Tuttava jonka kanssa keskustelu on kuin olisi eri raiteilla
Tiedättekö sen tunteen kun tietyn henkilön kanssa jotenkin puhutte aina toistenne ohi. Toinen ymmärtää aina vähän väärin, poimii epäolennaisuuksia ja ohittaa juttujesi huippukohdat. Jälkikäteen tuntuu aina ettet osannut sanoa yhtään mitä piti tai et yrityksestä huolimatta tullut ymmärretyksi, ja olis ollut oikeastaan parempi olla hiljaa. Keskustelusta ei tule ikinä sellaista täyttymystä että olipa mukava jutella tms. tai että nyt käytiin syvällä. Jotenkin raskasta olla työkaverin kanssa kun yhdessäolo on ikäänkuin turhauttavaa vaikkei varsinaisesti mitään erimielisyyttä tms. olekaan. Tunnistatteko muut tätä?
Kommentit (14)
En puhu syvällisiä työkaverin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En puhu syvällisiä työkaverin kanssa.
Tarkoitin ihan tavanomaisia keskustelun aiheita. Jos ollaan 8 h kaksistaan, tuntuis hullulta olla puhumatta mitään. Mutta se keskustelu vaan tuottaa jälkikäteen sellaisen vahvan "mitä helvettiä se nyt taas oli" -tunteen. Ei onnistu.
mulla on käynyt vain kahden ihmisen kanssa näin. molemmat narsisteja.
Tiedätkö käykö muille tuon ihmisen kanssa samalla tavalla? Jos hänellä on yleensäkin ongelmia tulkita ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö käykö muille tuon ihmisen kanssa samalla tavalla? Jos hänellä on yleensäkin ongelmia tulkita ihmisiä.
No nyt kun sanot, ehkä niin. Turhauttavaa! Tuntuu kuitenkin että vika on minussa, jotain vikaa ulosannissa. Yhden ihmisen kohdalla.
Mä saatan olla tuollainen keskustelija, sillä mulla on usein uusien ihmisten kanssa keskusteltua tuollainen uupunut ja hämmentynyt olo, ihan kuin en olisi ymmärtänyt mistään mitään ja olisin missannut pointin ja tuottanut toiselle pettymyksen. Syvällisistä aiheista jutellessa ymmärrän, mutta en mistään kevyistä kuulumisista tai vitsailusta. Tämä siis joidenkin ihmisten kanssa joita en vielä tunne enkä oikein hahmota millä raiteella toisen ajattelu kulkee. Koen että mulla on aspergerpiirteitä tai jännitystä, joka sotkee smalltalkia - tai sitten on vain normaalia ettei kaikkien kanssa keskustelu taivu luontevaksi ainakaan alkuun? Koen tästä voimakasta ahdistusta ja häpeää. Älä siis syytä itseäsi siitä ettei vuorovaikutus jonkun kanssa suju, syitä on varmasti monia sinusta riippumattomia. Sympatiani teille molemmille!
Voitko antaa jonkun esimerkin? Molempien vuorosanat siitä miten keskustelu menee mönkään?
Tähän muuten liittyy se että hän on ehkä ainoa ihminen jonka kanssa en ikinä pääse samalle tasolle, vaan tunnen pysyvästi olevani meistä se tyhmempi. Eli olemme ikuisesti eriarvoisia, ehkä se tuo myös osaltaan painetta eikä jutut mene sitten varsinkaan putkeen.
Vierailija kirjoitti:
mulla on käynyt vain kahden ihmisen kanssa näin. molemmat narsisteja.
Hmm.ap narsisti? Hän harmistuu kun keskustelu ei pyörikkään hänen vahvuuksien ympärillä?
Ei oikeassa elämässä juurikaan, mutta täällä AV:lla todella usein.
Vierailija kirjoitti:
Tähän muuten liittyy se että hän on ehkä ainoa ihminen jonka kanssa en ikinä pääse samalle tasolle, vaan tunnen pysyvästi olevani meistä se tyhmempi. Eli olemme ikuisesti eriarvoisia, ehkä se tuo myös osaltaan painetta eikä jutut mene sitten varsinkaan putkeen.
Minusta on aina ollut mahtavaa olla tyhmin ihminen seurueessa. On tosi kiva kuunnella muiden älykästä ja nokkelaa keskustelua, vaikka siihen ei osaisi itse mitään sanoakaan. Vähän sama kuin kuuntelisi juttelua vieraalla kielellä, jota ymmärtää aika paljon, mutta ei osaa itse puhua niin paljoa että voisi osallistua keskusteluun. Nautin tällaisesta. Olenko normaali?
Tunnen parikin tuollaista ja yritän vältellä joutumasta heidän kanssaan keskusteluun. Toinen on vannoutunut demari ja yrittääpä keskustella mistä tahansa, kääntyy keskustele poikkeuksetta demareiden ylivertaisuuteen, kaikkien muiden puolueiden kannattajat äänestävät tyhmästi.
Toinen puolikuuro ukko, joka kuulee sanan sieltä, toisen täältä ja muodostaa kalkkeutuneessaa päässään niistä kokonaisuuden, josta kuvittelee puhuttavan.
Eikö?