Välikausivaatteiden puute - tuleeko kevät todella vanhemmille yllätyksenä?
Olen ollut vanhempi 16 vuoden ajan ja mulla on muutama lapsi. Olen pienituloinen ja hankinnat pitää harkita ja miettiä etukäteen huolella, toisaalta ei ole aina varaa tilata vedenpitäviä takkeja ja housuja vaikkapa joulualesta kun samalle kuulle kasaantuu kustannuksia muutenkin. Ymmärrän että kahdenkin aikuisen lapsiperheessä on hulinaa ja kaikkea ei voi pitää aina mielessä, mutta tätä en ole 16 vuoden aikana ymmärtänyt: kevät (tai syksy) tulee, siitä puhutaan ja sitä ennustetaan viikkoja aiemmin mutta vanhemmat eivät ole hankkineet välikausivaatteita ajoissa.
Isoäänisintä porukkaa tämän asian kanssa ovat havaintojeni mukaan keskiluokkaiset perheet, edes ne joissa on uusperheyden myötä neljä aikuista eivät ole varautuneet ajoissa. Lapset varmaan pärjäävät ihan ok koska hehän laittavat ylleen sen mitä esille on pantu ja niillä sitten mennään. Tänään olen lukenut kymmeniä 30-40v vanhempien parkuja ja päivittelyjä somesta kun onkin äkkiä aurinkoista ja lapsille (alakouluikäisiä suurin osa) ei ole mitään hankittuna.
Haluaisin ymmärtää että miten se joka vuosi tulee joillekin uutisena että pakkanen loppuu ja päivällä on +8 ja toppavaatteissa on koulun pihalla paha olla. Asumme maassa jossa on tarjolla suunnaton määrä erilaisia vaatevaihtoehtoja ja niitä mainostetaan jatkuvasti jos nyt mitään mediaa seuraa. Miten joku vanhempi ei tajua että sille 10 cm kasvaneelle lapsellekin pitää hankkia ne sopivat vaatteet uudelle kaudelle? Pahempaa kuin säiden päivittelijät ovat aikuiset, vuosia vanhempana olleet ihmiset joilla olisi ollut rahaa ja aikaa kyllä hoitaa ne lasten sopivat vaatteet ajoissa mutta kummallekaan vanhemmalle ei ole tullut ajoissa mieleen. Eikö ihmisiä säälitä se heidän toppavaatteissa pihalla hikoava päiväkotilainen/koululainen? Mitä nämä ihmiset tekevät koko talven kun ei ole aikaa miettiä että aivan, kevät varmaan tulee tänäkin vuonna.
En tiedä tulenko lukemaan vastauksia. Jotain työkiireparkua varmaan luvassa. Someen ehtii itkeä kun ei ole hankkinut kamppeita ajoissa - samalla ajalla ne olisi tilannut netistä jo helmikuussa.
Kommentit (212)
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on välikausivaate?
Mummo vm. -58
Sellainen, jota käytetään kesän ja talven välissä eli keväällä ja syksyllä. Ohuempi kuin talvivaate, mutta paksumpi kuin kesävaate. Esim. kevyesti vuoritettu tuulenpitävä takki on sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä minusta on säälittävä, ei ole lasten pukeminen, vaan joka tuutista tuleva tämän päivän vanhempien syyllistäminen ja arvostelu ja tämän tekee henkilö, joka kiillottaa sädekehää päänsä päällä ja kertoo kuinka hyvä ja esimerkillinen vanhempi on.
Ja ihmettelen, mikä on näiden kehumisen tarkoitus omasta vanhemmuudesta ja loan heittäminen muiden päälle?
Ja mitä tulee välikausivaatteisiin, niin tämä ja eilinen päivä oli täällä Keski-Suomessa plussan puolella, mutta aamulla näytti mittari miinusta.
Minulla on jo aikuiset lapset (3) ja äitinä olen aina kokenut vuodenaika vaihtelut haasteena, kun aamulla pitäisi olla puettu lämpimästi ja taas iltapv:llä taas saisi olla kevyempää.
Ja nyt eletään maaliskuun puoltaväliä, jolloin lämpötilat voi vaihdella jopa kymmenillä asteilla ja kylmyyttä lisää voimakkaat pohjoistuuli ja käytössä pitäisi olla talvi-että välikausivaatteet, kun maa on riidassa ja voi tulla vaikka 20ast. pakkaset.
