huonosti. Miten olisi sellainen kultainen keskitie, että otat kaverien epäluulot sillä tapaa vakavasti, että et lähde niitä kiistämään ja pidät niiden kauhuskenaarioita mahdollisena. Mutta et kuitenkaan anna varautuneisuuden pilata suhdetta jos ei ilmene aihetta tulkita miestä uudelleen.

Kannattaa pitää mielessä, että jos olet löytänyt miehen joka pitää ikäistäsi aarrelöytönä, hän saattaa satsata sinuun kaikkensa ensin varmistaakseen saaliin, kunnes kyllästyy ja dumppaa. Ikäsi puolesta olet joillekin miehille statussymboli ja kaikki into, joka sinuun kohdistuu, ei välttämättä kohdistu sinuun henkilökohtaisesti. Nuoren naisen on ihan oikeastikin hyvä muistaa, että hän saattaa olla itse lopulta se, joka menee sitomaan koko elämänsä liian kevyesti. Mutta epäluulojen ei silti pidä antaa saattaa itseä paniikkiin ennen aikojaan.

Vierailija
44/48 |
19.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seuraa sydäntäsi

Vierailija
45/48 |
19.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika!

Vierailija
46/48 |
19.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on jälkeenjäänyt, jos on kanssasi samalla aaltopituudella. 20-vuotiaat näyttävät ulkoisesti lapsilta, joten kaiken lisäksi vielä pervokin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/48 |
19.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="19.08.2015 klo 22:55"]

Mies on jälkeenjäänyt, jos on kanssasi samalla aaltopituudella. 20-vuotiaat näyttävät ulkoisesti lapsilta, joten kaiken lisäksi vielä pervokin. 

[/quote]Älä puhu paskaa. 

Vierailija
48/48 |
19.08.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme viisi kuusi