Yhteishuoltajuudesta...
Heippa. Minulla ja entisellä miehelläni on yhteishuoltajuus 3 vuotiaasta tyttärestämme. Meillä on hyvät välit eikä olla asioista riidelty, mutta vaivaa niin hirveästi tuo erossa olla tytöstä. On ihan puolinainen olo kun tyttö on isällään, on ihanaa että isällä ja tytöllä on hyvät välit ja isä pitää tyttöä hyvin ja paljon,mutta äidin ikävä on valtava!
Huoltajuus järjestely on meillä niin että kaksi vkoa minulla ja vko isällä.
Miten teillä muilla onko jatkuvasti huono omatunto ja raastava ikävä, vai osaatteko suhtautua " järkevästi" ja ajatella että isällä on oikeus olla tytön kanssa yhtä lailla?
Siis minulla on huono omatunto siinä mielessä et jos on päivällä ollut tytön kanssa yhteenottoa (uhmaikä...) ja sitten hän illalla lähtee isälle, niin mielen valtaa hirveä ahdistus ja huono omatunto että miks sitä riitaa taas tuli ja teinkö nyt jotain väärin ja olen huono äiti jne...
Sekavaa tekstiä.. onko kohtalotovereita?
Anette
Kommentit (4)
Jos et ole vielä tottunut käytäntöön? Auttaisiko jos tyttö olisi isällään 3-4pv, viikon sulla ja taas 3-4pv isällään. Viikossa varmasti ehtii tulla ikävä.
Jotenkin vaikuttaa itsekkäältä soittaa lapsi isältään pois vain siksi että itsestään tuntuu pahalta. Sitä kannattaa miettiä.
me ollaan nyt sopeuduttu tähän 2kodin systeemiin muutaman kuukauden, ja alussa oli joka toinen viikonloppu isällään ja muutamana iltana viikossa. poika 3 ja puoli. sitten ruvettiin miettimään että jos tehtäisiin viikko ja viikko, että olisi 50-50, mutta koen että poika on vielä liian nuori olemaan erossa niin pitkän ajan toisesta vanhemmasta kun ollaan vielä uudessa maassa, alkoi uusi tarha ja sitten erottiin ja on kaksi kotia. Ollaan nyt pidetty viikonloppu systeemiä ja joustavasti viikolla, että molemmilla säilyy tiivisyhteys lapseen ja myös toisiimme (hyvä puheyhteys) ainakin nyt vielä hetken aikaa, ehkä jopa pidempäänkin. Jotenkin tossa iässä lapsi sopeutuu niin äkkiä yhteen rutiiniin, että se tuntuu sitten kovalta taas muuttaa se viikon tai kahden jälkeen.
en myöskään koe että pelkkä puhelinyhteys viikon tai kahden ajalta tuo sitä läheisyyttä ja lapsen kehityksen seuraamista kovinkaan mukavaksi kummallekkaan vanhemmalle.
Ei meidän poika ole sekaisin että missä kodissa nyt nukutaan, kun asiasta keskustellaan edellisenä iltana tai aamulla tarhaan lähtiessä, että missä kodissa ollaan seuraava ilta. Meillä on vielä lastenhoitaja tässä kuviossa, joka hakee tarhasta ja tuo aina lapsen äidin kotiin, josta isä sitten hakee töistä tultuaan illaksi tai viikonlopuksi.
Meillä toimii hyvin kun asutaan lähekkäin ja tarha on siinä puolimatkassa ja lapsen kanssa ja keskenämme puhumme.
Psykologien suosituksien mukaan lapsen ei ole hyvä olla lähivanhemmastaan erossa enempää vuorokausia kuin mitä on ikävuosia, joten ymmärrän hyvin, että tuo viikko tuntuu kovin pitkältä ajalta. Entä jos yrittäisitte sopia tavallisemman kaavan tapaamisille? Tyyliin joka toinen viikonloppu ja sitten yksi arki-iltatapaaminen viikolle.
Nämä suositukset on kuitenkin laatinut ihan psykologi ja niissä on lähdetty lasten hyvinvoinnista. Vanhemmille kun viikko-viikko-systeemi voi olla varsin mukava, mutta lapselle on tärkeää, että tapaamisten välit eivät jää liian pitkiksi.
http://www.yyl.fi/index.php?page=ero&sivu=suositukset
Myös yhteydenpitoa lapseen kannattaa harrastaa puhelimitse päivittäin, jos vaan mahdollista. Äitihän voi lukea vaikka iltasadun tai jutella jostain muusta, mistä lapsi pitää. Meillä pojan isä soittaa päivittäin pojalle, kun poika on kotona ja samoin minä pojalle aina lauantaisin, kun poika on isänsä luona viikonlopun (näen pojan kuitenkin pe ja su joka tapauksessa).
Niin ja sitten muistuttaisin, että huoltajuudella ja tapaamisilla ei ole sitten mitään tekemistä toistensa kanssa. Yhteishuoltajuudessakaan ei tarvitse välttämättä tavata etävanhempaa koskaan ja vaikka toinen olisi yksinhuoltaja, niin tapaamiset voivat olla vaikka miten usein.
Minun on toisaalta vaikea vastata, koska olemme saamassa tyttäreni isän kanssa asiat kuntoon, ja luultavasti palaamme yhteen, mutta vastaan silti..
Silloin eron jälkeen isä otti tytön viikonlopuiksi, muistan sen ikävän!
En osannut tehdä mitään, saatoin itkeäkin, otin tytön nallen syliin ja käperryin sohvaan. Haistelin paitoja, soittelin perään jne. Jäin jopa joskus leikkimään naapurin lasten kanssa ulos..
yhden kerran soitin ja itkin voiko lapseni tulla kotiin yöksi, on niin paha olla, ei vain henkinen ikävä vaan ihan fyysisesti rintaani ja vatsaani koski. No, tyttö oli mennyt autoon, eikä ollut suostunut tulemaan pois ja vaatinut päästä kotiin. Äidin ikävä ja rintakipu johtui siis tästä! :) isä toi tytön kotiin :)
silloin jos minulla oli tekemistä, sovittu tyttökavereiden kanssa menoja tms oli helpompi olla, en jäänyt kotiin yksin. Viikko on todella pitkä aika, mutta yritä keksiä jotain " ylimääräistä" tekemistä siksi viikoksi! Harrastuksia jne. Ole mahdollisimman vähän kotona.. tämä on minun neuvoni. Jos teillä lapsen isän kanssa on hyvät välit, voisitteko sopia viikonlopputapaamisista?
Tsemppiä!