Kysyin tätä asiaa ihan siksi että olen valmiiksi todella huonossa asemassa oleva vanhempi koska olen yksinhuoltaja jolla ei ole juurikaan rahaa. Kaikki kysymykset eivät ole mitään egon pönkitystä, kuten jo sanoin olen ihmetellyt sitä miksi kaikin etuoikeuksin elävät ihmiset tekevät ison numeron siitä etteivät ole hankkineet lapsilleen tarvittavia vaatteita ajoissa vaan mesoavat somessa ettei taaskaan ole mitään valmiina. Mulla ei ole tässä mitään voitettavaa, mutta no. Kiitos sullekin panoksesta. Joskus olisi kiva että he joilla on rahaa ja energiaa olisivat vähemmän esillä epäongelmineen.
Olisiko syy niin yksinkertainen, vanhemmat ovat erilaisia, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Siinä missä joku vanhempi hankkii välikausivaatteet tammikuussa ja hellevaatteet huhtikuussa, joku muu vanhempi panostaa lapseensa vaatteiden sijaan, koulumenestykseen, harrastuksiin, lapsen hyvinvointiin, jotka vievät vanhempien ajan, energian ja rahat.
Perheessä voi olla pulaa rahasta, on huolia ja murheita, työttömyyttä, sairautta, jotka kuluttavat voimavaroja, eikä ensimmäisenä ole mielessä vaatteet.
Kaikki eivät vain ole täydellisiä, eikä suunnittele elämää etukäteen, on omat heikkoudet ja vahvuudet, eikä ne syyllistämällä tai haukkumalla siitä kummemmaksi muutu.
Armoa enemmän, maailma olisi parempi paikka elää.
Mitä lapsi tekee ulkona 5 tuntia, pohtii mamma, joka istuu nokka kiinni koneessa/luurissa 7-23 :D Minun lapsuudessani 80-luvulla olisi katsottu aika pitkään, jos joku olisi sellaista ihmetellyt, että lapset ihan ulkona leikkivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin ymmärtää että miten se joka vuosi tulee joillekin uutisena että pakkanen loppuu ja päivällä on +8 ja toppavaatteissa on koulun pihalla paha olla."
Koska aamulla on pakkasta ja iltapäivällä +8 niin vaikeahan siinä on pukea sopivasti. Eikä aamulla aina tiedä, miten lämmintä iltapäivällä oikeasti tulee olemaan.
Oletko itsekin toppatakissa iltapäivällä +8 asteen lämmössä? Vai onko se vain lapsen kerrospukeutuminen, josta et osaa huolehtia?
Minä ainakin olen toppatakki päällä ja hanskat kädessä +8 asteen lämmössä. Lähellä pakkasrajaahan tuo vielä kylmyyden puolesta on, jos minulta kysytään. :D
Mutta toki jotkut pitävät jo +22 helteenä jne. Heille +8 on kai sitten jo lämmintä.
Tässä puhutaan liikunnallisista lapsista jotka ovat koulun jälkeen ulkona jopa viisi, kuusikin tuntia kun koulu loppuu klo 12 ja iltapäiväkerho klo 17:30. En usko että sinä pystyisit iltapäivän helottavassa auringossa ulkoilemaan toppahaalarissa ja paksussa pipossa ja toppahanskoissa, jos samalla koko ajan juoksisit, pelaisit palloa, menisit piilosta ja olisit jatkuvassa liikkeessä muutenkin. Tässä on edelleenkin kyse siitä että mikä estää aikuisia ajoissa hankkimasta niitä sopivia varusteita kun itselleenkin ovat uudet kamat hankkineet.
Ulkona 5-6h koulun jälkeen? Mitä ihmettä?
Se lämpötila on vielä usein vain vähän plussalla puoliltapäivin, iltapäivällä ehkä parin tai muutaman tunnin ajan korkeimmillaan, mutta iltaa kohden alkaa lämpötila taas olla nollassa.
Ihan normimeno liikunnallisella lapsella. Koulu päättyy klo 13-14 ja sisälle tullaan joskus 19-20 maissa. Välillä käydään syömässä ja tekaisemassa läksyt, mutta siinä ei kauaa nokka tuhise. Kaikki lapset eivät istu nenä kiinni puhelimessa koko iltaa.
Mitä ne lapset siellä ulkona tekee sen 5-6h?
Meidän lapsilla koulu päättyy klo 12-14. Ovat koulun jälkeen iltapäivän ja illan aikana yhteensä noin pari-kolme tuntia ulkoilemassa. Siinä välissä hoidetaan läksyt ja syödään välipalaa, käyvät kirjastossa ja harrastuksissa sekä näkevät kavereita.
Leikkivät, pelaavat jääkiekkoa jne. jne. Joillain katsos se harrastaminenkin tapahtuu ulkona.
Kesällä voisi olla ihan jees, mutta että talvellakin? Entä sadesäällä?
Meidän lasten iltapäiväkerho on vain osan ajasta ulkona, osan sisällä.
No, kaipa jotkut sitten viihtyy koko iltapäivän jääkiekkoa pelaten.
Missä ajattelet Teemu Selänteiden ja kumppaneiden viettäneen lapsuutensa`? Tuskin ainakaan sisällä pleikkaa pelaten. Kesällä ei oikein voi pelata jääkiekkoa ulkona, joten se on hoidettava talviaikaan.
Miksi vaihtoehdot olisi koko iltapäivä ja ilta ulkona jääkiekkoa tai sisällä pleikkaa pelaten?
Meidän lapsilla ainakin yhdistyy sopivasti molemmat. Ulkoillaan reilusti, mutta ei kyllä koko iltapäivää tai iltaa. Tietty kelienkin mukaan. Toisaalta lapsilla on muutakin tekemistä kuin pelkkä ulkoilu.
Lopettakaa jo se teidän lasten harrastusten vertailu! Nykypäivänä on vain hienoa, että jotkut lapset viihtyvät ulkona montakin tuntia päivässä. Ihan sama mitä siellä tekevät, kunhan on laillista.
Esim. itse nytkin vain makaan sohvalla kirjoittamassa puhelimella vauvapalstalle. En ole ylpeä tästä.
Nyt on aamuisin pakkasta, usein vielä puolille päivin ja vasta iltapäivällä lämpöasteita. Auringon laskiessa taas pakastuu. Millään välikausivaatteilla ei vielä pärjää kun muutaman tunnin iltapäivällä, eli talvivaatteet tottakai käytössä. Välikausivaatteiden aika on usein vasta huhtikuussa ainakin täälläpäin.
Ainakin lastenvaatekirppiksillä alkaa välikausivaatekauppa käydä kuumana jo suunnilleen heti joulun jälkeen ja nyt menee jo kesävaatteetkin. Eli kyllä monet varautuu ihan hyvissä ajoin, itse en ole koskaan tuommoisiin viime tippaan jättäjiin ja valittajiin edes törmännyt ja olen juurikin 30-40v keskiluokkainen työssäkäyvä vanhempi, samoin tuttavapiiri pääosin. Kyllä kaikilla näyttäisi ihan sään mukaiset vaatteet olevan.
Tällä hetkellä päiväkoti-ikäisen säänmukaiset vaatteet on vuorellinen kurahaalari ja alle tarvittaessa villapuku, eskarilla vähän ohuempi vedenpitävä toppatakki+housut. Aamulla on reilusti pakkasta ja kun ei lapsia kuskata autolla ovelta ovelle niin ei todellakaan pärjää missään kuoritakissa vielä. Vk-vaatteet ja kengät on olleet kaapissa valmiina jo hyvän tovin mutta kyllä saa olla vielä ainakin viitisen astetta lämpimämpi vuorokauden keskilämpötila ennen kuin voi ottaa käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin ymmärtää että miten se joka vuosi tulee joillekin uutisena että pakkanen loppuu ja päivällä on +8 ja toppavaatteissa on koulun pihalla paha olla."
Koska aamulla on pakkasta ja iltapäivällä +8 niin vaikeahan siinä on pukea sopivasti. Eikä aamulla aina tiedä, miten lämmintä iltapäivällä oikeasti tulee olemaan.
Oletko itsekin toppatakissa iltapäivällä +8 asteen lämmössä? Vai onko se vain lapsen kerrospukeutuminen, josta et osaa huolehtia?
Minä ainakin olen toppatakki päällä ja hanskat kädessä +8 asteen lämmössä. Lähellä pakkasrajaahan tuo vielä kylmyyden puolesta on, jos minulta kysytään. :D
Mutta toki jotkut pitävät jo +22 helteenä jne. Heille +8 on kai sitten jo lämmintä.
Tässä puhutaan liikunnallisista lapsista jotka ovat koulun jälkeen ulkona jopa viisi, kuusikin tuntia kun koulu loppuu klo 12 ja iltapäiväkerho klo 17:30. En usko että sinä pystyisit iltapäivän helottavassa auringossa ulkoilemaan toppahaalarissa ja paksussa pipossa ja toppahanskoissa, jos samalla koko ajan juoksisit, pelaisit palloa, menisit piilosta ja olisit jatkuvassa liikkeessä muutenkin. Tässä on edelleenkin kyse siitä että mikä estää aikuisia ajoissa hankkimasta niitä sopivia varusteita kun itselleenkin ovat uudet kamat hankkineet.
Ulkona 5-6h koulun jälkeen? Mitä ihmettä?
Se lämpötila on vielä usein vain vähän plussalla puoliltapäivin, iltapäivällä ehkä parin tai muutaman tunnin ajan korkeimmillaan, mutta iltaa kohden alkaa lämpötila taas olla nollassa.
Ihan normimeno liikunnallisella lapsella. Koulu päättyy klo 13-14 ja sisälle tullaan joskus 19-20 maissa. Välillä käydään syömässä ja tekaisemassa läksyt, mutta siinä ei kauaa nokka tuhise. Kaikki lapset eivät istu nenä kiinni puhelimessa koko iltaa.
Mitä ne lapset siellä ulkona tekee sen 5-6h?
Meidän lapsilla koulu päättyy klo 12-14. Ovat koulun jälkeen iltapäivän ja illan aikana yhteensä noin pari-kolme tuntia ulkoilemassa. Siinä välissä hoidetaan läksyt ja syödään välipalaa, käyvät kirjastossa ja harrastuksissa sekä näkevät kavereita.
Leikkivät, pelaavat jääkiekkoa jne. jne. Joillain katsos se harrastaminenkin tapahtuu ulkona.
Kesällä voisi olla ihan jees, mutta että talvellakin? Entä sadesäällä?
Meidän lasten iltapäiväkerho on vain osan ajasta ulkona, osan sisällä.
No, kaipa jotkut sitten viihtyy koko iltapäivän jääkiekkoa pelaten.
Missä ajattelet Teemu Selänteiden ja kumppaneiden viettäneen lapsuutensa`? Tuskin ainakaan sisällä pleikkaa pelaten. Kesällä ei oikein voi pelata jääkiekkoa ulkona, joten se on hoidettava talviaikaan.
Miksi vaihtoehdot olisi koko iltapäivä ja ilta ulkona jääkiekkoa tai sisällä pleikkaa pelaten?
Meidän lapsilla ainakin yhdistyy sopivasti molemmat. Ulkoillaan reilusti, mutta ei kyllä koko iltapäivää tai iltaa. Tietty kelienkin mukaan. Toisaalta lapsilla on muutakin tekemistä kuin pelkkä ulkoilu.
Miksi vänkäät joka asiasta? Sinä kysyit, mitä lapset tekevät ulkona. Sinulle vastattiin. Eikö se riitä?

Meinaatko, että lapsesi ovat jotenkin parempia, kun eivät ole koko iltaa urheilemassa ulkona? Vai mistä noin kitkerä asenne paljon ulkoilevia lapsia kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Mitä lapsi tekee ulkona 5 tuntia, pohtii mamma, joka istuu nokka kiinni koneessa/luurissa 7-23 :D Minun lapsuudessani 80-luvulla olisi katsottu aika pitkään, jos joku olisi sellaista ihmetellyt, että lapset ihan ulkona leikkivät.
Niin, ennen hiihdettiin joka päivä -30 asteen pakkasella kouluun 20 km matka yhdellä suksella ylämäkeä mennen tullen. Välillä hätisteltiin sauvoilla susia. Koulu toki alkoi vasta klo 7 aamulla, mutta ennen kouluunlähtöä piti käydä lypsyllä ja tehdä metsätyöt. Iltapäivällä leikittiin ulkona iltaan asti, koska pirtissä asuva perheenäiti synnytti joka toinen ilta kolmoset.
Keskustelun päätteeksi aloittaja poistuu tatamilta tyytyväisenä kuinka tuli ärsytettyä mammoja. Tosiasiassa suuri yleisö on ainoastaan ihmetellyt aloittajan ärhentelyä ja provosointiyrityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on välikausivaate?
Mummo vm. -58
Sellainen, jota käytetään kesän ja talven välissä eli keväällä ja syksyllä. Ohuempi kuin talvivaate, mutta paksumpi kuin kesävaate. Esim. kevyesti vuoritettu tuulenpitävä takki on sellainen.
Entä jos on kovat pakkaset maalis-huuhtikuussa?
Onko ihan pakko käyttää välikausivaatteita, jos on kantohanki ja mittari näyttää -25.
Yleensä pääsiäisen tienoilla on kantohanki kun käydään hakemassa virpomapalkka ja tuuli tuivertaa pohjoisesta.
Kyllä mummojen reumatismi saa ihan uuden ulottuvuuden sen jälkeen ja kolottaa viikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin ymmärtää että miten se joka vuosi tulee joillekin uutisena että pakkanen loppuu ja päivällä on +8 ja toppavaatteissa on koulun pihalla paha olla."
Koska aamulla on pakkasta ja iltapäivällä +8 niin vaikeahan siinä on pukea sopivasti. Eikä aamulla aina tiedä, miten lämmintä iltapäivällä oikeasti tulee olemaan.
Oletko itsekin toppatakissa iltapäivällä +8 asteen lämmössä? Vai onko se vain lapsen kerrospukeutuminen, josta et osaa huolehtia?
Minä ainakin olen toppatakki päällä ja hanskat kädessä +8 asteen lämmössä. Lähellä pakkasrajaahan tuo vielä kylmyyden puolesta on, jos minulta kysytään. :D
Mutta toki jotkut pitävät jo +22 helteenä jne. Heille +8 on kai sitten jo lämmintä.
Tässä puhutaan liikunnallisista lapsista jotka ovat koulun jälkeen ulkona jopa viisi, kuusikin tuntia kun koulu loppuu klo 12 ja iltapäiväkerho klo 17:30. En usko että sinä pystyisit iltapäivän helottavassa auringossa ulkoilemaan toppahaalarissa ja paksussa pipossa ja toppahanskoissa, jos samalla koko ajan juoksisit, pelaisit palloa, menisit piilosta ja olisit jatkuvassa liikkeessä muutenkin. Tässä on edelleenkin kyse siitä että mikä estää aikuisia ajoissa hankkimasta niitä sopivia varusteita kun itselleenkin ovat uudet kamat hankkineet.
Ulkona 5-6h koulun jälkeen? Mitä ihmettä?
Se lämpötila on vielä usein vain vähän plussalla puoliltapäivin, iltapäivällä ehkä parin tai muutaman tunnin ajan korkeimmillaan, mutta iltaa kohden alkaa lämpötila taas olla nollassa.
Ihan normimeno liikunnallisella lapsella. Koulu päättyy klo 13-14 ja sisälle tullaan joskus 19-20 maissa. Välillä käydään syömässä ja tekaisemassa läksyt, mutta siinä ei kauaa nokka tuhise. Kaikki lapset eivät istu nenä kiinni puhelimessa koko iltaa.
Mitä ne lapset siellä ulkona tekee sen 5-6h?
Meidän lapsilla koulu päättyy klo 12-14. Ovat koulun jälkeen iltapäivän ja illan aikana yhteensä noin pari-kolme tuntia ulkoilemassa. Siinä välissä hoidetaan läksyt ja syödään välipalaa, käyvät kirjastossa ja harrastuksissa sekä näkevät kavereita.
Leikkivät, pelaavat jääkiekkoa jne. jne. Joillain katsos se harrastaminenkin tapahtuu ulkona.
Kesällä voisi olla ihan jees, mutta että talvellakin? Entä sadesäällä?
Meidän lasten iltapäiväkerho on vain osan ajasta ulkona, osan sisällä.
No, kaipa jotkut sitten viihtyy koko iltapäivän jääkiekkoa pelaten.
Missä ajattelet Teemu Selänteiden ja kumppaneiden viettäneen lapsuutensa`? Tuskin ainakaan sisällä pleikkaa pelaten. Kesällä ei oikein voi pelata jääkiekkoa ulkona, joten se on hoidettava talviaikaan.
Miksi vaihtoehdot olisi koko iltapäivä ja ilta ulkona jääkiekkoa tai sisällä pleikkaa pelaten?
Meidän lapsilla ainakin yhdistyy sopivasti molemmat. Ulkoillaan reilusti, mutta ei kyllä koko iltapäivää tai iltaa. Tietty kelienkin mukaan. Toisaalta lapsilla on muutakin tekemistä kuin pelkkä ulkoilu.
Se, mikä on sinun lapsillesi sopivasti, ei ole kaikille lapsille sopivasti. Ihmeellistä jankuttamista asiasta, jossa ei ole oikeaa ja väärää tapaa toimia. Toiset tykkäävät olla ulkona enemmän kuin toiset. Ei tämä ole mikään kilpailu. Siellä ulkojäillä syntyy tulevia ammattikiekkoilijoita ja pleikkaa pelatessa sitten vaikka tulevia koodareita. Jokaiselle jotakin. Pääasia, että on mielekästä tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin ymmärtää että miten se joka vuosi tulee joillekin uutisena että pakkanen loppuu ja päivällä on +8 ja toppavaatteissa on koulun pihalla paha olla."
Koska aamulla on pakkasta ja iltapäivällä +8 niin vaikeahan siinä on pukea sopivasti. Eikä aamulla aina tiedä, miten lämmintä iltapäivällä oikeasti tulee olemaan.
Oletko itsekin toppatakissa iltapäivällä +8 asteen lämmössä? Vai onko se vain lapsen kerrospukeutuminen, josta et osaa huolehtia?
Minä ainakin olen toppatakki päällä ja hanskat kädessä +8 asteen lämmössä. Lähellä pakkasrajaahan tuo vielä kylmyyden puolesta on, jos minulta kysytään. :D
Mutta toki jotkut pitävät jo +22 helteenä jne. Heille +8 on kai sitten jo lämmintä.
Tässä puhutaan liikunnallisista lapsista jotka ovat koulun jälkeen ulkona jopa viisi, kuusikin tuntia kun koulu loppuu klo 12 ja iltapäiväkerho klo 17:30. En usko että sinä pystyisit iltapäivän helottavassa auringossa ulkoilemaan toppahaalarissa ja paksussa pipossa ja toppahanskoissa, jos samalla koko ajan juoksisit, pelaisit palloa, menisit piilosta ja olisit jatkuvassa liikkeessä muutenkin. Tässä on edelleenkin kyse siitä että mikä estää aikuisia ajoissa hankkimasta niitä sopivia varusteita kun itselleenkin ovat uudet kamat hankkineet.
Ulkona 5-6h koulun jälkeen? Mitä ihmettä?
Se lämpötila on vielä usein vain vähän plussalla puoliltapäivin, iltapäivällä ehkä parin tai muutaman tunnin ajan korkeimmillaan, mutta iltaa kohden alkaa lämpötila taas olla nollassa.
Ihan normimeno liikunnallisella lapsella. Koulu päättyy klo 13-14 ja sisälle tullaan joskus 19-20 maissa. Välillä käydään syömässä ja tekaisemassa läksyt, mutta siinä ei kauaa nokka tuhise. Kaikki lapset eivät istu nenä kiinni puhelimessa koko iltaa.
Mitä ne lapset siellä ulkona tekee sen 5-6h?
Meidän lapsilla koulu päättyy klo 12-14. Ovat koulun jälkeen iltapäivän ja illan aikana yhteensä noin pari-kolme tuntia ulkoilemassa. Siinä välissä hoidetaan läksyt ja syödään välipalaa, käyvät kirjastossa ja harrastuksissa sekä näkevät kavereita.
Leikkivät, pelaavat jääkiekkoa jne. jne. Joillain katsos se harrastaminenkin tapahtuu ulkona.
Kesällä voisi olla ihan jees, mutta että talvellakin? Entä sadesäällä?
Meidän lasten iltapäiväkerho on vain osan ajasta ulkona, osan sisällä.
No, kaipa jotkut sitten viihtyy koko iltapäivän jääkiekkoa pelaten.
Missä ajattelet Teemu Selänteiden ja kumppaneiden viettäneen lapsuutensa`? Tuskin ainakaan sisällä pleikkaa pelaten. Kesällä ei oikein voi pelata jääkiekkoa ulkona, joten se on hoidettava talviaikaan.
Miksi vaihtoehdot olisi koko iltapäivä ja ilta ulkona jääkiekkoa tai sisällä pleikkaa pelaten?
Meidän lapsilla ainakin yhdistyy sopivasti molemmat. Ulkoillaan reilusti, mutta ei kyllä koko iltapäivää tai iltaa. Tietty kelienkin mukaan. Toisaalta lapsilla on muutakin tekemistä kuin pelkkä ulkoilu.
Meinaatko, että lapsesi ovat jotenkin parempia, kun eivät ole koko iltaa urheilemassa ulkona? Vai mistä noin kitkerä asenne paljon ulkoilevia lapsia kohtaan?
Onhan se monipuolisempaa, jos lapsella on muutakin tekemistä kuin ulkona oleilu. 6h ulkona talvisäässä on aika pitkä aika, vaikka koulu loppuisi melko aikaisinkin. Ilta kotona vanhempien kanssa jää aika lyhyeksi, jos valtaosa päivästä menee ensin koulussa ja sitten ulkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on välikausivaate?
Mummo vm. -58
Sellainen, jota käytetään kesän ja talven välissä eli keväällä ja syksyllä. Ohuempi kuin talvivaate, mutta paksumpi kuin kesävaate. Esim. kevyesti vuoritettu tuulenpitävä takki on sellainen.
Entä jos on kovat pakkaset maalis-huuhtikuussa?
Onko ihan pakko käyttää välikausivaatteita, jos on kantohanki ja mittari näyttää -25.
Yleensä pääsiäisen tienoilla on kantohanki kun käydään hakemassa virpomapalkka ja tuuli tuivertaa pohjoisesta.
Kyllä mummojen reumatismi saa ihan uuden ulottuvuuden sen jälkeen ja kolottaa viikkoja.
Peruskoulun käyneet meistä tietävät, että vuodenaikoja ei määritellä kalenterin perusteella, vaan lämpötilan perusteella. Terminen talvi. Kannattaa googlata ja oppia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme on välikausivaate?
Mummo vm. -58
Sellainen, jota käytetään kesän ja talven välissä eli keväällä ja syksyllä. Ohuempi kuin talvivaate, mutta paksumpi kuin kesävaate. Esim. kevyesti vuoritettu tuulenpitävä takki on sellainen.
Entä jos on kovat pakkaset maalis-huuhtikuussa?
Onko ihan pakko käyttää välikausivaatteita, jos on kantohanki ja mittari näyttää -25.
Yleensä pääsiäisen tienoilla on kantohanki kun käydään hakemassa virpomapalkka ja tuuli tuivertaa pohjoisesta.
Kyllä mummojen reumatismi saa ihan uuden ulottuvuuden sen jälkeen ja kolottaa viikkoja.
On, koska kevätvaatekausi alkaa 1.3.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mikä minusta on säälittävä, ei ole lasten pukeminen, vaan joka tuutista tuleva tämän päivän vanhempien syyllistäminen ja arvostelu ja tämän tekee henkilö, joka kiillottaa sädekehää päänsä päällä ja kertoo kuinka hyvä ja esimerkillinen vanhempi on.
Ja ihmettelen, mikä on näiden kehumisen tarkoitus omasta vanhemmuudesta ja loan heittäminen muiden päälle?
Ja mitä tulee välikausivaatteisiin, niin tämä ja eilinen päivä oli täällä Keski-Suomessa plussan puolella, mutta aamulla näytti mittari miinusta.
Minulla on jo aikuiset lapset (3) ja äitinä olen aina kokenut vuodenaika vaihtelut haasteena, kun aamulla pitäisi olla puettu lämpimästi ja taas iltapv:llä taas saisi olla kevyempää.
Ja nyt eletään maaliskuun puoltaväliä, jolloin lämpötilat voi vaihdella jopa kymmenillä asteilla ja kylmyyttä lisää voimakkaat pohjoistuuli ja käytössä pitäisi olla talvi-että välikausivaatteet, kun maa on riidassa ja voi tulla vaikka 20ast. pakkaset.
Kysyin tätä asiaa ihan siksi että olen valmiiksi todella huonossa asemassa oleva vanhempi koska olen yksinhuoltaja jolla ei ole juurikaan rahaa. Kaikki kysymykset eivät ole mitään egon pönkitystä, kuten jo sanoin olen ihmetellyt sitä miksi kaikin etuoikeuksin elävät ihmiset tekevät ison numeron siitä etteivät ole hankkineet lapsilleen tarvittavia vaatteita ajoissa vaan mesoavat somessa ettei taaskaan ole mitään valmiina. Mulla ei ole tässä mitään voitettavaa, mutta no. Kiitos sullekin panoksesta. Joskus olisi kiva että he joilla on rahaa ja energiaa olisivat vähemmän esillä epäongelmineen.
Olisiko syy niin yksinkertainen, vanhemmat ovat erilaisia, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen.
Siinä missä joku vanhempi hankkii välikausivaatteet tammikuussa ja hellevaatteet huhtikuussa, joku muu vanhempi panostaa lapseensa vaatteiden sijaan, koulumenestykseen, harrastuksiin, lapsen hyvinvointiin, jotka vievät vanhempien ajan, energian ja rahat.
Perheessä voi olla pulaa rahasta, on huolia ja murheita, työttömyyttä, sairautta, jotka kuluttavat voimavaroja, eikä ensimmäisenä ole mielessä vaatteet.
Kaikki eivät vain ole täydellisiä, eikä suunnittele elämää etukäteen, on omat heikkoudet ja vahvuudet, eikä ne syyllistämällä tai haukkumalla siitä kummemmaksi muutu.
Armoa enemmän, maailma olisi parempi paikka elää.
Tietenkään en tarkoita tässä muita huono-osaisia joiden pitää säästää lasten kunnollisiin vaatteisiin ja joilla on sairauksia ja muita ongelmia. Missään kohtaa en ole sanonut mitään sellaista. Nimenomaan on kyse hyvätuloisten (elintaso näkyy avoimesti kaikessa) vanhempien omasta valittamisesta kun taas se kevät tuli ja lapsilla ei ole vaatteita ja on niin vaikeaa.
Kyllä minun koululainen osaa heittää takin pois jos on kuuma. Toppahousut ja huppari on ihan ok vaate siihen iltapäivän auringonpaisteeseen, mutta aamulla ja aamupäivällä se toppatakki on ihan tarpeen. Ei koululaiset ole mitään avuttomia jotka hikoilee hengiltä jos vanhempi on pakottanut toppatakin päälle, äly hoi. Eikä tuo minun lapsi suostuisi edes aamulla lähtemään pakkaseen ohuessa vk-takissa, mieluummin laittaa helpon toppatakin kuin monta eri kerrosta vaatteita. Ja ei, ei minulla ole mitään ongelmaa hankkia hänelle sopivia vaatteita, ohuempi takki olisi kyllä olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Haluaisin ymmärtää että miten se joka vuosi tulee joillekin uutisena että pakkanen loppuu ja päivällä on +8 ja toppavaatteissa on koulun pihalla paha olla."
Koska aamulla on pakkasta ja iltapäivällä +8 niin vaikeahan siinä on pukea sopivasti. Eikä aamulla aina tiedä, miten lämmintä iltapäivällä oikeasti tulee olemaan.
Oletko itsekin toppatakissa iltapäivällä +8 asteen lämmössä? Vai onko se vain lapsen kerrospukeutuminen, josta et osaa huolehtia?
Minä ainakin olen toppatakki päällä ja hanskat kädessä +8 asteen lämmössä. Lähellä pakkasrajaahan tuo vielä kylmyyden puolesta on, jos minulta kysytään. :D
Mutta toki jotkut pitävät jo +22 helteenä jne. Heille +8 on kai sitten jo lämmintä.
Tässä puhutaan liikunnallisista lapsista jotka ovat koulun jälkeen ulkona jopa viisi, kuusikin tuntia kun koulu loppuu klo 12 ja iltapäiväkerho klo 17:30. En usko että sinä pystyisit iltapäivän helottavassa auringossa ulkoilemaan toppahaalarissa ja paksussa pipossa ja toppahanskoissa, jos samalla koko ajan juoksisit, pelaisit palloa, menisit piilosta ja olisit jatkuvassa liikkeessä muutenkin. Tässä on edelleenkin kyse siitä että mikä estää aikuisia ajoissa hankkimasta niitä sopivia varusteita kun itselleenkin ovat uudet kamat hankkineet.
Ulkona 5-6h koulun jälkeen? Mitä ihmettä?
Se lämpötila on vielä usein vain vähän plussalla puoliltapäivin, iltapäivällä ehkä parin tai muutaman tunnin ajan korkeimmillaan, mutta iltaa kohden alkaa lämpötila taas olla nollassa.
Ihan normimeno liikunnallisella lapsella. Koulu päättyy klo 13-14 ja sisälle tullaan joskus 19-20 maissa. Välillä käydään syömässä ja tekaisemassa läksyt, mutta siinä ei kauaa nokka tuhise. Kaikki lapset eivät istu nenä kiinni puhelimessa koko iltaa.
Mitä ne lapset siellä ulkona tekee sen 5-6h?
Meidän lapsilla koulu päättyy klo 12-14. Ovat koulun jälkeen iltapäivän ja illan aikana yhteensä noin pari-kolme tuntia ulkoilemassa. Siinä välissä hoidetaan läksyt ja syödään välipalaa, käyvät kirjastossa ja harrastuksissa sekä näkevät kavereita.
Leikkivät, pelaavat jääkiekkoa jne. jne. Joillain katsos se harrastaminenkin tapahtuu ulkona.
Kesällä voisi olla ihan jees, mutta että talvellakin? Entä sadesäällä?
Meidän lasten iltapäiväkerho on vain osan ajasta ulkona, osan sisällä.
No, kaipa jotkut sitten viihtyy koko iltapäivän jääkiekkoa pelaten.
Missä ajattelet Teemu Selänteiden ja kumppaneiden viettäneen lapsuutensa`? Tuskin ainakaan sisällä pleikkaa pelaten. Kesällä ei oikein voi pelata jääkiekkoa ulkona, joten se on hoidettava talviaikaan.
Miksi vaihtoehdot olisi koko iltapäivä ja ilta ulkona jääkiekkoa tai sisällä pleikkaa pelaten?
Meidän lapsilla ainakin yhdistyy sopivasti molemmat. Ulkoillaan reilusti, mutta ei kyllä koko iltapäivää tai iltaa. Tietty kelienkin mukaan. Toisaalta lapsilla on muutakin tekemistä kuin pelkkä ulkoilu.
Meinaatko, että lapsesi ovat jotenkin parempia, kun eivät ole koko iltaa urheilemassa ulkona? Vai mistä noin kitkerä asenne paljon ulkoilevia lapsia kohtaan?
Onhan se monipuolisempaa, jos lapsella on muutakin tekemistä kuin ulkona oleilu. 6h ulkona talvisäässä on aika pitkä aika, vaikka koulu loppuisi melko aikaisinkin. Ilta kotona vanhempien kanssa jää aika lyhyeksi, jos valtaosa päivästä menee ensin koulussa ja sitten ulkona.
Jääkiekko on siis sinulle vain oleilua? Tämä selvä.